2013-01-29

Vedenpaisumus

Viikko sitten meillä kävi "pieni" vesivahinko. Tai no, teknisesti ottaen, ei meillä vaan kunnalla. Käytännössä vahinko näkyi ja tuntui eniten meillä. Nimittäin lauantai-aamuyöllä huomasimme, että meille ei tule vettä. Oletimme toki, että vesiputket ovat menneet jäätymään, olihan ulkona sentään lähemmäs -30C pakkasta.
Yöllä emme viitsineet lähteä asiaa selvittelemään, vaan aamulla isäntä lähti harmistuneena ulos hoitamaan eläimiä ja katsomaan jäätyneitä putkia. Melko nopeasti tuo kuitenkin palasi sisälle mukanaan kurjia uutisia. Meidän alapelto ja tie tulvivat! Vedettömyys ei johtunutkaan jäätyneistä putkista vaan haljenneesta putkesta! Äkkiä puhelua kunnanmiehille ja pääsulku kiinni! Veden tulo pihalle saatiin loppumaan ja eipä sitä edelleenkään tullut sisällekään. Kunnan setä tuli tarkastamaan tilannetta ja lupaili kaivinkonetta sunnuntaille tai maanantaille, riippuen säätilasta.

Tilanne oli puolikatastrofaalinen. Meillä oli jääkaapissa juuri ja juuri sen verran vettä, että kahvit saatiin keitettyä, mutta eläinten vedet olivat jäässä ja lisää ei tulisi mistään! Lumesta sulattaminenkin tuntui aika turhalta ajatukselta, sillä  yksin Enni-poni horaisee helposti lähemmäs 20 litraa vettä kerralla...

Hetken tilannetta pohdittuamme päätimme turvautua jälleen kerran naapurien apuun. Ongelmana tässä oli sitten taas ajankohta. Tietystikään kukaan normaali ihminen ei vastaa puhelimeen lauantai-aamuna ennen klo 9, kuten ei naapurikaan. Mutkien kautta saimme naapurin kuitenkin kiinni ja heillä kun sattuu olemana iso lämpökeskuksen vesivaraaja, ei muutaman vesilitran lainaaminen ollut mikään ongelma.(Ihan kylmää vettä olisi ollut turha viedä ulos, sillä pakkasessa ja viimassa se jäätyi alta aikayksikön). Sitten tajusimme, ettei meillä olisi missään sopivia kannellisia ämpäreitä tai kanistereita. Hetken pähkäilyn jälkeen mieleen muistui navetan vintille vuosien saatossa jemmautuneet isot kannelliset melassiämpärit. Täysin puhtaitahan ne eivät toki olleet, mutta eläinten vesiastioiksi kelvollisia.  Seuraavaksi pelkäsimme kovin vanhojen haurastuneiden ämpäreiden kestävyyttä (samaisia ämpäreitä olen käyttänyt tallissa roskiksena ja halkaissut jo useamman...) ja ylipäätään vesiämpärin kuljettaminen tavallisessa henkilöautossa on aika jännää puuhaa. Vettä kuitenkin saatiin haettua ja hetki voitiin huokaista helpotuksesta.

Akuutista kriisistä selvittyämme (= eläinten vedet ja omat aamukahvit), aloimme pähkäillä miten pärjäisimme koko viikonlopun ilman vettä. Ajattelimme, että kaksi aikuista pärjää vedettä helpommin kun 2 aikuista + 5 lasta, joten "hukkasimme" lapset yökyläilemään kunkin taholleen. Kävimme  myös ostamassa kaupasta ison "kriisikanisterin" omaa juoma- ja kokkailuvettä varten. Pääsimme siis viettämään "romanttista" koti-iltaa ihan kaksin toista kertaa täällä asuessamme. Tietysti se olisi voinut tapahtua myös toisenlaisissa merkeissä... Ehkä sitten joskus!

Sunnuntaina pakkanen oli lauhtunut jonkin verran ja kaivinkonekuski tuli katsomaan katastrofin laatua. Hetken jo kuvittelimme vesikriisin olevan ohi, kunnes asian todellinen laita paljastui. Meille tuleva vesiputki oli revennyt irto runkolinjassa olevasta satula-/sulkuliittimestä. Liitin olisi vaihdettava ja se vaatisi koko runkolinjan sulkemista usean kilometrin matkalta. Sulut olivat kaivinkonekuskilta hiukan hakusessa, joten niitä päätettiin etsiä lumen seasta vasta maanantaina (kunnan vesihuoltomiehen toimesta). No, maanantai-aamuna varsinainen korjaustyö oli ohi alle tunnissa ja koko korjaustyö meni onneksemme kunnan piikkiin: Satula/sulkuliitin on kunnan vastuulla, kun siitä lähtevä vesiputki on taas kiinteistön omistajan ongelma. Onneksi ongelma oli selkeästi siinä kunnan osassa...Ja onneksi vuoto sattui pitkälti ennen vesimittaria (joka siis sijaitsee yhä siellä pihakaivossa), se olisi muuten varmasti pyörinyt vinhaa vauhtia meidän piikkiin, sen verran paljon vettä tielle / pellolle oli yön aikana vuotanut.



Näinpä tästäkin kriisistä selvittiin. Yllättävän moneen asiaan sitä juoksevaa vettä kaipaakin. Vähän väliä tuli mieleen että "nyt kun on aikaa, kastelen kukkaset...pesen pyykkiä...siivoan...voisi mennä saunaan...! ja sitten sen muistaa, että eipäs onnistukaan! Ja tietysti vesiputken täytyy hajota silloin, kun on talven kylmin päivä!


2013-01-18

Hertan muna

Muistanette viime kesänä hankkimamme epäonnisen kanapoikueen, josta valtaosa kuoli heti meille muutettuaan ja jäljelle jääneisetä kahdesta kanasta toinen, Sofia, paljastuikin syksyn mittaa "Sepoksi". Olimme lähes varmoja, että jäljelle jäänyt Hertta-kana ei tule munimaan lainkaan, vaan eräänä päivänä kanalassa meitä odotti yllätys! Viiden tehotytön munan lisäksi pahnoilta löytyi minimuna! Hertta-kananen oli kuin olikin pyöräyttänyt munan! Hertta itsessään on pieni soma kana ja niin oli sen munakin! Puolet pienempi kuin muilla tytöillä. Ja aika verrattoman suloinen, eikös?!


Hauskoja nuo munat (ja munijat) ovat muutenkin. Ensinnäkin, pitkään aikaan ei ole tarvinnut kaupasta munia ostaa. Ja onpa niitä riittänyt kyläilyreissuille tuliaisiksikin. Toisekseen munat ovat tekijänsä näköisiä, eli pystymme tunnistamaan mikä muna on kenenkin pyöräyttämä. Esim. Matamin muna on suurin ja vaalein, kun taas Millamakia tekee pienempiä ja tummanruskeampia munia.

Vuoden alkuun heitän tähän vielä loppukevennykseksi linkin Ylen elävään arkistoon. Sielä löytyi niin aihettä likeltä liippaava video. Kanojen sukupuolielämä



Joulunviettoa Uudessatalossa

Tervehdys pitkästä aikaa!

Olemme viettäneet ihanaa ja rentouttavaa joulunaikaa sekä täällä Uudessatalossa! (Tässä voitte haistaa pienen sarkastisen sävyn, jokainen voinee kuvitella, että eläimellisessä suurperheessä sanat "ihana ja rentouttava" eivät välttämättä oikein kuvasta sitä mitä se todellisuudessa on ollut..)  Tämä blogipäivitys jatkaa vielä siitä, mihin edellisessä jäätiin eli, minulla oli aikomuksena tehdä jouluvalmisteluista ja itse jouluvietosta toinen blogipäivitys jo ajat sitten, mutta kaikessa tohinassa se jäi tekemättä. Nyt siis palataan joulunaikaan vielä muutaman kuvan ajaksi. Siitä on hyvä siirtyä tähän vuoteen uusien päivitysten merkeissä! Paljon kaikkea mukavaa (sekä remonttia eteen päin vievää) on tapahtumassa heti tässä alkuvuoden aikana ja niistä yritän sitten väsäillä päivityksiä tänne blogiinkin! :)



Joka joulu olemme kirjottaneet jokainen oman kirjeemme Joulupukille. Kirje on jätetty tontun vietäväksi lyhdyn alle ja lyhtyyn on merkiksi sytytetty kynttilä, jotta tonttu tietää koska kirje on noudettavissa. Tälläkin kerralla se oli aamuun mennessä kadonnu ja lumessä näkyi pienet töppösten jäljet...

 
Herra Sutisesta tuli Vuoden Tonttu, kun sattumalta löysin lähikaupungin "krääsäkaupasta" "pienen koiran tonttupuvun" halvalla. Jostain syystä Sutinen ei pitänyt uudesta nutustaan... (vaikka näyttikin syötävän suloiselta!)



 Myös eläimille tuotiin omat "joulukuuset". Tosin, niitä emme koristelleet...


... Ja hyvä niin, sillä jo Tapaninpäivänä jäljellä oli pelkkä ranka (ja tiettyjen tyttöjen hengitys tuoksahti männynraikkaalta wc-ankalta!)






Aattoillan musiikkiesityksestä vastasi Iloinen Viuluniekka (joka myös lauloi niin sulosoinnuin, ettei Joulupukki uskaltanut tulla edes sisälle vaan jätti lahjat porstuaan ja poistui kiireesti suurella kolinalla paikalta).