2014-12-01

Tuvan katto

Viimeksi remonttiaiheisessa tekstissä taisi olla käsittelyssä tuvan lattia, joten sille vastapainoksi vilautten muutamalla otoksella miten tuvan kattoremontti on edennyt.

Alkuun muistin virkistämiseksi muutama kuva tummuneiden ja repailleiden pinkopahvien irrotuksesta ihan projektin alkumetreiltä kesällä 2012.


Voi sitä riemua, kun  a) huomasimme että pinkopahvin alla on jemmassa nätti lautakatto, joka "vaatii vaan pikkuisen maalia pintaan" ja upeat leveät palkit "jotka voisi kevyesti hioa puun värisiksi" ja b) saimme tuparemontin alulleen ja tiesimme "pian pääsevämme uuteen keittiöön" (hahahaha)


Syksyllä 2012 soodapuhaltaja kävi puhaltamassa tuvan ja eteisen hirsiseinät puhtaiksi ja kokeili soodan tehoa myös kattopalkkien kauniin tummaan maaliin. Vaikutus oli lähes nolla. Asia jäi muhimaan miltei kahdeksi vuodeksi "akuutimpien" projektien varjoon, kunnes isäntä otti järeämmät aseet käyttöön ja  käytti koko viikon illat (sekä yhden rälläkän ja omat käsivartensa) palkkien putsaamiseen. Kannatti, komiat tuli. Sitten olikin maalauksen vuoro, sangen ergonomista puuhaa sekin. Koska alkuperäisen maalin laadusta ei ollut varmaa tietoa, vähän jännitti miten uusi maali tulee pysymään katossa. Maaliksi valikoitu Uulan Into, joka on ainoa hengittävä vesiohenteinen sisustus-/ pintamaali. Kahden maalauskerran jälkeen tulos oli ihan hyvä, mitään korjaavia liikkeitä emme katon suhteen  suorittaneet, vaan kaikki vanhat lommot ja naarmut saivat jäädä maalin alta vilkkumaan muistutellen eletystä elämästä.


Katon maalauksen myötä tuvan valoisuus lisääntyi melkoisesti ja oikea fiilis on pikkuhiljaa löytymässä. Seinätkin ovat saaneet villojensa päälle paperin ja levyn ja leivinuuni on päässyt käsittelyvuoroon. Tämän illan pohdinnan kohteena onkin ollut leivinuuni väritys, pellitetty harmaa ei oikein istu uuteen valoisaan keittiöön ;) Inspiraatiota on haettu mm. tulevan tapetin värimaailmasta.



Joulukuun eka

Marraskuu meni ohi että viuhahti. Kohta on taas joulu. Marraskuussa sattui ja tapatui kaikenmoista. Enniponilla oli jälleen ähky, josta onneksi selvittiin kunnialla ja poni voi taas hyvin. Itse kävin uudelleen leikkauksessa keväällä loukkaamani käden kanssa (tälläkin hetkellä yhä toipilaana). Ja jottei pelkkiä "ikäviä asioita", niin olihan meillä juhlaakin jos jonkinmoista. Kaikki edellämainittu on syönyt työ- ja bloggaustehoja. Kaikesta edellä mainitusta huolimatta tuparemontti (joka siis on tällä hetkellä "se ykkösjuttu",  etenee, mutta ei valmistu (vieläkään tämän vuoden) jouluksi. Vihdoin minulla on kuitenkin esittää siitä jotain todistusaineistoa teillekin armaat lukijat. Kuitenkin ennen kuin paneudutaan sen syvemmin remonttihommiin, kurkataan muutamalla kuvalla meidän tämän vuoden jouluvalmisteluja.





 

2014-10-20

Tuvan lattia

Vaikka se ei täällä blogissa olekaan näkynyt, olemme toki kesän aikana ehtineet tehdä hiukan sisäremonttiakin. Tuparemontti, joka on laitettu "kunnolla" vireille jo viime vuoden kesällä, on ottanut aimo harppauksen eteenpäin ja tuvassa on nyt lattia. Ei toki valmis, mutta paikallaan kuitenkin. Minusta on aika huvittavaa, että kun meillä käy vieraita, jotka eivät ole ennen käyneet ja joille projetimme eivät ole blogista tai muualta tuttuja, luulevat, että nykyisessä keittiökäytössä oleva kamari, eli pikkutupa, olisi meidän virallinen ja pysyvä keittiömme. Monelle onkin yllätys, että meillä on suljettujen ovien takana noin 50m2 remontin alla olevaa tilaa, josta on tuleva meikäläisen unelmien keittiö (ainakin toivottavasti!). Tuo pikkutupa on kuitenkin kokkauskapasiteeltitaan pienenpientä city-yksiötä vastaava ja monella on kesämökilläänkin komeammat keittiöt!

Jälleen tänäkin  vuonna meillä oli suuret suunnitelmat päästä jouluksi tupaan, mutta näillä näkymin se ei tapahdu vielä täksikään jouluksi. No, toivottavasti sitten seuraavaksi.

Joka tapauksessa, tuvassa on nyt lattia paikallaan. Pintakäsittely tehdään sitten myöhemmin. Senkin toteutus on vielä ajatustasolla hiukan työn alla ja lopullinen pintakäsittelymateriaali valitaan sitten kun homma on taas edennyt hiukan pidemmälle. Sen kuitenkin tiedämme, että maalia sinne ei tule.  Myös keittiösuunnitelmat on piirrettynä valmiiksi. Vielä työstetään hiukan yksityiskohtia, mutta luultavasti lähiviikkoina (tai kuukausina, heheh) päästään ostoksille.  Nykyisestä tilapäiskeittiöstä hyödynnetään lähinnä kodinkoneet. Vitriinikaapit on ostettuna jo valmiiksi jemmaan (se oli sitä aikaa, kun oikeasti luulimme, että alle vuoden sisällä muutosta meillä olisi valmis keittiö...)
Tapettisuunnitelmat on muuttuneet jo moneen kertaan. Seuraavaksi pitäisi tilailla taas muutamia mallipaloja Tapettitalosta. Tällä kertaa hiukan rohkeampi ja värikkäämpiä, kuin mitä alunperin ajattelimme. Tapetin osuus tuvassa tulee olemaan kuitenkin kohtalaisen pieni, joten sen ei ole pakko olla ihan väritöntä. Itsekin olen pikkuhiljaa remontin edetessä tullut rohkeammaksi materiaalivalintojen suhteen.

Sitten siihen lattiaan. Tuvan lattia on siis uusittu viimeksi 50-luvulla, lattian alle oli jemmattu Kotimaa-lehti vuodelta '57.  Lattia purettiin jo kesällä '13 ja numeroidun lankut siirrettiin odottaman myöhempää käsittelyä konehalliin. Imuauto imuroi vanhat eristeet tuvasta syksyllä '13 ja muutama lattiankannatinpalkki uusittiin. Tilalle puhallettiin ekovillaa. Talvella '13 vedettiin sähköt ja vesi- ja viemäriputket sekä villoitettiin seinät. Tuparemontti jätettiin lepotilaan muiden "kiireellisempien" asioiden tieltä ja minun keväinen onnettomuuteni katkaisi huhtikuussa alkaneen lattian käsittelyprosessin lähes alkutekijöihinsä. Toivottuani työkuntoiseksi heinäkuussa '14 jatkoimme tuparemonttia lattiankäsittelyllä muiden projektien ohessa.

Lattialankut käsiteltiin kutakuinkin vastaavalla tavalla kuin peräkammarin ja eteisten lattiat, joskin nämä lankut olivat kapeampia, ohuempia mutta osin pidempiä ja näitä oli hirmusti paljon enemmän.

Seuraavassa kuvasarjassa pääsette todentamaan hikistä lattian käsittely - ja asennussessiota.
 Aluksi lankuista poltettiin maalipinta tohottimella ja kaavittiin raapalla ihan omin pikku kätösin.
 Tämän jälkeen lankut ajettiin höylän läpi ja pinta viimeisteltiin rälläkällä.
Yllä olevassa kuvassa tupa villoineen odottaa "polkijaansa". Isäntä rakensi muutamasta laudanpätkästä ja vanerilevystä "härkit", joilla ylitäytetyt villat tuupittiin tiiviimmiksi ja lattiankannatinpuut harjattiin puhtaksi ennen paperointia. (Kyseiset härkit muuten lojuvat yhä pihamaalla, jonne joku siivousintonen ne paiskasi lattian kiinnitysprosessin päätteeksi. Joku fiksumpi olisi ehkä voinut laittaa ne talteen odottamaan seuraavaa lattiaa, mutta ilmeisesti väkisinkin tahdomme väsätä seuraavalla kerralla jälleen uudet...)
 Paperointi oli tälläkin kertaa melkoista akrobatiaa, kun piti loikkia paperoidun lattian päällä arpoen, mihin kohtaa uskaltaa astua, eli missä kannatinpalkit sijaitsevat. Niiden välitkin olivat paikoitellen allekirjoittaneen kaltaiselle töppöjalalle melko suuria.
Lattia kannettiin sisään muutama lauta kerrallaan, sovitettiin paikoilleen ja kiristettiin autonkoritunkilla usemmasta kohdasta samalla kun ruuvattiin kiinni kannatinpalkkeihin. Lattian alle jemmattiin valmiiksitulopäivän (haha, mikä sana, tarkoittaen siis sitä päivää, kun lattia lyötiin kiinni. valmishan se ei ole vielä aikoihin!) Turun Sanomat jälkipolvien ihmeteltäväksi. 

Tällä hetkellä tuvassä näyttää taas jo hiukan erilaiselta. Seinätkin on nyt paperoitu ja lattia on siis kokonaan kiinni. Seuraavaksi olisi tarkoitus suojata lattia, kantaa rakennustelineet sisään ja käydä katon kimppuun.


Katto on siis yhä siinä kunnossa, kuin se pinkopahvin alta paljastui. Tarkoituksena olisi raapia vanhat maalit pois komeista kattopalkeista ja maalata palkkien väliin jäävät laudat valkoisella. Palkit jäävät  näillä näkymin puun värisiksi (riippuen toki kuinka hyvin maali saadaan pois). Maali tuntuu olevan julmetun tiukassa. Kuvassa näkyvästä palkista puu on saatu näkyviin pitkän ähellyksen jälkeen soodapuhalluksen ja rälläkän yhteistyöllä. 

2014-10-16

Laidunkauden loppu ja lammasaitaus


Syksy tulee ja talvikin pelottavan pian. Tänään illalla maa oli jo kuuran peitossa, ensi yönä taitaakin tulla pakkanen (jollei ole jo). Hevoset muuttivat yöksi talliin jo edellisen parin yön pakkasjakson aikana, kun Herra Hienohelmalla oli laitumella vilu. Päivisin ne kävivät vielä muutaman viikon ajan nyrhimässä laitumelta loputkin ruohot, mutta siirtyivät sitten talvitarhaan kuivaheinäruokintaan. Tällä hetkellä kaikki kaviolliset ulkoilevat samassa tarhassa ilman mitään väliaitoja ja näin aiomme ne pitääkin, jos mitään konflikteja ei ilmaannu.

Lampaat jatkoivat laidunkauttaan tähän viikkoon saakka, pienen lisäheinän turvin tosin. Isäntä sai lammasaitauksen eli lampaiden talvitarhan valmiiksi viikonloppuna ja kun pahaa aavistaman serkkuni perheineen tuli meille kyläilemään, päätimme siirtää lampaat pois laitumelta pikimiten.


Siirto suoritettiin tälläkin kerralla lammas per mies- periaattella, kuten laitumelle vientikin. Kauraämpärit ja köydet varusteena lähdimme rohkeasti matkaan. Mielessä toki kummitteli viime syksyinen hirveä laitumelta siirtoreissu, jolloin lampaat karkasivat kilometrien päähän ja rämmimme kurapellossa räntäsateessa... Nyt päätimme jo etukäteen, että jos homma ei ota heti onnistukseen, yrittäisimme seuraavana päivänä uudelleen.


Lampaat saatiin pientä alkuselkkausta lukuunottamatta hienosti kiinni ja liekaan. Itse talutin yhtä lammasta, serkkuni toista ja isäntä otti johtajalampaan. Lähes juoksujalkaa jolkottelimme kohti lampolaa illan hämärtyessa yllemme.  Homma sujui hienosti, lampaat saatiin lampolaan ja ovi tiukasti säppiin. Serkustakin paljastui oikein kunnon lammaspaimen, hän nimittäin roikkuneensa villoissa ennenkin. Ja mainiosti suoritui hommastaan tälläkin kertaa. Siirrosta ei tällä kertaa otettu kuvia, sillä ajattelin minimoida karkaamisen riskit ja jättää kameran (ja etenkin sen salaman) pois kuvioista.


Lampaat viettivät pari ensimmäistä päivää sisätiloissa asennoituen jälleen laidunkauden jälkeiseen elämään, mutta tänään päästin ne ulkoilemaan uuteen hienoon tarhaansa. Hienosti ne hoksasivat mistä oli kyse ja tulivat perässäni ulos lähes pyytämättä. Myös sisälle siirtyminen illalla tapahtui kuin itsestään ja mukaani varuiksi ottamaani kauraämpäriä tuskin edes tarvittiin. Tokihan nuo tuolla villamäärällä pärjäisivät vielä yötäpäivää ulkonakin, mutta kanat tarvitsevat pikkuhiljaa "lammaspattereitaan" yhteiseen makuukammariinsa.


2014-10-06

Romeo

Niin siinä sitten kävi, että meille tuli pari viikkoa sitten koira. Pieni ja ihan oikea.Vähän puolivahingossa, mutta silti vuosien toiveen tuloksena. Monta vuotta olemme ajatelleet, että otamme koiran kun on "oikea aika". Myöskään rotupohdinnoissa emme olleet päässeet lopputulokseen, vaan pyröittelimme mielessämme erilaisia keskikokoisia koirarotuja mäyräkoirasta bordercollieen ja siitä eteenpäin erilaisiin terriereihin. Sitten kohtalo puuttui peliin ja meille tarjottiin tätä pientä hurmuria. Siitä se ajatus sitten lähti ja alta aikayksikön olimme päätöksen tehneet (pääosin järjellä, mutta isosti myös sydämellä .) Ikää pikkuherralla on nyt yhdeksän viikkoa ja se tottelee vaihtelevalla menestyksellä nimeä Romeo.

Ihana se on ja samalla ihan kamala. Riiviöiden kunkku ja samalla maailman hellyyttävin otus.
Alkuun tosiaan emmimme, josko nyt on hyvä aika ottaa koira. Mutta toisaalta, koskaan ei tunnu olevan oikeaa ja hyvää aikaa millekään. Tämä parin viikon kokemus on kyllä osoittanut, että ehkä nyt, ennen kuin remontti sisätiloissa on yhtään valmiimpi, oli juuri oikea aika ottaa koiranpentu. (Tiesittekö muuten, että koirankakka saattaa hyvänä hetkenä syövyttää myös lattian maalipinnan...) Elämä tulee pyörimään kotioloissa lasten ja eläinten kanssa vielä vuosia eteenpäin ja tuskin remonttikaan valmistuu ihan äkkiä. Joten hyvää tai oikeaa hetkeä saisi varmasti odottaa maailman tappiin asti. Ehkäpä voisi todeta, että paras hetki on aina juuri nyt, jos toteutettava asia on edes puoliksikaan realistinen. ;)

Aikamoista jumppaa tuon kanssa on kyllä saanut harjoittaa, päivin ja öin. Tulee ihan lasten vauva-ajat mieleen (ja vauvahan se onkin), sillä erotuksella, että vauvaa piti syöttää yöllä ja vaihtaa vaipat, koira pitää viedä ulos yöllä ja/tai siivota pissat ja kakat lattialta. Ja pitää silmällä, koko ajan. Huoh... Hienosti tuo osaa tehdä tarpeitaan ulos (jos vaan malttaa), mutta kyllä sisälläkin saa kulkea varuillaan, ettei astuisi koiran jätöksiin. Ja terävät pikkuhampaat sillä on. Niitä on kiva käyttää ihan kaikkeen alkaen lasten legoista ja pehmoleluista, aina hikisiin sukkiin ja ovilistoihin saakka.

Muiden eläinten kanssa se tulee hienosti juttuun. Tunne ei kylläkään aina ole ihan molemmin puolinen. Kissat pelkäävät koiraa vieläkin aika tavalla, samon kanat. Hevoset ovat lähinnä uteliaita, samoin vuohet, lampailla ei ole juuri mitään mielipidettä asiaan.

Kanankakka ja kissanruoka ovat lähestulkoot parasta, mitä pieni koira voi tietää. Myös kaiken muun ruuan perään se on tosi ahne. Ja oikeastaan kaiken muunkin, mikä suuhun sattuu sopimaan. Riiviö.






Hetkiä

Täällä ollaan taas, hiukan liiankin pitkäksi venähtäneen luovan tauon jälkeen. Kiva, että silti monet ovat jaksaneet käydä kurkkimassa ja odottelemassa uusia postauksia. Ajatuksia on paljon, mutta aikaa niiden sanoksi pukemiseen näppiksen välityksellä liian vähän. Ulkona on melkoisen syksyin ilma, sen kunniaksi ajattelin polkaista blogin syyskauden käyntiin kesämuistojen merkeissä.

Kesällä tehtiin paljon remonttihommia, pihahommia ja työhommiakin. Sen lisäksi kuitenkin ehdittiin tehdä paljon muutakin. Kuvat puhukoot puolestaan.

Kesällä me...
  ...vietettiin kissanpäiviä.

...olimme ulkona auringossa.

...käytiin Tallinnassa.

 ...järjestettiin yhdet (tai oikeastaan kahdet) rippijuhlat.

...ja nautittiin juhlatunnelmasta! 


...hevosteltiin.

...nautittiin kukkaloistosta.


 ....rakastuttiin ja hullaannuttiin.

...syötiin herneitä ja vattuja.



...odotettiin sadon kypsymistä.


 ...nautittiin valoisista kesäöistä laitumella aina pimeneviin lokakuun öihin saakka.


p.s osasta tämän postauksen (+ niistä tuhannesta muusta jotka löytyvät kotiarkistosta) rippijuhlakuvista kiitos kuuluu Susannelle :)

2014-08-26

Tallin ulkoseinäremontti (vihdoin valmis!)

Kuten otsikko jo kertookin, jotain on jälleen tullut valmiiksi. Tallin ulkoseinäremontti alkoi hiukan yli kaksi vuotta sitten (!!), kun talliremonttia aloiteltiin muutenkin. Silloin tallin ikkunan alta piti vaihtaa pari melkoisen mädäntynyttä hirttä uusiin ja vaihtotyön jälkeen seinä peitettiin ulkopuolelta kovalevyllä, jonka oli tarkoitus suojata uusittua seinärakennetta sen aikaa, että isäntä ehtisi laudottaa seinän uudelleen. Tuo "sen aikaa" olikin nyt sitten hiukan odotettua pidempi aika (niin kuin kaikki tässä projektissamme tuntuu olevan..).  Vihdoin viimeisten kesähelteiden aikaan tuo projekti saatiin päätökseen.

 Kuvat hirsienvaihtoprojektin aikaan. Alakuvassa näkyy myös uusi, hiukan ilmavampi rakenne ulko- ja sisäpuolelta. Mädäntyneet hirret korvattiin runkopuilla ja välit villoitettiin selluvillalla umpeen. (Juu, ei ole mitään perinnekorjaamista tämä, mutta käypä ratkaisu tuossa kohteessa ;) ). Päälle tosiaan laitettiin sitten vielä kovalevy, josta yllättäen ei juuri kuvia ole. Sen verran kaunista katseltavaa se oli viimeiset pari vuotta, että kamerakin karttoi. Alla olevaan hevoskuvaan kyseinen seinärakenne kuitenkin piirtyi taka-alalle.


Ja tässä seinä korjattuna ja maalattuna. Myös valkoiset puuosat kyseiseltä seinänpätkältä maalattiin ja ikkunpuitteet uusittiin kokonaan. Ikkunassa itsessään on kolmikerroksinen lämpölasi ja siinä on sisäpuolella kalterit, sillä ikkuna on suoraan ponikarsinassa.



Uusi ikkuna puitteineen istuu kuin nenä päähän, jos verrataan vanhaan. Vanhassa tosin ristikko-osat ovat kiinteinä, kun uudessa ne ovat "päälle liimattuja". (Etualalla kuvassa näkyy Vernerin myötä rantautunut "paha tapa",tai lähinnä kai sen tulos, eli puun jyrsiminen ponien keskuudessa.)


Lähes samalla vaivalla, kun tuota uusittua tallin seinää maalattiin, pääsi maalaukseen myös vanhan tuvan takaseinässä oleva entisen kaivon paikka. (Kaivosta voit lukea lisää täältä). Kyseinen seinänosa sai siis uuden maalin pintaansa ja samalla paikatiin maalilla myös herra Hevosen jyrsimät seinänkohdat. (Laitan tuolle ponille kyllä kuonokopan, jos uudet seinäpinnat eivät ensi talvena saa olla rauhassa. Sen verran harmittaa tuo tuhoaminen!) Maalina koko projektissa oli Tikkurilan Aito Punamultamaali. (Pakko hiukan kehaista ko. maalia. Oli se vaan hirmu helppokäyttöistä, hyvin levittyvää ja sopivassa ajassa kuivuvaa! Ei voi kuin suositella vastaavanlaisiin projekteihin!)


 Palkattomalla "lapsityövoimalla" tehtiin jälleen. Kanoja projekti tuntui kiinnostavan jälleen hämmästyttävän paljon. Myös maali olisi kanoille maistunut, mutta hätistelin ne tiehensä ennen suurempaa vahinkoa!

 Lopputulos oli hämmästyttävän hyvä ja tasainen. Kuvissa maali on vielä märkää, joten maalatut kohdat erottuvat tummempina.

2014-08-08

Huussi



Vihdoin jotain valmista. Meillä on uusi (vanha) huussi! Kuten jo aiemmin olen maininnutkin, meidän tontilla on isohko vanha hirsirakennus, jonka toisessa päässä on ollut kaksi kahden reiän huussia (miehille ja naisille omansa). Saman rakennuksen keskivaihella on tämänhetkinen kampola ja toisessa päädyssä puuliiteri/ turvevarasto.

Toinen puoli huussista laitettiin jo ensimmäisenä talvena kanalaksi (siis ennen nykyisen kampolan valmistumista viime kesänä) ja huussikanala on käytännön syistä ollut käytässä  myös tänä kesänä. Alusta asti olen haaveillut laittavani toisen puolen huussista käyttökuntoon ja nyt se ikään kuin tapahtui puolivahingossa ekstraprojektina muiden listotus- ja maalaushommien sivussa. 

Ennen- kuvia huussista kävin napsimassa jo varhain keväällä, ihan kaiken varalta, sillä yleensä kun ryhdymme toimeen, jäävät ennen-kuvat ottamatta (ja niin olisi kai tälläkin kertaa käynyt, jos en olisi ollut kaukaa viisas.)

Ennen:
Huussi siis siivottiin ja  hirsiseinät harjattiin puhtaiksi. Koska vanhan huussi katto oli ylös auki ja samalla mahdollisti kulkureitin kampolan välikaton kauttaa liiterin puolelle, halusimme laittaa sen umpeen. Mitään soveltuvaa vanhaa lautaa ei ollut käytössä joten hyödynsimme toisesta projektista jääneen paneelin huussin katoksi.  

Välissä:
Vaikka huussi vanhoinen hirsiseiniin olikin komea näky, halusin sille hiukan raikkaamman yleisilmeen  sekä paremman siivottavuuden. Näin ollen päädyimme maalaamaan istuinosat ja lattian Uulan puulattiamaalilla raikkaan vaaleansinisiksi. (Sävy: Lemmikki) Huussin ulkoseiniä on korjailtu jossain vaiheessa, joten ne olivat sävyltään jokseenkin kirjavat. Päädyimme maalaamaan ne raikkaan valkoisiksi jätteän kuitenkin vanhat kauniit puupalkit maalaamatta. Mielestäni tämä valkoisen-vaaleansinisen ja maalaamattoman aikojen saatossa tummuneen puun kontrasti on aika upea! Ulkoa päin huussirakennus on vielä maalaamatta (ja tulee näillä näkymin vielä jokusen vuoden olemaankin kiirreellisempien projektien vuoksi).

Jälkeen:
Huussiin laitettiin sähkövalo pimeiden syysaamujen ja iltojen varalle osittain myös siksi, että rakennukseen oli tuotu sähkö jo aiemmin kanojen ja lampaiden takia ja valaistus oli helppo toteuttaa. 

Huussin istuinrei'istä toinen laitettiin umpeen (harvat nykyihmiset kai käyvät yhdessä tarpeillaan) ja toisen reiän alle huoltotilaan laitettiiin isännän pykäämä tee-se-itse-kompostikäymälä. Isäntä varmasti osaisi selittää paremmin tämän systeemin toimintaperiaatteista mutta yksinkertaisuudessaan ajatuksena oli laittaa isohko saavi suoraan istuimen alle. Saavin pohjaan porattiin reikiä ja pohjalle laitettiin ilmavasti kompostipohjaksi risuja ym. huttua sekä turvetta. Saavin alla on melko lähellä saavin pohjaa iso haihdutusastia (ns. kusipulkka), johon nestemäiset eritteet sitten lirisevät haihtumaan. Saavista lähtee myös jonkinlainen ilmastointirööri (joka meidän tapauksessamme on yhteydessä kanalan poistoilmaputkeen) hajuja poistamaan. Tästä systeemistä ei valitettavasti ole kuvia, enkä niitä kyllä enää lähde ottamaankaan, kun huussi on jo jokusen viikon ollut käytössä :D. Isäntä varmasti mielellään kyllä tarkentaa ajatusta, jos jollakulla herää kysymyksiä asiaan liittyen.










Outoja otuksia

Meidän eläinlaumamme on tänä kesänä täydentynyt muutamalla, onneksi satunnaisella, ei-niin-toivotulla vieraalla. Alukesästä porstuan kenkälaatikosta löytyi kuollut rotta. Palasina. Ymmärrettävästi tästä ei ole kuvia. (Ja jos joku ei vielä ymmärtänyt, syy on mitä suurimmin siinä, että allekirjoittanut ei todellakaan tahdo nähdä minkään valtakunnan rottaa edes kameran linssin läpi.)

Myös tuliaishiiriä ja -päästäisiä on lähespäivittäin porstuassa nököttämässä. Useimmiten nekin kuuluvat hiirien parhaimmistoon, eli ovat siirtyneet autuaammille metsästysmaille. Jokunen elävä yksilökin on kyllä joukkoon sattunut, mutta nekin ovat kokeneet luonnollisen poistuman kissan toimesta melko nopeasti.

Harvinaisempia kavereita onkin sitten tälle kesälle sattunut oikein kaksin kappalein. Ensimmäiseksi Seita-kissa toi kotiin pienen, mutta inhottavan salamatkustajan turkissaan. Punkkihan se siellä pönötti, tiukalla pihtiotteellaan kaulassa kiinni. Jännä kyllä tämä oli ensimmäinen kerta kun meidän kissoilla on punkkeja, vaikka niille ei ole laitettu punkkikarkotetta. Seita otti poisto-operaation melko rauhallisesti ja ihan tavallisilla pinseteillä punkki saatiin poistettua.


Toinen jännä otus löytyi eräänä iltapäivänä tallin aulasta. Siinä se nökötti, keskellä lattiaa.  Hyvä etten päälle astunut (ja hyvä etten pissinyt housuuni säikähdyksestä / järkytyksestä kun tajusin melkein astuneeni päälle!)
Kiljuin isännän paikalle ja säntäsin hakemaan kameraa. Tässä vaiheessa en ollut edes varma onko kyseinen otus elossa vai kuollut.  No, varovaisesti kepillä härkittyämme totesimme elottomaksi. Lapsetkin tulivat kiljumiseni kutsumina katsomaan tätä harvinaista vierasta. Aikamme pällisteltyämme ja pyöriteltyämme isäntä kävi hautaamassa kaverin tunkiolle. En tänäkään päivänä tiedä miksi lepakko oli päättänyt päivänsä meidän tallin aulaan, ulkoisesti siinä ei näkynyt mitään selittäviä vammoja ja sisäisesti emme katsoneet. Tämä löydös kuitenkin vahvisti, että meillä todella asustataa lepakoita jossain päin navettaa/-vinttiä. Asiaahan epäiltiin jo viime syksynä epämääräisten ulostejälkien perusteella.



Terveiset kesätauolta

No niin, vaikka kesähelteet jatkuvat edelleen, on ilmassa jo selvästi syksyn tuntu. Päivä lyhenee ja illat pimenevät. Blogi on viettänyt kesälomaa ja niin kai me ihmisetkin täällä ruudun toisella puolella. Ainakin jossain määrin. Ainakin lapset, jos me aikuiset emme niinkään. Säät ovat kyllä todella suosineet ja päivät ovat kuluneet pihalla.

Polkaistaanpas tämä toivottavasti aktiivisempi blogisyksy käyntiin pienellä pihakatsauksella. Kukkaloistoa on riittänyt läpi kesän :)

 Kesäkuun alussa juhannusruusu oli täydessä kukassaan ja sen huumaava tuoksu levisi koko pihaan. Viime syksynä perkasin koko juhannusruusun juuren ja rajasin kovasti levittäytyneen pusikon kokoa hiukan pienemmäksi. Vaikka työ itsessään tuntui melko turhauttavalta se taisi kuitenkin kannattaa kukkaloiston määrästä päätellen. Koko pensas tuntui nuortuneen ja saaneen uutta elinvoimaa perkaamisesta. (Joskin nyt nokkoset ovat sitkästä kitkemisestä huolimatta vallaanneet taas pensaan juuren..huoh...)
 Vanhan tuvan nurkalla kasvaa suuri angervo joka tänäkin vuonna koki kovan kohtalon. Kesken vehreimmän lehtiloiston pensas pölähti täyteen kuvissakin näkyvia tihulaisia ja lehden menivät parissa päivässä parempiin suihin.  Pensas itsessään ei tunnu kuitenkaan ottavan nokkiinsa moisesta, joten tihulaiset saivat syödä rauhassa vatsansa täyteen. Katsotaan, josko niitä vielä ensi vuonnakin ilmestyy ja josko silloin jo tekisimme asialle jotakin...

 Tänä vuonna en juuri panosanut ostokesäkukkiin, mutta muutaman istutuksen sain sentään aikaiseksi. Ja niistä on riittänyt silmänruokaa koko kesäksi.

 Talon vanha pioni ilahdutti meitä jälleen runsaalla kukinnalla. Akileijoja löytyy joka vuosi uusista paikoista ja monesti myös hiukan eri värisinä kuin ennen. Tänä vuonna olen yrittänyt "pelastaa" muutamia kaivinkoneen alta "kukkapenkkiin". Ensi kesänä sitten nähdään menestyvätkö ne minun valitsemassani paikassa vai ovatko enemmänkin oman tiensä kuljoita ja kukkivat vain itselleen mieleisissä paikoissa.

Karhunvatukka teki tänä vuonna runsaasti kukkia. Osa kukista ei näytä jaksavan marjoiksi asti, mutta viimevuotiseen kuuden marjan satoon verrattuna tänä vuonna vatukoita saadaan moninkertaisesti.


Villinpuoleista kukkaloistoa ovat akileijojen lisäksi tarjoilleet lupiini, päivänkakkarat sekä lukuista niittykasvit ojanvierustoilla ja pellonreunoilla.

Viime syksynä istutettu keskipihan kukkapenkkikin voi hyvin. Oikeastaan kaikki kasvit selvisivät elossa talven yli ja ovat nyt jatkaneet kasvuaan ja leviämistään toiset enemmän, toiset vähemmän. Vielä tänä kesänä kukkapenkki ei ole kovin näyttävä, mutta uskoakseni jo ensi vuonna saamme ihastella oikeasti rehevää kukkaloistoa joka jatkaa kukintaansa pitkälle syksyyn.  Sairaslomalla sain lasten kanssa kyhättyä pihalta löytneistä kivenmurikoista polun lipputangolle. Hiukan oli haastavaa puuhaa noin niinkuin yksikätiselle, mutta lopputulos on kuitenkin mielestäni ihan onnistunut.