2014-10-20

Tuvan lattia

Vaikka se ei täällä blogissa olekaan näkynyt, olemme toki kesän aikana ehtineet tehdä hiukan sisäremonttiakin. Tuparemontti, joka on laitettu "kunnolla" vireille jo viime vuoden kesällä, on ottanut aimo harppauksen eteenpäin ja tuvassa on nyt lattia. Ei toki valmis, mutta paikallaan kuitenkin. Minusta on aika huvittavaa, että kun meillä käy vieraita, jotka eivät ole ennen käyneet ja joille projetimme eivät ole blogista tai muualta tuttuja, luulevat, että nykyisessä keittiökäytössä oleva kamari, eli pikkutupa, olisi meidän virallinen ja pysyvä keittiömme. Monelle onkin yllätys, että meillä on suljettujen ovien takana noin 50m2 remontin alla olevaa tilaa, josta on tuleva meikäläisen unelmien keittiö (ainakin toivottavasti!). Tuo pikkutupa on kuitenkin kokkauskapasiteeltitaan pienenpientä city-yksiötä vastaava ja monella on kesämökilläänkin komeammat keittiöt!

Jälleen tänäkin  vuonna meillä oli suuret suunnitelmat päästä jouluksi tupaan, mutta näillä näkymin se ei tapahdu vielä täksikään jouluksi. No, toivottavasti sitten seuraavaksi.

Joka tapauksessa, tuvassa on nyt lattia paikallaan. Pintakäsittely tehdään sitten myöhemmin. Senkin toteutus on vielä ajatustasolla hiukan työn alla ja lopullinen pintakäsittelymateriaali valitaan sitten kun homma on taas edennyt hiukan pidemmälle. Sen kuitenkin tiedämme, että maalia sinne ei tule.  Myös keittiösuunnitelmat on piirrettynä valmiiksi. Vielä työstetään hiukan yksityiskohtia, mutta luultavasti lähiviikkoina (tai kuukausina, heheh) päästään ostoksille.  Nykyisestä tilapäiskeittiöstä hyödynnetään lähinnä kodinkoneet. Vitriinikaapit on ostettuna jo valmiiksi jemmaan (se oli sitä aikaa, kun oikeasti luulimme, että alle vuoden sisällä muutosta meillä olisi valmis keittiö...)
Tapettisuunnitelmat on muuttuneet jo moneen kertaan. Seuraavaksi pitäisi tilailla taas muutamia mallipaloja Tapettitalosta. Tällä kertaa hiukan rohkeampi ja värikkäämpiä, kuin mitä alunperin ajattelimme. Tapetin osuus tuvassa tulee olemaan kuitenkin kohtalaisen pieni, joten sen ei ole pakko olla ihan väritöntä. Itsekin olen pikkuhiljaa remontin edetessä tullut rohkeammaksi materiaalivalintojen suhteen.

Sitten siihen lattiaan. Tuvan lattia on siis uusittu viimeksi 50-luvulla, lattian alle oli jemmattu Kotimaa-lehti vuodelta '57.  Lattia purettiin jo kesällä '13 ja numeroidun lankut siirrettiin odottaman myöhempää käsittelyä konehalliin. Imuauto imuroi vanhat eristeet tuvasta syksyllä '13 ja muutama lattiankannatinpalkki uusittiin. Tilalle puhallettiin ekovillaa. Talvella '13 vedettiin sähköt ja vesi- ja viemäriputket sekä villoitettiin seinät. Tuparemontti jätettiin lepotilaan muiden "kiireellisempien" asioiden tieltä ja minun keväinen onnettomuuteni katkaisi huhtikuussa alkaneen lattian käsittelyprosessin lähes alkutekijöihinsä. Toivottuani työkuntoiseksi heinäkuussa '14 jatkoimme tuparemonttia lattiankäsittelyllä muiden projektien ohessa.

Lattialankut käsiteltiin kutakuinkin vastaavalla tavalla kuin peräkammarin ja eteisten lattiat, joskin nämä lankut olivat kapeampia, ohuempia mutta osin pidempiä ja näitä oli hirmusti paljon enemmän.

Seuraavassa kuvasarjassa pääsette todentamaan hikistä lattian käsittely - ja asennussessiota.
 Aluksi lankuista poltettiin maalipinta tohottimella ja kaavittiin raapalla ihan omin pikku kätösin.
 Tämän jälkeen lankut ajettiin höylän läpi ja pinta viimeisteltiin rälläkällä.
Yllä olevassa kuvassa tupa villoineen odottaa "polkijaansa". Isäntä rakensi muutamasta laudanpätkästä ja vanerilevystä "härkit", joilla ylitäytetyt villat tuupittiin tiiviimmiksi ja lattiankannatinpuut harjattiin puhtaksi ennen paperointia. (Kyseiset härkit muuten lojuvat yhä pihamaalla, jonne joku siivousintonen ne paiskasi lattian kiinnitysprosessin päätteeksi. Joku fiksumpi olisi ehkä voinut laittaa ne talteen odottamaan seuraavaa lattiaa, mutta ilmeisesti väkisinkin tahdomme väsätä seuraavalla kerralla jälleen uudet...)
 Paperointi oli tälläkin kertaa melkoista akrobatiaa, kun piti loikkia paperoidun lattian päällä arpoen, mihin kohtaa uskaltaa astua, eli missä kannatinpalkit sijaitsevat. Niiden välitkin olivat paikoitellen allekirjoittaneen kaltaiselle töppöjalalle melko suuria.
Lattia kannettiin sisään muutama lauta kerrallaan, sovitettiin paikoilleen ja kiristettiin autonkoritunkilla usemmasta kohdasta samalla kun ruuvattiin kiinni kannatinpalkkeihin. Lattian alle jemmattiin valmiiksitulopäivän (haha, mikä sana, tarkoittaen siis sitä päivää, kun lattia lyötiin kiinni. valmishan se ei ole vielä aikoihin!) Turun Sanomat jälkipolvien ihmeteltäväksi. 

Tällä hetkellä tuvassä näyttää taas jo hiukan erilaiselta. Seinätkin on nyt paperoitu ja lattia on siis kokonaan kiinni. Seuraavaksi olisi tarkoitus suojata lattia, kantaa rakennustelineet sisään ja käydä katon kimppuun.


Katto on siis yhä siinä kunnossa, kuin se pinkopahvin alta paljastui. Tarkoituksena olisi raapia vanhat maalit pois komeista kattopalkeista ja maalata palkkien väliin jäävät laudat valkoisella. Palkit jäävät  näillä näkymin puun värisiksi (riippuen toki kuinka hyvin maali saadaan pois). Maali tuntuu olevan julmetun tiukassa. Kuvassa näkyvästä palkista puu on saatu näkyviin pitkän ähellyksen jälkeen soodapuhalluksen ja rälläkän yhteistyöllä. 

2014-10-16

Laidunkauden loppu ja lammasaitaus


Syksy tulee ja talvikin pelottavan pian. Tänään illalla maa oli jo kuuran peitossa, ensi yönä taitaakin tulla pakkanen (jollei ole jo). Hevoset muuttivat yöksi talliin jo edellisen parin yön pakkasjakson aikana, kun Herra Hienohelmalla oli laitumella vilu. Päivisin ne kävivät vielä muutaman viikon ajan nyrhimässä laitumelta loputkin ruohot, mutta siirtyivät sitten talvitarhaan kuivaheinäruokintaan. Tällä hetkellä kaikki kaviolliset ulkoilevat samassa tarhassa ilman mitään väliaitoja ja näin aiomme ne pitääkin, jos mitään konflikteja ei ilmaannu.

Lampaat jatkoivat laidunkauttaan tähän viikkoon saakka, pienen lisäheinän turvin tosin. Isäntä sai lammasaitauksen eli lampaiden talvitarhan valmiiksi viikonloppuna ja kun pahaa aavistaman serkkuni perheineen tuli meille kyläilemään, päätimme siirtää lampaat pois laitumelta pikimiten.


Siirto suoritettiin tälläkin kerralla lammas per mies- periaattella, kuten laitumelle vientikin. Kauraämpärit ja köydet varusteena lähdimme rohkeasti matkaan. Mielessä toki kummitteli viime syksyinen hirveä laitumelta siirtoreissu, jolloin lampaat karkasivat kilometrien päähän ja rämmimme kurapellossa räntäsateessa... Nyt päätimme jo etukäteen, että jos homma ei ota heti onnistukseen, yrittäisimme seuraavana päivänä uudelleen.


Lampaat saatiin pientä alkuselkkausta lukuunottamatta hienosti kiinni ja liekaan. Itse talutin yhtä lammasta, serkkuni toista ja isäntä otti johtajalampaan. Lähes juoksujalkaa jolkottelimme kohti lampolaa illan hämärtyessa yllemme.  Homma sujui hienosti, lampaat saatiin lampolaan ja ovi tiukasti säppiin. Serkustakin paljastui oikein kunnon lammaspaimen, hän nimittäin roikkuneensa villoissa ennenkin. Ja mainiosti suoritui hommastaan tälläkin kertaa. Siirrosta ei tällä kertaa otettu kuvia, sillä ajattelin minimoida karkaamisen riskit ja jättää kameran (ja etenkin sen salaman) pois kuvioista.


Lampaat viettivät pari ensimmäistä päivää sisätiloissa asennoituen jälleen laidunkauden jälkeiseen elämään, mutta tänään päästin ne ulkoilemaan uuteen hienoon tarhaansa. Hienosti ne hoksasivat mistä oli kyse ja tulivat perässäni ulos lähes pyytämättä. Myös sisälle siirtyminen illalla tapahtui kuin itsestään ja mukaani varuiksi ottamaani kauraämpäriä tuskin edes tarvittiin. Tokihan nuo tuolla villamäärällä pärjäisivät vielä yötäpäivää ulkonakin, mutta kanat tarvitsevat pikkuhiljaa "lammaspattereitaan" yhteiseen makuukammariinsa.


2014-10-06

Romeo

Niin siinä sitten kävi, että meille tuli pari viikkoa sitten koira. Pieni ja ihan oikea.Vähän puolivahingossa, mutta silti vuosien toiveen tuloksena. Monta vuotta olemme ajatelleet, että otamme koiran kun on "oikea aika". Myöskään rotupohdinnoissa emme olleet päässeet lopputulokseen, vaan pyröittelimme mielessämme erilaisia keskikokoisia koirarotuja mäyräkoirasta bordercollieen ja siitä eteenpäin erilaisiin terriereihin. Sitten kohtalo puuttui peliin ja meille tarjottiin tätä pientä hurmuria. Siitä se ajatus sitten lähti ja alta aikayksikön olimme päätöksen tehneet (pääosin järjellä, mutta isosti myös sydämellä .) Ikää pikkuherralla on nyt yhdeksän viikkoa ja se tottelee vaihtelevalla menestyksellä nimeä Romeo.

Ihana se on ja samalla ihan kamala. Riiviöiden kunkku ja samalla maailman hellyyttävin otus.
Alkuun tosiaan emmimme, josko nyt on hyvä aika ottaa koira. Mutta toisaalta, koskaan ei tunnu olevan oikeaa ja hyvää aikaa millekään. Tämä parin viikon kokemus on kyllä osoittanut, että ehkä nyt, ennen kuin remontti sisätiloissa on yhtään valmiimpi, oli juuri oikea aika ottaa koiranpentu. (Tiesittekö muuten, että koirankakka saattaa hyvänä hetkenä syövyttää myös lattian maalipinnan...) Elämä tulee pyörimään kotioloissa lasten ja eläinten kanssa vielä vuosia eteenpäin ja tuskin remonttikaan valmistuu ihan äkkiä. Joten hyvää tai oikeaa hetkeä saisi varmasti odottaa maailman tappiin asti. Ehkäpä voisi todeta, että paras hetki on aina juuri nyt, jos toteutettava asia on edes puoliksikaan realistinen. ;)

Aikamoista jumppaa tuon kanssa on kyllä saanut harjoittaa, päivin ja öin. Tulee ihan lasten vauva-ajat mieleen (ja vauvahan se onkin), sillä erotuksella, että vauvaa piti syöttää yöllä ja vaihtaa vaipat, koira pitää viedä ulos yöllä ja/tai siivota pissat ja kakat lattialta. Ja pitää silmällä, koko ajan. Huoh... Hienosti tuo osaa tehdä tarpeitaan ulos (jos vaan malttaa), mutta kyllä sisälläkin saa kulkea varuillaan, ettei astuisi koiran jätöksiin. Ja terävät pikkuhampaat sillä on. Niitä on kiva käyttää ihan kaikkeen alkaen lasten legoista ja pehmoleluista, aina hikisiin sukkiin ja ovilistoihin saakka.

Muiden eläinten kanssa se tulee hienosti juttuun. Tunne ei kylläkään aina ole ihan molemmin puolinen. Kissat pelkäävät koiraa vieläkin aika tavalla, samon kanat. Hevoset ovat lähinnä uteliaita, samoin vuohet, lampailla ei ole juuri mitään mielipidettä asiaan.

Kanankakka ja kissanruoka ovat lähestulkoot parasta, mitä pieni koira voi tietää. Myös kaiken muun ruuan perään se on tosi ahne. Ja oikeastaan kaiken muunkin, mikä suuhun sattuu sopimaan. Riiviö.






Hetkiä

Täällä ollaan taas, hiukan liiankin pitkäksi venähtäneen luovan tauon jälkeen. Kiva, että silti monet ovat jaksaneet käydä kurkkimassa ja odottelemassa uusia postauksia. Ajatuksia on paljon, mutta aikaa niiden sanoksi pukemiseen näppiksen välityksellä liian vähän. Ulkona on melkoisen syksyin ilma, sen kunniaksi ajattelin polkaista blogin syyskauden käyntiin kesämuistojen merkeissä.

Kesällä tehtiin paljon remonttihommia, pihahommia ja työhommiakin. Sen lisäksi kuitenkin ehdittiin tehdä paljon muutakin. Kuvat puhukoot puolestaan.

Kesällä me...
  ...vietettiin kissanpäiviä.

...olimme ulkona auringossa.

...käytiin Tallinnassa.

 ...järjestettiin yhdet (tai oikeastaan kahdet) rippijuhlat.

...ja nautittiin juhlatunnelmasta! 


...hevosteltiin.

...nautittiin kukkaloistosta.


 ....rakastuttiin ja hullaannuttiin.

...syötiin herneitä ja vattuja.



...odotettiin sadon kypsymistä.


 ...nautittiin valoisista kesäöistä laitumella aina pimeneviin lokakuun öihin saakka.


p.s osasta tämän postauksen (+ niistä tuhannesta muusta jotka löytyvät kotiarkistosta) rippijuhlakuvista kiitos kuuluu Susannelle :)