Sylvia tulee kotiin!

Vihdoinkin, muutaman viivästyksen jälkeen tänään on se päivä jota olen odottanut viimeiset 20 vuotta! Minä saan oman ponin! (Hah, naurakaa vaan , onhan se toki pieni, mutta silti! OMA PONI!) Ja kyllä jännitti mennä hakemaan. Hevosauto saatiin (kuljettajineen) lainaksi naapurista ja lähdimme isolla seurueella (minä, Tero, pikkupojat, Mona, naapurin setä ja – tytär) poninhakuretkelle.

Perille saapuessamme Sylvia meitä jo narun päässä odottelikin, kiiltäväksi suittuna. Tytöt halusivat kuitenkin vielä papereiden kirjoittamisen ajan ponia harjailla ja kävihän se päinsä(ja toki illalla kotonakin piti vielä vähän harjailla ;) Voi kun tuo alkuinnostus lapsillakin riittäisi piitkään!). Kävimme myös tervehtimässä Konsta-kissaa, joka siis muuttaa meille kasvettuaan tarpeeksi isoksi pojaksi (tosin, tästä sukupuoliasiasta ei ole varmuutta. Pienellä kissalla kun on niin pienet hmm..vermeet...). Autoon Sylvia marssi kiltisti, mutta ongelmaksi muodustui liian korkea etupuomi, jonka alta poni pujahti silmänräpäyksessä ja seisoi hetken kuluttua autossa turpa kohti perälautaa.  Koska tälle asialle ei äkkiseltään ollut mitään tehtävissä, päätimme antaa ponin valita matkustustapansa. Sylvia oli kuulemma trailerissa tehnyt samaa ja matkustanut estevirityksistä huolimatta parhaaksi katsomallaan tavalla joten lähdimme matkaan. Muutaman kerran pysähdyimme kurkistamaan matkustajan vointia ja hyvinhän tuo pärjäili. Kotipihalla palkitsimme reippaan ponineidin porkkanalla ja päästimme tarhaan kirmailemaan. Hiukan se itki illanmittaa koti-ikävää, mutta eiköhän se siitä kotiudu. 

 Sylvia köpötteli kiltisti autoon.

 Kotona!

(Tilapäis)Talliprojekti

Vaikka kuinka uhosimme, että remontti alkaa joko uudesta kylppäristä tai isosta tuvasta, ei niin vaan käynytkään. Jotenkin kummasti sain Teronkin vakuutettua siitä, että meille on saatava poni tai kaksi NYT heti ja  remontti pitää aloittaa tallista.  Lähtökohtaisesti ajattelimme rakentaa tallin mahdollisimman paljon vanhaa säilyttäen, mutta käytännössä lähempi tarkastelu osoitti tämän mahdottomaksi; Aika ja kenties ystävämme tupajumi poikineen lie tehnyt tehtävänsä vanhoissa lankuissa.

 

Tupajumien "kädenjälkiä" tallinvinttilankuissa

  Näitä ihania ikiaikaisia hämähäkin verkkoja saatiin sitten suut ja silimät täyteen, kun kattoa harjailtiin, ihanaa! (Olivat muuten sitkeitä!)

Koska poni oli jo tilauksessa ja tulossa, ajanpuutteen vuoksi päädyimme rakentamaan tilapäistallin vanhoista puitteista ja kesällä (vuodesta ei vielä tietoa, toivottavasti tänä vuonna) sitten remontoimme tallin lattiasta kattoon uusiksi.

Remontti alkoi aika karuista lähtökohdista ja kannoimme ja lapioimme selkä vääränä vuosien saatossa kertynyttä roinaa ulos tallista. Tähän siivoamiseen meni loppujen lopuksi paljon enemmän aikaa kuin muuhun rakentamiseen tallissa tässä vaiheessa. Kaikki polttokelponen käytettiin trullien pelotteluun pääsiäiskokon muodossa (Kiitos Susanne ja Jussi!), mutta kyllä sitä tavaraa ainakin peräkärryllinen joutaa kaatopaikallekin.  Kaikki hienot ja kivat hevosvermeet (mm. parikymmentä paria länkiä, useammat valjaat ja aisat...) jemmattiin kakkostaloon odottamaan kunnostustöitä / uusiokäyttöä sisustusmielessä.  Optimistisesti uskon, että sekin aika tulee vielä...

Eräs hamstraajaväen (lue: talon entiset asukkaat) suurimmista suosikkikohteista ovat erilaiset saappaat ja kengät. Niitä kannettiin yksiomaan tallistakin pihalle kymmeniä pareja. Muutamat komiat yksilöt niistäkin pistin jemmaan myöhempien aikojen varalle. Ja tosiaan, ”rahalla saa ja hevosella pääsee” lie ollut yksi talonväen motoista. Sen verran paljon erinäistä hevostavaraa oli tallinnurkkiin kertynyt. Jotenkin liikuttavaa oli huomata, miten valjaatkin on varmasti sen viimeisen kerran nostettu suoraan hevosen selästä naulaan ja siinä ne olivat tähän päivään asti roikkuneet. Juu, ja tallin takapihaa lie käytetty viimeksi jonkinasteisena kaatopaikkana. Kävimme koko maakaistaleen läpi rautaharavoiden ja siimaleikkurin kanssa ja hyvä niin. Uskomattoman paljon mm.kroonikkovaippoja, muovipusseja, lääkepakkauksia ja suklaakäärepapereita sieltä löytyi. Ja ikävänä yllärinä myös kerä hyvin heinään hautautunutta rautalankaa.  (Jos minulla vielä olisi tarvetta lastenvaipoille, käyttäsin varmasti kestovaippoja. Sen verran hyvin taas ”silmät avautuivat” noita maatumattomia kroonareita mullasta kaivellessani!) Joka tapauksessa, työ kannatti, sillä nyt meillä on oikein hyvä ja asiallinen hevostarha takapihalla, jossa on myös vanhaan navetan ja riihen välissä olevaan tilaan tehty tilava "tuulensuoja" poneille.

Mutta siis, pidemmittä puheitta (tai no, aika pitkäksi taisi taas venähtää...) suoraan asiaan: eli näin muokkasimme viiden hevosen pilttuutallista toimivan tilapäistallin kahden ponin käyttöön ja vanhasta ”kaatopaikasta” siistin hevostarhan. 

Talli alkuperäisessä kuosissaan...

 ...ja siivottuna.

 

Väliaikaisesti valmis! 

(Nimikyltit karsinoiden ovissa ovat vanhoja lehmien kylttejä.

Niitä löytyy navetan vintiltä kymmenia)

  

Tallin "aula.

 

 Takapihan poniaitaus.  (Herra Sutinen hännällään ja Eemeli käpälällään ovat testanneet, että sähköt toimivat...)

Kevään merkkejä

Minä olen todellakin puutarhaihminen. Kevään tullen kierrän koko tontin (nykyisin en kuitenkaan ihan koko tonttia, vaan sen alueen jolla voin olettaa kasvavan jotain kukaksi luokiteltavaa) lähes päivittäin seuraillen miten kukat puskevat maasta esiin ja kuinka paljon ne ovat päivittäin kasvaneet.

Vanhan talon mukana sain vanhan puutarhan. On aika jännään seurata näin ensimmäisenä keväänä, mitä kaikkea lumen (ja kauhean kuivuneen heinikon) alta paljastuu, kun aurinko alkaa herättelemään luontoa talven jälkeen. Toki tiedän, että pihalta löytyy omenapuita, syreenejä sekä viinimarja- ja ruusupensaita (joiden kunnosta on vaikea vielä sanoa mitään. Tai no, sen verran voinen sanoa että onneksi tuli ostettua järeä raivaussaha ;). Ne olivat jo talvella havaittavissa ja tunnistettavissa. Jännittävämpää on seurailla erilaisten pienten pensaiden ja mahdollisesti löytyvien vanhojen perennojen nousemista maan uumenista kohti aurinkoa.

Ikäväkseni en ole ainakaan toistaiseksi löytänyt merkkejä kevään ensimmäisistä sipulikasveista, kuten tulppaaneista tai krookuksista. Ehkä ensi keväänä(suuren syksyisen lapiointi- ja istutussession jälkeen) sitten niitäkin...

Eläintarha

Kuten olen jo aiemmin maininnut, yksi syy muuttomme oli hinku saada eläimiä kotipihaan. Sisätiloihin niitä olikin jo muutama kertynyt: kissaneiti Orvokki ja marsuveljekset Vinku ja Vonku. (Hamsteriherrat Dick Silkkitassu sekä Dobby ehtivät poistua keskuudestamme jo ennen muuttoamme uuteen kotiin ja näillä näkymin keskitymme jatkossa hieman suurempiin eläimiin.)










Marsut Vinku ja Vonku

Neiti Orvokki on fiini lady. Ei uskoisi, että sulavasti käyttyvä, ensimmäiset elinvuotensa sisäkissana ja seuraneitinä viettänyt rotukissa osaa olla sellainen peto, kuin meidän Orvokki on! Kissa, jonka ruoka muussataan haarukalla ja laimennetaan vedellä lillingiksi, suolestaa pihalla myyrää oikein vaan antaumuksella ja näyttää nauttivan joka sekunnista! Go Orvokki! (Hiirikammoisen) Äidin mahtava vahtikissa!













Neiti Orvokki

Kissa Sutinen muutti meille aivan pienenä kissanpoikana jo vanhaan kotiin ennen joulua, jotta hän ehtisi kasvamaan hyväksi hiirikissaksi ennen muuttoamme. Nyt kun Sutisen miehuus on viety (eläinlääkärin toimesta) hän on päässyt vapaasti ulkoilemaan, mutta ainakaan toistaiseksi hän ei ole osoittanut juurikaan hiirikissan elkeitä...













Herra Sutinen


Seuraavaksi meille on tulossa poni. Löysin sopivan poni-ehdokkaan hevostalli.netistä ja vaihdoimme muutamia sähköposteja Sylvia-ponin nykyisen omistajan kanssa. Koska Sylvia vaikutti aivan unelmien ponilta, lähdimme koeratsatukselle Monan ja Eemelin kanssa.
Eemeli ratsasti ensin, ja ottaen huomioon, että kaveri ei ole ollut kuin kahdesti ennen hevosen selässä, ratsastus sujui hyvin. Taluttelin Eemeliä ensin pari kierrosta, kunnes hän kielsi pitämästä hevosesta kiinni. Kierroksen yksin ratsastettuaan hän tiedusteli josko poni pääsisi yhtään kovempaa ja ennen kuin ehdin suuremmin estellä poni tikutti menemään ja Eemeli kiljui selässä "Sylviaaaaa, iiihanaaa"! Ostopäätös oli tehty! Nyt vain odottelemme tilapäistallin valmistumista, jotta poni voidaan hakea kotiin. (Tai no, sitä mitään odotella, vaan tehdään hiki hatussa hommia asian eteen...)













Sylvia

Kun kävimme tutustumassa neiti-Sylviaan, näimme tallissa ihania pienia pupunpoikasia ja kissanpentuja. Tuolta reissulta kotiuduimme tyhjin käsin, mutta lupausten kera. Lupasin nimittäin lapsille että tottakai meillekin otetaan yksi pupunpoikainen ja kissanpentu, kuinkas muutenkaan! Niin, ja se poni. Pupu haettiin kotiin tällä viikolla ja pakko on myöntää, että onhan se tosi suloinen!












Kardemumma


Kissanpentua odotellaan vielä muutama viikko, hän kun on vielä aivan pieni ja emostaan riippuvainen. Nyt olisi sitten hakusessa eläintarhaan joukon jatkoksi muutama kana ja toinen poni/ hevonen Sylvialle kaveriksi ja itselleni ratsuksi, sekä mahdollisesti myös vuohi (kivan yksilön sattuessa kohdalle). Lampaathan meillä onkin jo katsottuna, he saapunevat sitten kun maa viheriöi sen verran että heille riittää murkinaa.

Vesi

Kuten olettaa saattaa, tyhjillään olleen, yli satavuotiaan talon saattaminen asuinkuntoon saattaa olla konstikasta. Näin oli mm. käyttöveden osalta. Ennakkoon selvitin kunnasta vesimittarin sijaintia, (taloon on asennettu kunnan vesi ja nykyaikainen sähkökäyttöinen lämminvesivaraaja) ja ilokseni tiedokseni saatettiin, että mittari löytyy konehallin edestä, kaivosta. Syy tämäntyyppiseen asennukseen on aikanaan ilmeisesti ollut se, että käyttövettä on näin helposti saatu esim. maatalouskoneiden käyttöön suoraan pihalta, tässäkin kaivossa on hana kaivon päällä. No, ongelmalliseksi kaivo-asian tekee tietenkin vesi; ko. kaivo kun on täynnä vettä. Maaliskuun pakkaspäivät lisäävät haastetta.

No, varusteitta asiaan ei lähdetty, paneuduin pontevana asiaan heti samana päivänä, kun kaupat tehtiin, töihin siis suoraan kaupantekotilaisuudesta, varusteina moottorisaha ja uppopumppu. Jää oli noin 10 cm paksu, moottorisaha tuli tarpeeseen. Uppopumpun noin puolen tunnin uurastuksen jälkeen mittari löytyi, tosin niin syvältä, että ainut tapa mittarin lukemiseen oli laskeutua kaivon pohjalle ihan itse ihan kokonaan, kurkottelemalla ulottuvuus ei vain millään riittänyt.

No, lukeman sain, mikä osoittautui samaksi, mitä kunnalla jo oli tiedossa, vettä ei ollut siis käytetty viimekertaisen luennan jälkeen. Suljin kaivon tyytyväisenä styroksilla jäätymisen estämiseksi ja lähdin etsimään veden pääsulkua, mikä kunnan teknisen johtajan suosiollisella avustuksella löytyikin tien varresta. Ikäväkseni havaitsin pääsulun olevan auki, joka käytännössä tarkoitti vain paluuta jo eristämällä sulkemaani kaivoon,  siinä mittarin vieressähän oli hana, minkä hosuessani unohdin...

Kytkin irralliset putkistojen osat talossa sisällä (varaaja oli tyhjennetty vedestä irroittamalla sekoitusventtiili), ja uppouduin jälleen kaivoon. Venttiilin avaamisen jälkeen syöksyin taloon sisälle ihmettelemään, mitä seuraavaksi tapahtuisi. Tolkuttoman kohinan saattelemana (varaajan täyttyminen on äänekästä puuhaa) sain havaita, ettei mitään suurempia vuotoja ilmennyt, tosin pöntön vesisäiliö ei ottanut täyttyäkseen, eikä wc:n hanakaan toiminut. Varaaja ja suihkusekoittaja sentään toimivat ensiluokkaisesti.

Wc:n putkistojen toimimattomuus tietenkin hieman pohditutti, päädyin kuitenkin oletukseen, että venttiilit ovat ajan kuluessa vaurioituneet käyttökelvottomiksi: Uusin siis sekä hanan että pöntön, saatiimpa samalla kaksihuuhteluinen malli wc:hen. Vaihtaessani hanaa sain samalla kimmokkeen tehdä tilapäiskeittiön vesisyötöt valmiiksi, eipä tarvitsisis sitten enää könytä kaivoon vettä katkomaan, kun niitä tarvittaisiin (niin, kesti useita viikkoja ennen kuin huomasin, että loogiselta tuntuva päävesisyötön sulkuventtiili löytyy myös talon sisältä, se oli vain erityisen hyvin kätketty varaajan taakse, kahva seinää päin).

Varsinainen riemu oli revetä pari päivää myöhemmin. Konttailin alapohjassa, ryömintätilassa viemäriosien kanssa tehden tilapäiskeittiön viemäriä, taloon 90-luvulla tehtyihin viemäreihin oli helppo liittyä, kun havaitsin jotakin kummaa saunan alla kannatinpalkistossa: sehän on jääpuikko!

Hetken hengityksen tasaantumisen odottelun jälkeen ryhdistäydyin, hain kypärän päähän ja moottorisahan. Pienen, mutta ei niin miellyttävän puuhastelun jälkeen syyllinen jään muodostumiseen löytyi. Saunan lattiakaivon pohjasta tippui hiljalleen vettä eristeisiin, joista parin päivän jälkeen vesi oli tullut läpi. 

Onni onnettomuudessa oli tietty se, että havaitsin vuodon näin nopeasti, eristeet eivät olleet kastuneet kuin paikallisesti. Samalla vahvistui epäilyt vesieristeiden puuttumisesta. Vesi vuoti ensin lattialle lämminvesivaraajan varoventtiilistä (mihin en ollut muka kiireessä ehtinyt asentamaan letkua). Vesi teki saunan lattialle lammikon, joka ei kuivunut, kun lattialämmityksen termostaatti oli rikki (sen vaihto ei vielä ollut saanut riittävän korkeaa prioriteettiä). Itse lattiakaivo oli ehjä, mutta tyhmästi tehdyn rakenteensa takia lattian kaadot (jos joskus olivat olleet oikein) eivät sitä enää ole, jolloin kaivon viereen muodostui lammikko. Jätin kaivon pohjan auki tuulettumisen mahdollistamiseksi, laitoin palan styroksia eristeeksi. Vedellä läträily siis loppui lyhyeen, rakensimme Jussin kanssa suihkuun kaapin (mikä sekin oli omituinen projekti, tori.fi –palvelusta vaimon löytämästi uudesta, paketissa olevasta suihkukaapista kun puuttuivat kaikki kiinnitystarvikkeet), jotta vettä ei enää lattialle päästettäisi rakenteita kastamaan. Tämä 90-lukulainen rakennustyön taidonnäyte (sauna+kph+wc –kompleksi) kun joka tapauksessa on purkulistalla, mutta muutaman vuoden ahkeraa käyttöä sen pitäisi vielä kestää. Lattialämmitystermostaattikin on nyt vaihdettu. Ja varaajan varoventtiilistä menee letku lattiakaivoon.

Makuuhuone

Sain makuuhuoneen vihdoin raivattua tyttäreni synttäreitä varten siedettävään kuntoon, joten päätin räpsäistä siitäkin pari valokuvaa ihan fiilistelyn vuoksi. Mitään sen kummempaa remonttia täällä ei vielä ole tehty, mutta nähtävästi ihan sisustuksella saa ihmeitä aikaan (ainakin minä tykkään!) Pyöreä pöytä koottiin makuuhuoneen tyhjään tilaan syntymäpäivävieraita varten, mutta mielestäni se sopii siihen niin hyvin, että saanee jäädä ainakin toistaiseksi.



Makuuhuone ennen (kuvat otettu kun olimme katsomassa taloa ennen ostamista)






Ja nyt...

Risusavottaa

Sunnuntaipäivänä pikkupuhteena kävimme käsiksi tontin rajalla sijaitsevaan ryteikköön. Ystävällinen "kylänmies" (täällä maalla muuten lähes kaikki ovat tosi ystävällisiä ja asiat hoituvan enne kuin ehtii kissaa sanoa!) toi meille vaihtolavan polttokelpoista puutavaraa varten, joten pitihän se täyttää...(Huomaa innokkaat apurit traktorin kyydissä :)











Teron hieno trukkilavaviritelmä trukkipiikkien nokassa toimi juuri niin kauan kuin oli tarvis :)