Talon pesu

Mielestäni tälläisessä talossa kuuluu porstuan ikkunan alla kukkia punaisia pelargonioita. Isäntä ystävällisesti kävi perjantaisella kauppareissulla pelakat ostamassa, muttan ennen kuin niitä varten olevat metalliset ruukunkannakkeet saatiin seinään, oli edessä pieni projekti. Nimittäin talon pesu. 

Aurinkoisen hellepäivän (ja ilmeisesti tällä erää viimeisen sellaisen) kunniaksi otimme urakaksi etupihan puoleisen julkisivun pesemisen. Talo on maalattu vuosia sitten pirullisella lateksimaalilla, joka ikävästi irtoilee ja hilseilee ja jonka pinnassa kasvaa mustaa pintahometta. Koska toiveissa olisi, ettei tänä vuonna vielä tarvitsisi suorittaa varsinaista julkisivumaalausta/ ulkoverhouksen uusimista, yritämme selvitä muutamia vuosia eteenpäin kunnollisella pesulla ja paikkamaalauksella. Tuo lateksimaali kun on niin ikävä toveri, ettei sen päälle voi maalata millään ennen kunnon hiekkapuhallusta. Pesupuuhiin käytiin pintapesuaineen ja painepesurin kanssa. Työ sujui joutuisasti ja toinen porstua sekä puolet porstuoiden välisestä seinästä saatiin pestyä, kunnes painepesuri sanoi itsensä irti. Urakka jatkuu siis toisella kertaa, mutta alla olevista kuvista voitaneen kuitenkin todeta, että kyllä kannatti! (ja kannattaa jatkaa loppuun saakka!)

 Ennen pesua...

 Mies työssään.

 ...ja jälkeen.

Pelargoniat paikoillaan.

Puutarhahommia

Kevään tullessa ja päivän pidetessä olemme olleet iltakaudet ulkona ruokkoamassa pihaa. Tai no, viime viikkoina tästä suurin kunnia kuuluu kyllä Terolle, sillä Enni-ponin käytöskoulu ja muunsortin hevostelu on vienyt minun aikani melko tehokkaasti joka ilta. Valitettavasti emme muistaneet / saaneet aikaan ottaa Ennen- kuvia puutarhassa vallitsevasta ryteiköstä, joka nyttemmin on siis melko pitkälti raivattu. Jälkeen-kuvat puhukoot puolestaan.

 

Aiemmin keväällä vielä murehdin, ettei puutarhasta taida enää löytyä vanhoja perennoja. Onneksi olin väärässä. Nurmikon (tai sensortin pöheikön) seasta puskee joka nurkalla lukuisia perennoja, joita en itse, eivätkä meillä kylässä käyneet ystävätkään ole osanneet tunnistaa. Laittelen seruaavaan päivitykseen muutamia kuvia, joten jos joku teistä lukijoista tunnistaa kuvissa olevia puskia, laitelkaahan rohkeasti kommenttia!

 Miskan askartelema lyhty, jonka takana kukkii Jalokiurunkannus.  

(Kiitos Susannelle lajitunnistuksesta!)

 

Takapihalla kasvavia omenapuita leikattiin (liian) rankalla kädellä, koska ne olivat kovasti huonokuntoisia. Pelkäsin, mitä mahtavat tuumia moottorisahaparturoinnista, mutta ainakin tällä hetkellä jokainen puu vaikuttaa piristyneen huomattavasti ja kukkanuppuja riittää! 

Aiemmin kynnetty nurmi-osuus takapihasta kynnettiin ja äestettiin uudelleen, jotta se saatiin tasoiteltua ja siihen istutettiin nurmikon siemeniä, jotka toivottavasti jaksavat kasvaa lähes pyhällä hengellä, sillä tällä hetkellä kenelläkään ei ole aikaa vahtia ja puunailla orastavaa nurmikkoa. Osa nurmialueesta (tai siis tulevasta sellaisesta) jätettiin siementämättä ja siihen tulee joku kaunis päivä pieni kasvimaa.

Omenpuiden väliin kaavailemme pientä omaan käyttöön riittävää mansikkamaata ja vadelmatarhaa. Taimia tuntuu vaan olevan hivenen hankala tällä hetkellä saada, joten etsintä niiden osalta jatkuu.

Pihamme ”metsittyminen” ei ole ainoastaan negatiivinen asia, sillä esimerkiksi tuomet ja syreeni ovat vallanneet alaa takapihalta runsaasti. Pienellä karsinnalla niistäkin saadaan mukava hyväntuoksuinen kukkiva lisä ”hyötypuutarhaan” viinimarjojen (joita myöskin puskee joka nurkalta esiin), karviaisten, raparperin ja omenapuiden ohelle. Suhteellisen hyväkuntoisia marjapensaita(musta- ja punaherukkaa sekä karviaista) on todella paljon, ja ilokseni olen voinut todeta että niistäkin valtaosa innostui ”pienen” karsimisen ja perkaamisen jälkeen kukkimaan ja toivottavasti tuottamaan runsaan sadon.  Karviaispensaiden alla majaa pitää komean kokoinen raparperi, joten piirakkaan ja kiisseliä saadaan varmasti tänä vuonna kyllästymiseen asti. Alunperin villivadelma oli valloittanut koko kuvassa näkyvän alueen, myös karviaispensaiden välit. Tehokkaalla raivaussahan käytöllä tämänhetkinen tilanne on sangen siisti.

Ja lopuksi vielä "lempilapseni" syreenimaja. Ihan 

 vielä se ei riitä tarjoamaan näkösuojaa salaisille illanistujaisille, 

mutta komistuu päivä päivältä. 

Ja kukkien värikin lienee selvillä; nuppujen perusteella sanoisin että sininen! (jee!)

Uusia asukkaita

Kesä tulee kohisten ja meidän eläintarha kasvaa. Pitkällinen ponin etsinä on (toistaiseksi) päättynyt.
Hieman yli viikko sitten ajelimme Sipooseen hakemaan Sylvialle ponikaveria.  Sipoossa meitä odotti suloinen risteytysponitamma Enni.

Ennin kanssa on ollut hieman alkuvaikeuksia. Tokihan jotain pientä oli odotettavissakin, eihän kaikki aina voi sujua niin hienosti kun Sylvian kotiutuminen, mutta hetkittäin alkaa usko loppua. Päivä kerrallaan mennään Ennin kanssa eteenpäin ja onneksi joukkoon mahtuu hyviäkin hetkiä. Ollessaan ”nätisti” Enni (joka ansionsa mukaan on saanut lempinimekseen Enni-possu) on todella kultainen ja herttainen poniini.

Jokin aika sitten eräs ystäväni kysyi voisimmeko ottaa heidän kissansa meille asumaan pienimuotoisten ”pitovaikeuksien” vuoksi, sillä kissa on todella kovaääninen ja sillä on valtavasti asiaa. Näin 10-vuotias Dima-kissaherra muutti meille. Tähän taloon kyllä ääntä mahtuu (ja taitaa sitä vähän ennestäänkin jo olla) ja jos ei mahdu, niin ulos mahtuu ainakin. Dima on äärimmäisen kiltti ja ihmisystävällinen kisunen, joskin uskomme hänen olevan kuuro. Sutinen ja Orvokki eivät ole olleet järin mielissään uudesta lajitoveristaan, mutta suuremmilta kissatappeluilta on vältytty ehkäpä juuri Diman kuurouden vuoksi. Kaveri ei nimittäin ole moksiskaan vaikka toinen kissa sähisee ja muoruaa kiukkuisesti korvan juuressa :D 

  Dima paistatelee päivää lastenhuoneen pöydällä

Vuohenhakureissu Lapinlahdelle lykkääntyi kesäkuulle aidanpuutteen ja ajanpuutteen vuoksi. Siitä tuleekin sitten varmasti mielenkiintoinen road trip!