Vuohienhakureissu eli road trip to Lapinlahti

Niin, niitä vuohia.Koko ajatushan lähti alunperin poikien maitoallergiasta. Eräänä kevätpäivänä ystäväni Jenni kertoi hänen kaverillaan olevan vuohia, mahdollisesti myytäväksi asti. Pistin kyseltyä asiasta menemään ja sain kun sainkin "varattua" kaksi vuohineitokaista meille. Ainoa "ongelma" oli sijainti. Vuohet asustivat nimittäin Pohjois-Savossa! Matkaa tulisi hakureissuun kertymään lähemmän 1000km. Rohkeana tyttöja, ja hivenen yllytyshullunakin ajattelin että tuollaine pikku road trip voisi kuitenkin olla mukava ja mieluummin ostan eläimeni "tutulta" kuin ihan sikana säkissä. Monien mutkien ja syteen menneiden hakureissuyritysten ja aikatauluongelmien kautta pääsimme Jennin kanssa vihdoin viime sunnuntaina lähtemään kohti Lapinlahtea. Autosta oli takapenkit kaadettuna ja pressulla vuorattu tila oli täytetty isolla koirahäkillä, turpeella, oljella, heinäverkolla heinineen, makuupusseilla, puukolla yms. ihme tavaralla. Lastasin mukaan kaikenlaista tavaraa "varmuuden vuoksi". Koskaan ei teidä mitä tapahtuu kun naisissa lähdetään pitkälle ajomatkalle ja takaisin tullessa kontissa matkustaisi lisäksi pari määkijää.

Matkanteko sujui yllättävän joutuisasti ja pysyimme aikataulussa. Tarkoituksenahan meillä oli nimenomaan aikataulujen vuoksi ajella edestakaisin saman vuorokauden aikana. Matkan varrella tuli bongailtua ihania Järvi-Suomen maisemia.

Perille päästyämme kiersimme ensin tilukset, ihastelimme lampaita, tuhmaa pässi ja häijyä kukkoa sekä tietysti kävimme tsekkaamassa "kauppatavaran" eli ihanat ihanat vuohet.

 Cecilia

Bertta

Saimme myös pikakurssitukset vuohien hoidosta, lypsämisestä ja sorkkien leikkuusta. Ja pikkuinen Cecilia sai korvamerkkinsä. (Jenni ei tätä toimitusta pystynyt katsomaan, mutta itse seurasin uteliaana vierestä. Odotin, että pikkuinen olisi huutanut kovempaakin! Julma emäntä!)

Lypsytreeniä

Kotimatkalla meillä oli takaluukussa kaksi sangen rauhallista kaveria. Yllättävän kivasti tytöt sopeutuivat matkustamiseen. Ennalta olin odottanut jonkin moista huutokonserttia, mutta hiljaista oli (toisin kuin etupenkillä..)!

Kotona olimme vihdoin ja viimein puoli yhdeltä yöllä. Ei mennyt saman vuorokauden sisään, kuten toivoin, muttei paljon heittänytkään. Tero tuli meitä vastaan pihalle ja tytöt viettivät ensimmäisen yönsä ulkotarhassa sateen ja tuulensuojanaan tilapäinen mökkiviritelmä trukkilavoista ja vanhoista lannoitesäkeistä. (Miten kaikki voikin olla aina "tilapäistä!!) Uusi uljas mökki heille valmistunee lähipäivinä.

Konstasta tulikin Hilma

Monan suloinen kissavauva kotiutui viikko sitten. Kovalla tohinalla kissa haettiin kotiin ja vasta kotona tuli mieleen tarkistaa kumpaa sorttia kissa onkaan! Meillä kun niin kovin oli odotettu Konsta-kissaa saapuvaksi, järkytys (ja pienoinen ) pettymyskin oli, kun sillä ei ollutkaan pikkupikku-kulkusia. Eli kissa olikin tyttö!
Kukaan ei ollut vilkaissut mirrin hännän alle sen jälkeen, kun itse puolihämärässä muutaman päivän ikäisen kissanpojan värkkejä tiirailin. Koko pari kuukautta kun kissaa odoteltiin, puhuttiin Konstasta ja nyt Konsta ei tietystikään voinut enää olla Konsta! Almanakan kanssa tyttöjen kesken (minä, Mona ja kissa) mietittiin uutta nimeä. Hilma hänestä sitten tuli ja valitettavan usein siihen liittyy myös etuliite "Hirmu", melkoinen riiviö tuo suloisesta ulkonäöstään huolimatta nimittäin on!

Herrat Sutinen ja Dima (kotoisammin Timppa) ovat ottaneet tulokkaan hyvin vastaan, mutta Orvokki ei taivu tämän suloisuudenkaan edessä. Kova sähinä käy, kun sattuvat yhtäaikaa ruokakupille (tai mihin vaan).

"Muutama" on suhteellinen käsite

Haaveilimme pienestä kasvimaasta josta saisi sitten  loppukesästä napsia omaksi iloksi vähän perunaa, sipulia, porkkanaa jne. Perunaa piti laittaa ihan vaan muutama, mutta jotenkin homma karkasi käsistä ja siemenperunaa laitettiin maahan 7 x 10m vakoihin. Lisäksi istutimme muutaman rivin sipulia, porkkanaa, salaattia, tilliä ja ruohosipulia. Tarkoituksena olisi vielä laittaa pari riviä kesäkurpitsaa ja loppukasvimaa pyhittää kukkasille; kehäkukkaa ja ruiskaunokkia. Että ei siitä niin pieni tullutkaan!

Ja tokihan muutama mansikantaimikin piti laittaa. Niin, muutama. Äkkiseltään laskettuna 120 tainta. Taisipa sekin homma vähän "karata käsistä". Ja tiedän, että samoin tulee käymään myös vadelman kanssa, kun sitä heinäkuussa on taas saatavilla. Tuohon mansikoiden perään pitäisi laittaa "muutama" taimi sitäkin.

Loppuun vielä kuva herkullisen värisestä akileijasta. Näitä puskee nurmen joukosta esiin mitä ihmeellisimmistä paikoista! Olen koittanut siirtää niitä hieman hallitumpii kokonaisuuksiin, tiedä sitten kuinka menestyksekkäästi.