Vauhdikas viikonloppu

Huh huh, olipas taas viikonloppu. Monenmoista menoa riitti joka päivälle ja remonttikin eteni ison harppauksen eteenpäin! 

Perjantai ja lauantai menivät vauhdikkaasti polttareiden, keikkailun, yö- ja päivävieraiden merkeissä. Sellaista hulinaa ja kiirettä piti, että remonttihommille emme ehtineet suoda montakaan ajatusta. Vattumetsään sentään ehdin, ja sain jälleen pakkaseen pari litraa herkkuja!

Yökylässä ollut ystävä ajelutti pikkujätkiä moottoripyörällään
 ja pojat pääsivät hakemaan vähän tuntumaa pyörän päälle yksinäänkin. :)

Sunnuntaina sen sijaan pidimme jälleen pienet talkoot. Tällä kertaa vuorossa oli lattioiden irrottelua. Talkoovoimin irrotimme lattiat suuresta tuvasta ja salin päädyn eteisestä. Peräkammarin lattianhan me nostimme isännän kanssa kahdestaan jo aiemmin viikolla. Lattialankut odottavat numeroituna konehallissa trukkilavoilla joko maalinpoistoa polttamalla/raaputtamalla sekä hiontaa ja maalausta tai vaihtoehtoisesti höyläystä ja maalausta.

Isäntä olisi kovasti innostunut ostamaan itselleen höylän, mutta lähiseudulla myynnissä ollut kapine meni sivu suun. Nyt metsästellään sitten uutta. Ja jos sellaista ei löydy, kunnostamme lattiat käsipelillä. Lattioiden kunnostuksella ei kuitenkaan ole hirmuinen kiire, sillä seuraavaksi odottelemme imuautoa puhdistamaan vanhat eristekerrokset (hiekka, turve, kutterilastu ja sammal) tuvasta, eteisestä, kammarista sekä mahdollisesti yläpohjasta (ainakin piippujen ympäriltä). Lapiopelillä tuo eristeiden poistaminen kestäisi järkyttävän kauan ja olisi  ihan kamalaa hommaa, joten vaikka imuauto maksaakin maltaita, lienee se parempi vaihtoehto kuin lapio. 

Tuo lattioiden irrottelu itsessäänkin oli kyllä melkoinen urakka. Onneksi oli jälleen apukäsiä tarjolla, kaksin hommassa olisi kulunut melkoisesti aikaa. Ja jos nyt taas rehellisiä ollaan, niin enhän minä osallistunut tuohon lattian purkuun tällä erää millään tavoin. Pidin talkooväen tyytyväisenä hyvällä muonituksella ja siinä ohella rakentelin pihalla kanalan seinustakiveystä, tyhjentelin turvekärryjä ja siivosin kanalasta ison kuorman sontaa pois sekä somistin ulkokanalan uuteen uskoon.

Eristeiden poiston jälkeen lattiat puhalletaan täyteen ekovillaa ja vanhat lankut laitetaan (toivottavasti puhdistettuina) takaisin. Jos lankut saadaan höylättyä, tulee tuvan lattiasta puun värinen (vahattu kenties) ja eteisen ja kamarin lattiat maalataan samalla helmenharmaalla Uula-maalilla kuin toisen eteisen lattia. Kamarin lattiasta vanhat riekaleiset maalit on ehdottomasti poistettava ennen uutta käsittelyä, mutta eteisen lattia on niin hyväkuntoinen itsessään, että sen taidamme maalata suoraan vanhan maalin päälle.

Kissanpennut saavuttivat luovutusiän viime tiistaina. Perjantaina eläinlääkäri kävi tarkastamassa ja rokottamassa pennut ja viikonlopun aikana pennuista kolme lähtikin uusiin koteihin. Kaksi pentua, Seita ja Vinkeri  jäivät meille itselle. 

Rakkaat riiviöt

Sunnuntai-iltana äitikissa-Hilma oli hieman hädissään ja selvästi etsi vauvojaan. Onneksi se kuitenkin rauhoittui illan mittaa. Maanantaina äitikissa vietiinkin sitten leikkaukseen. Leikkaus oli ollut hieman haastava ja äitikissa nukkuikin pitkälle iltaan. Illalla laitoimme sille kaulurin, ettei se nuolisi haava-aluetta. Se oli selvästi kauhuissaan kaulurista, riehui ja poukkoili ympäri taloa. Hädin tuskin se sai yöllä edes nukutuksi ahdistukseltaan. Seuraavana aamuna otimmekin kaulurin pois, jotta kissa saisi edes syödyksi. Päätimme laittaa kaulurin takaisin vasta, jos se näyttää olevan ehdottoman tarpeen. Hilmaa selväsi harmittaa, kun se ei pääse ulos ja tarpeiden tekeminen laatikolle tuntuu olevan kynnyskysymys. Saapa nähdä miten saamme sen pidettyä sisällä vähintään nuo pari- kolme päivää.

Pikku-potilas heräilemässä nukutuksesta.

Kurkistus lattian alle

Päätimme isännän kanssa tiistai-illan ratoksi tehdä hieman remonttihommia ja suurimpana huokutuksena oli kurkistaa ison tuvan lattian alle. Ajattelimme homman käyvän nopsasti, nyt kun aiemman lattianpurkutoiminnan toiminnan estäneet seinäpaneelitkin ovat poissa. Lattia ei ole alkuperäinen, vaan se on uusittu jossain vaiheessa. Uusi se ei kuitenkaan missään nimessä ole, sillä nyt jo purettujen kaapistojen (niiden, mitä huutokaupasta jäi jäljelle…) perusteella remonttia tuvassa on tehty viimeksi 50-luvulla.

Lattia olikin jossain määrin tiukasti kiinni, mutta sorkkaraudan, rautakangen ja muutaman voimasanan saattelemana ensimmäinen poikittainen lankku nöyrtyi irti. Odotimme molemmat, että lattian ja eristekerroksen alla olisi ollut suurempikin rako, mutta lattia olikin melkein kiinni eristeissä. Jatkoimme purkua ikkunaseinän vierestä ja lankut olivat kyllä pahuksen tiukassa kiinni.

Parin ensimmäisen lankun irrottua järkytyimme hieman kai molemmat. Jotain valkoista tahmaa/purua/jauhetta oli joka paikassa. Ensireaktiona taisi olla molemmilla: Homettako? Onneksi aika pian tajusimme, että  tämä hajuton ja mauton (emme oikeasti toki maistaneet!) hienojakoinen valkoinen tavara tuskin lie hometta. Seuraavaksi pohdimme mystisen aineen vaarallisuutta ja turvauduin ystävämme Internetin apuun. Pikainen ”googlaus” epämääräisellä ”valkoinen jauhe lattian alla vanha talo” (tms) antoi onneksi vastauksen: ureavaahtoa! Huokaisimme helpotuksesta, että aine osoittautuikin vain sinänsä harmittomaksi ureavaahdoksi.

Ureavaahtoa käytettiin joskus 70-luvulla lämmöneristeenä vanhoissa taloissa. Vaahto asennettiin poraamalla seinään/ lattiaan reikä ja ruuttaamalla tavarat sisään. Jonkin aikaa tuo varmaan toimikin eristeenä, mutta haihtui/kutistui ajan myötä pois. Yleisimmin sitä ruuttailtiin kaiketi ikkunoiden alle seiniin ja lattian rakoihin, joista voitiin olettaa purujen ja muun eristeenä käytetyn materiaalin painuneen kasaan. Ureavaahdossa on siis kyse jonkin sortin eristehuijauksesta (tiedä sitten oliko tarkoituksellista vai tahatonta) ja ainut joka voitti asiassa pidemmän päälle oli vaahtokauppias. Meillä tuota vaahtoa on jonkin verran säilynyt lattian alla, mutta sen eristävyyteen en kyllä usko pätkääkään.  Tuvan lattian alla on maa-eristekerroksen ja lankkujen välissä vanhoja paperisäkkejä (Luojan kiitos paperisia, eikä muovisia!). Yritimme arvuutella remonttiajankohtaa säkkien perusteella (rehusäkeissä usein on jokin päivämäärä), mutta turhaan.

Muutaman lankun irrottamisen jälkeen kohtasimme uuden järkytyksen. Yksi hirsi keittiönurkkausen ikkunan alla oli osittain laho! Koputtelimme ja naputtelimme hirttä ja totesimme, että lahoa tuskin on läpisaakka (onneksi) ja hyvällä tuurilla hirren voisi säästää, kunhan putsaa siitä kaiken pehmeän materiaalin pois ja eristää/ tukee huolella. Asia vaatinee kuitenkin vielä tarkempaa tutkiskelua, kunhan koko lattia saadaan purettua vanhat eristeet poistettu, mutta vielä olemme toiveikkaita sen suhteen, ettei hirttä tarvitsisi kokonaan vaihtaa!

Kaiken kaikkiaan purimme tuvasta hiellä ja vaivalla viitisen lankkua, kunnes päätimme luovuttaa ja siirtyä siihen hommaan, jota alun perin olimme kyseiselle illalle suunnitelleet. Viikonlopuksi meillä on jälleen suunnitteilla pienet talkoot, joten loput tuvan lattiasta puretaan silloin.

Ureavaahdon pursotuskoloja reunimmaiseissa lankuissa.

Mystinen valkea jauhe.

Alun perin meidän piti siis purkaa lattia peräkammarista, joka on muuten ollut remontin alla jo koko kesän. Siellä lattia olikin alkuperäistä leveää ja painavaa lankkua. Lankut kuitenkin nöyrtyivät suhteellisen helposti sorkkaraudan ja rautakangen avulla irti. Hankalia työvaiheita säästääksemme numeroimme lankut heti irrottuksen jälkeen ja nakkasimme ne ikkunasta pihalle. Isäntä kävi ne sieltä sitten poimimassa trukkilavalle. Lattian alla oli tässäkin huoneessa yllättävän pieni ilmarako eristeisiin nähden, eli eristeet eivät olleet painuneet mitenkään valtavasti kasaan.( Eikä ureavaahtoakaan löytynyt.) Muita rakoja sen sijaan löytyi runsaasti. Nimittäin hiirenkoloja! Hyi yök! Niitä meni pitkin lattian alustaa siellä täällä ja tuollakin! Olipa hauskaa, kun astui johonkin kohtaan eristehiekkaa ja jalka humahti 10cm alaspäin hiirenkoloon. Onneksi kolot taisivat olla melko vanhoja, sillä elämää niissä ei näkynyt. Se nyt vielä olisi puuttunut, että olisimme törmänneet hiirenpesään. Minä niin kammoan hiiriä! (Meillä oli yksi päivä hiiri pellossa ja sain siitäkin sen päiväisen sätkyn, että kuului varmaan naapuriin saakka ja Tero jaksaa nauraa vieläkin…) Joka tapauksessa lattia saatiin purettua ja eristeet jäävät odottamaan ensi viikkoon imuauton vierailua.

Lattian alta paljastui valtava hiekkalaatikko :D

Vanha lattia oli kiinni sangen "vaatimattomilla" (n.10 cm pitkillä) takonauloilla.

Tien siirto

Vihdoin se tapahtui. Nimittäin läpikulku suoraan meidän pihan läpi loppui, kun tie saatiin siirrettyä pellon puolelle.Meidän pieni yksityistie on aiemmin kulkenut suoraan talon nurkalta pihan läpi eteenpäin kahdelle naapurille sekä metsään.Tie on periaatteessa läpitie kahden isomman tien välillä. Alun perin meidän tietä ei käyttänyt juuri muut kuin nuo kaksi naapuria, mutta metsä-  ja peltokauppojen myötä myös tien käyttö lisääntyi moninkertaiseksi viimeisen vuoden aikana. Jo ostaessamme talon tiesimme, että tie tullaan siirtämään jonakin päivänä pihasta pois. Tuo pellonraivaustöiden ja puunajon myötä lisääntynyt liikennöinti lisäsi kummasti motivaatiota tarttua tuumasta toimeen.

Viimeisinä viikkoina ennen tiensiirtoa sain mittani totaalisesti täyteen läpiajavista autoista. Yllättävän moni ajoi lujaa siihen nähden, että kylillä monet tuntuvat tietävän, että meillä on paljon lapsia sekä eläimiä. Eräänä päivänä suutuspäissäni kyhäsin (ja se oli nimenomaan kyhäämistä) kyltin jossa kerrotaan sangen yksinkertaisesti, että pihan läpi menevä tieosuus on piha-alue ja pyydetään ajamaan hiljaa. Päivänselvä asia mielestäni, mutta ei ilmeisestikään muiden tienkäyttäjien mielestä.

Kyltti kyllä helpotti jonkin verran asiaa, mikä pistää miettimään, että ilmeisesti päivänselvätkään asiat eivät ole kaikille selviä, ennen kuin joku sen sanoo. Pieni pilke silmäkulmassa kyhäsin kyllä kylttiini hienon K18-lisäkilven, jonka ajattelin lisätä kylttiin jos ei muuten tepsi. Ei sillä, että uskoisin painetun voimasanan sen enempää auttavan, mutta autoilijat voisivat hämmentyä siitä sen verran, että hidastaisivat miettiäkseen, lukivatko oikeasti oikein ;) ”Lisäkilpi” jäi konehalliin odottamaan mahdollista myöhempää käyttöä, ja näin tiensiirron myötä myös alkuperäinen kyltti teki sille seuraa konehallin nurkassa.

Kuvauksen ajaksi kiinnitetty "tuhma" lisäkyltti.

Tiensiirto itsessään tapahtui kahden päivän aikana huisin nopeasti. Tässäkään projektissa ei minulla ollut juuri osaa eikä arpaa, mutta oheistöihin (mm. epäsiistin ”uuden julkisivun” niittämiseen raivaussahalla, ei muuten ole isommassa mittakaavassa mitään tyttösten puuhaa, huh huh!) osallistuin kyllä. Tie rakentui uuteen paikkaansa paikallisen kaivinkoneyrittäjän, isännän ja sorakuskin toimesta. Kaivuri teki pitkän päivän ja mursketta ajettiin paikalle toista-  ellei peräti kolmattakymmenettä kuormaa. Alta niitettiin heinät (kun kerran pellon päälle tehtiin) ja levitettiin suodatinkangas. Murske 0-90mm tärytettiin tiukkaan isännän toimesta, kyseinen vähän karkea koko tuli valituksi lähinnä siksi, että sitä ja vain sitä kokoa oli edukkaasti tarjolla. Syksymmällä päälle ajetaan vielä hienompaa mursketta (0-16), jahka tuo karkea painuu ensin piukkaan. Joka tapauksessa, tie on nyt siirretty ja koko pihan yleisilme on totaalisen muuttunut. Kaivinkone on jo useampana päivänä aiemminkin ollut tekemässä pihanmuokkaustöitä. Vanhoja ojia on täytetty ja vaihdettu salaojiksi tavoitteena saada aikaan yhtenäinen, tasainen piha-alue.

Vanha tie katkaistiin päätien kulkusuunnasta kaivamalla mutkaan iso, syvä oja. Oja näkyy valitettavan huonosti tielle, joten kyhäsin tähänkin hienon kyltin, joka kertoo muuttuneesta ajosuunnasta. Tähän tarkoitukseen maalasin ihan yksinkertaisen punaisen nuolen, vaikka isäntää pelottikin millainen kyltti tulijaa mahtaa odottaa, kun minut päästää asialle. Isännälle kiusaksi maalasin tähänkin tarkoitukseen jämälevynpalaan lisäkyltin, jota ei kyllä ollut/ole tarkoitus laittaa oikeasti mihinkään. Olisittepa nähneet isännän ilmeen, kun kyltin näki :D Noh, huvinsa kullakin. Toisesta suunnasta pihaan ajo estettiin kolmella isolla kivellä, joita ajattelin täydentää vielä muutamalla pienemmällä kivellä. Kivien keskelle saa vaikka kukkaistutuksen jos huvittaa. Ja kivienkin viereen laitoin nuoli-kyltin, ihan varalta, ettei kukaan vahingossakaan törmää kiviin.

Navetan takainen karjapihakin on saanut uuden ilmeen maanmuokkaustöiden myötä. Ensi keväänä meillä ei enää toivottavasti ole ”tekojärveä” navetan takana. Karjapihalta kaivettiin isoja kiviä (kenties jonkin vanhan rakennuksen perustuksia?!) etupihan kukkamaata varten ja savimaa tasittiin ja painettiin piukkaan. Karjapihan kulkureitille levitettiin suodatinkangas ja samaa mursketta mitä tiellekin. Sivualueet hoidetaan myöhemmin. Nyt saadaan kaikki ennen konehallin pihalla maannut ”ryjä”, mukaanlukien traktorin oheisvermeet jemmaan karjapihalle ja piha saadaan siistimmäksi.

Sisäremppaa ja kesäreissuja

Pitkästä aikaa maltoimme jättää pihahommat hetkeksi sikseen ja siirtyä jälleen sisätiloihin puuhailemaan. Pihalla moni asia on vielä kesken ja niihinkin varmasti (toivottavasti) palataan vielä ennen talven tuloa. Koska sisälläkin on monta monta asiaan, mitkä pitäisi saattaa kuntoon ennen talven tuloa, pidimme viime viikonloppuna pienet talkoot ja saimmekin yllättävän paljon aikaan. Itse en juuri talkoisiin osallistunut, vaan edesautoin asiaa viemällä lapset pois jaloista, eli teimme pienen retken naapurikaupunkiin perinnepäiville. Perinnepäivillä oli paljon vanhoja traktoreita ja työkoneita, työnäytöksiä, hevosajelua, traktorinkärryajelua ja muuta mukavaa ohjelmaa.

  

Meidän retkeillessämme isäntä oli saanut väsättyä eteisen ullakkoportaiden suojaksi uuden ”kopin” (vanhalle kävi hieman ohraisesti viime kesänä kun hilasimme sitä yhtä vanhaa sänkyä alas ullakolta…). Koko talven portaat olivat koppia vailla ja ovi siitä puuttuu vieläkin, mutta pikkuhiljaa tuo eteisprojektikin etenee. Itse maalasin eteisen katon jokunen viikko sitten pariin kertaan (olin käsitellyt naulankannat XX-maalilla jo varmaan maaliskuussa ja siitä saakka tämäkin projekti on seisonut…), ensin pohjamaalilla ja lopuksi vielä XX:lla. Katosta tuli ihan suhteellisen tasainen ja eipä sen uudelta ollut tarkoitus näyttääkään…

Eteisremontti alkaa pian olla siinä kunnossa, että päästään tekemään pintoja. Hieman vielä arastelemme tapetointia ja paneelien laittoa, koska ullakolta olisi tarkoitus kantaa X-määrä vanhoja kamalia tiiliä alas vielä tänä syksynä. Olisi kurjaa, jos uudet pinnat heti tärveltyisivät rähmäkäpäläisen remppamiehen kolhiessa niitä tiilikuormalla. Tapetit ja paneelit pohjamaalattuina ovat kuitenkin jo valmiina odottamassa. Myös lattia maalataan toiseen kertaan sitten kaiken päätteeksi. Ja jospa vihdoin saisi myös niitä komeroita… Eteiseremonttia jarruttaa myös edelleen sähkö- ja vesikeskuksen siirto ullakkokomeroon. (Se onkin sitten sen sortin remonttia, että siitä en kirjoita sanaakaan, kun en itsekään oikein ymmärrä mistä puhutaan ;) )

Isännän huhkiessa eteisen kimpussa, talkooapulaiset purkivat ison tuvan paneeliseinistä loputkin haisevat paneelit. Hyväkuntoiset säästettiin ja niputettiin maalausta ja myöhempää käyttöä varten ja huonokuntoiset pätkittiin suoraa polttopuiksi. (Olisi kiva kirjoittaa, että saunanpesään, mutta kun ei ole sitä puusaunaa…) Tuvasta tuli entistä synkempi ja pimeämpi paikka kun paneelien alta paljastui mustaa hirsiseinää. Tässä kohtaa (ks. teksti "Lattian purku") seinä kuitenkin vaikutti ehjältä ja hyväkuntoiselta, eikä paneelin alta paljastunut suurempia yllätyksiä.

Aika karun näköistä. Onneksi kuva valehtelee hiukan ja salama vääristää värejä.
Ei se livenäkään kaunista katsottavaa ole, mutta kuvassa näyttää kyllä tosi kurjalta.

Sunnuntaina vietimme taukopäivän remonttihommista ja käväisimme lasten ja ystäväperheen kanssa Korkeasaaressa. Päivä meni rattoisasti eläimiä katsellen ja eväspiknikkiä vietellen. Kotimatkalla poikkesimme Kasvihuoneilmiössä ja niin paljon kuin siellä olisikin ollut kaikenmoista ihanaa sisustustavaraa tarjolla, maltoin mieleni ja ostin vain pari pientä naulakkoa tulevan eteisen seinälle koristeeksi. Kotiuduimme reissulta vasta iltamyöhään ja lapset menivätkin nukkumaan heti kotiin tultuamme. Itse lähdimme vielä elukkahommiin pihalle. Elukkahommien jälkeen ei kuitenkaan vielä pahemmin väsyttänyt ja minulla oli hieman turhautunut olo. Tuntui että omalta osaltani koko viikonloppu oli mennyt remontin suhteen haaskuuseen, joten ehdottelin isännälle rentouttavan tv-tuokion sijaan pientä hirsiseinän pesusessiota.

Salikamarin seinistä poistettiin pinkopahvit ja vanhat sähköt purettiin jo alkukesästä ja peräkammarin-poika muutti saliin evakkoon. Salinnurkan piti olla lyhytaikainen tilapäismajoitus ja tavarat piti pitää laatikoissa ja käyttää vain välttämättömintä. Nuoren herran piti itse osallistua huoneensa remonttiin, mutta kumman tyytyväiseltä se on vaikuttanut pesiytyessään ympäri salia, eikä remonttihommat ole kiinnostaneet. Ennen talvea huone pitäisi kuitenkin saada kuntoon ihan jo lämmitysteknisistä syistä. Salin neliöitä kun ei ole mielekästä lämmittää isolla rahalla… Teimme jo alkukesästä remonttisuunnitelman peräkammarin varalle (pinkopahvit pois, hirrelle jäävän seinän puhdistus, lattiat ylös & maalinpoisto ja hionta, eristeiden vaihto, ikkunoiden vaihto, lattia takaisin, seinien koolaus ja levytys & sähkötyöt, uusi paneelikatto, pintamateriaalit paikoilleen.) Valtaosa hommista on sellaisia, joihin olisimme hyvin voineet hyödyntää lapsityövoimaa, mutta kummasti herran remontti-into tosiaan laantui lyhyeen. Pahveja hän vielä oli kanssani poistamassa ja sähköjohtoja purkamassa pitkin hampain. Seinää hän yritti pestä eräänä kauniina päivänä, mutta homma oli ilmeisesti liian työläs, joten keskenhän se jäi. Sunnuntai-iltana me sitten isännän kanssa kahteen pekkaan huhkittiin hieman alle tunti ja seinä tuli puhtaaksi. Naurettavaa, että sitäkin asiaa piti vitkuttaa kuukausitolkulla! Nyt remontti pääsee muutenkin etenemään, kun tuo pakollinen työvaihe on hoidettu pois alta.

Itse seinän puhdistus (kuten myös pikkupoikien seinän puhdistus) tehtiin teräsharjalla ja juuriharjalla omin pikku kätösin. Hieman kantapään kautta muistui mieleen, että näissä hommissa on syytä käyttää maskia (terv.nimim. turvenokka). Aluksi harjasimme napakankevysti pitkittäisillä vedoilla hirsien välitä irtoavat sammaleet ja muun töryn pois. (ei liian syvältä, sen verran vaan ettei rapise!). Sitten imuroimme / harjasimme suurimmat pölinät pois seinältä. Pesuveden valmistin kahteen vatiin sekoittamalla haaleaan veteen reilun lorauksen mäntysuopaa. Ja ei kun hinkkammaan. Etenimme ylhäältä alas reilusti valuvan märässä juuriharjalla vaakavedoin hinkaten. Tässä seinässä ei pikkupoikien seinään verrattuna ollut paljoakaan pahvi-/ paperijäämiä, ja nekin vähän irtosivat hyvin kun kostutti ne ensin hyvin ja sitten joko harjasi tai teräsharjalla varovasti hinkutti ne irti. Kun koko seinä oli kuurattu, siivosin lattialta vettyneen iljettävän turve-sammal-kura-pölyliejun pois ja jätimme seinän rauhassa kuivumaan. Seuraavana päivänä seinä oli melkoisen kuiva, väri oli tasaantunut ja yleisilme siisti. Eihän tuo siis millään tavalla ole samalla tasolla kuin soodapuhalletut hirsiseinät tuvassa ja eteisessä, mutta ihan riittävän siisti ja talon ilmeeseen sopiva.

Rännit

Meidän piti tehdä hurjasti sisäremonttiä tänä kesänä, vaan eipähän ole tapahtunut. (Tai on se vähä mitä on mutta…) Ulkona sen sijaan tapahtuu monella rintamalla. Jokunen viikko sitten vaihdettiin päärakennukseen uudet rännit ja rapattiin/korjattiin savupiiput. Tero soitteli rännifirmoihin kyselläkseen tarjouksia ja kun sopiva tarjoaja löytyi, ilmestyivät rännit pihaan samana päivänä. Nopeaa toimintaa. Oman haasteensa tähänkin projketiin toi talon huikea korkeus. Tavalliset 3 metriä pitkä syöksytorvet eivät riittäneet alkuunkaan vaan jouduimme laittamaan ekstrapitkät 5 metriset syöksytorvet. Ja itse ränniäkin kului 52 metriä.
Tätä lystiä varten piti vuokrata henkilönostin ja maanitella apumies hommiin. Kuten arvata saattaa ihan kaikki ei mennyt niin kuin Strömsössä, mutta lopputulos on hyvä (ja henkilövahingoilta, lukuun ottamatta nettikatkon aiheuttamaa traumaa teinipojan sielunelämässä, säästyttiin!)

Vanhat rännit
 (Ja jos joku ihmettelee tuota ikkunaa, joka näyttää siltä kuin joku olisi isosti puklannut siihen, niin voin kertoa että näin ei ole. Ikkuna on muinaisen kylppäriremontin aikana laitettu umpeen, mutta vain sisäpuolelta. Tähän(kin) asiaan tulee muutos, jahka huimasti edennyt sisäremppamme etenee sinne asti :D )

Tero alkoi irrottelemaan vanhoja rännejä ”ohimennen ” varsinaista projektia edeltävänä iltana. Sen piti olla pikkujuttu, mutta historialla oli jälleen painolastinsa, tällä kertaa se ilmeni vanhan katon tippapelteinä (parhaimmillaan 6 peltiä päällekkäin limityksissä). Katto on uusittu 90-luvulla, mutta rännejä ei. Tässä yhteydessä uuden katon koolaukset on peitetty ihan asiallisesti uudella tippapellillä, mutta sen sijoitus aivan peltikaton reunaan aiheutti tähän ränniprojektiin lisähaasteensa. Vanhat (siis ne tosi vanhat) tippapellit piti ensin rälläköidä "uuden" tippapellin tasalle, minkä jälkeen jäljelle jääneen tippapellin taakse pujotettiin vesivaneerisoiro rännin kiinnitysalustaksi. Tippapelti maalattiin samalla kulahtaneen valkeasta ruskeaksi, jotta se sointuisi paremmin uusien rännien väriin. Uudet rännit pujotettiin tippapellin ja vaneerin väliin ja kiinnitettiin sisäpuolisella koukulla, ulkopuolinen ei oikein olisi tässä virityksessä ollut edes mahdollinen. Näin kuitenkin päästiin lopputulokseen, missä turhan lähellä katon reunaa ollut tippapelti valuttaa vetensä ränniin, ei seinälle. Myös rännin korkeus saatiin kohdalleen. Isännän kiirehtiessä (sateen uhatessa) ajamaan heinäpaaleja pellon reunaan käärintää varten, jäi viimeisen syöksytorven kiinnitys yksinään apupojan harteille (tosin mestari/apupoika titteleiden haltijasta saattaa tässä yhteydessä olla erimielisyyttä). Jotenkin se varsin typerässä paikassa roikkunut puhelinkaapeli takertui nostimen reunaan ja meni poikki. Loppu hyvin kaikki hvyin kuitenkin; nostimen avulla piuhan jatkos ruuviliittimellä/kutistesukalla sujui varsin mukavasti, eikä suurta vahinkoa siis päässyt sattumaan.

Uudet rännit toivat kyllä vielä paikkapaikoin heikossa maalipinnassa olevaan taloon kummasti lisää ilmettä ja ryhtiä. Ja vedetkin valuvat upouusiin rännikaivoihin sujuvasti. Tosin, projekti tältä osin vielä osittain vaiheessa.

Edit. Nyt on (huonot) kuvat uusista ränneistä. Rännit eivät pääse edukseen noissa kuvissa, mutta juuri nyt en viitsi pihaa laajemmin kuvailla, kun se on kaivuutöiden jäljiltä vielä aika kurjassa kunnossa.

"Slummilampaat"

Lammassuoja tuli kuin tulikin valmiiksi. Ei se ehkä maailman kaunein ole, mutta takuulla toimiva ( pitää tuulta ja vettä) ja kestäväkin ( ainakin niittien ja ruuvien määrän perusteella) ja ennen kaikkea ihan itse tehty!  Ja ekologinenkin tästä tuli. Materiaalina on nimittäin käytetty navetan vintiltä vanhoja lautoja, trukkilavoja, vanha peräkärryn pohjavaneri sekä vanha (kusinen, koska se oli lampaiden alla automatkalla) pressu. Onneksi lampaat eivät ( ainakaan toivottavasti) osaa verrata möksäänsä naapureiden mökkeihin, muuten niille voisi iskeä kateus ja paha mieli. Luulen, että Teron eläinsuojakiintiö on tältä kesältä täynnä, joten lampaat saavat odottaa punaista mökkiään ainakin ensi kesään.

Ihan vertailun vuoksi nappasin kuvat sekä vuohien että ponien piha-asumuksista. 

Voitte sitten arvailla mikä on kenekin ja kenen rakentama ;)

Bää sanon Mää!

Arvatkaas mitä. Meillä on lampaita! Pitkään blogia seuranneet tietävät, että meille piti tulla kesälampaita jo viime vuonna, mutta homma kaatui meistä riippumattomista syistä jo ennen kuin kesä ehti koittaa. Nyt meillä on ihan omia lampaita. Näiden piti alunperin tulla vasta syksymmällä (jos ollenkaan), mutta tilanne vanhassa kodissa muuttuikin siten, että lampaat muuttivat meille jo nyt. Koska meillä oli poneja varten aidattuna iso laidunlohko vielä käyttämättä, saatoin noutaa lampaat hyvinkin lyhyellä varoajalla. Noin 18 tuntia sen jälkeen, kun olin saanut viestin, että lampaat olisi mahdollisesti noudettavissa, ne olivat lastattuna autoon. Ja koska kaikki tapahtui kovin äkkiä, en ehtinyt järjestää mistään sen kummempaa kyytipeliäkään, joten Teron auto muuttui jälleen varsin päteväksi eläinkuljetusvälineeksi muutamalla levynkappaleella, pressulla ja parilla teipinpätkällä. Penkit nurin, pressu alle, levy matkustamon ja ohjaamon väliin (ettei lammas pure tukkaa ajaessani) ja iso kasa heiniä pressun päälle. Hieno ja hyvä tuli! Varmasti herätimme kyllä hilpeyttä kanssa autoilijoissa kun takaikkunasta katsookin lapsen tai koiran sijaa lammas. (Tai sitten näyttää takapuoltaan, kun minulle näytti alkuun. Heti kun oli saatu "tytöt" kyytiin, suurin niistä liiskasi peffansa ikkunaa vasten...ihhanaa!) Eräissä liikennevaloissa viereltä lähtenyt autoilija jopa veivasi ikkunansa auki ja näytti peukkua :D

Lampaita on siis nyt alkuu ainakin kolme. Tyttöjä (uuhia) kaikki. Tällä hetkellä ne asuvat laitumella, jonne katosivat kuin pieru saharaan heti kun vapautin ne autosta. Laitumella on melkein minun mittaiseni heinä tällä hetkellä joten ei sieltä muutamaa lammasta hevin löydä. Käymme kyllä päivittäin katsomassa ja koitamme niille syötellä vähän leipää josko tottuisivat. Arastellen ne tulevat meitä katsomaan ja ihmettelemään. Kävi muuten hassu tuuri, että yhden lampaan nimi meille tullessa oli Bertta(!). Jotenkin epäilen, että vuohi-Bertta ei olisi pitänyt ajatuksesta, että vastapäisellä laitumella asuu lammas-Bertta ja koska vuohi-Bertta oli meillä aiemmin, sai lammas-Bertta uuden nimen. Hänestä tuli Serafiina. Ja koska minä kerran sain päättää lampaalle uuden nimen, piti tyttärenkin päättää hänen lampaalleen uusi nimi, joten siitä tuli Helmiina. Suurin ja vanhin lammas sai sentään pitää nimensä: Hunaja. Hunaja on hivenen hapannaama muutenkin, joten luulenpa että se olisi voinut pahastua jos sille olisi uusi nimi annettu.

Ja niinkuin kaikki muutkin eläimet, myös lampaat saapuivat hieman keskeneräisiin olosuhteisiin. Niille en aikataulusta johtuen ehtinyt ennen saapumistaan rakentamaan mökkiä tai edes sääsuojaa laitumelle, joten lähden tästä seuraavaksi pihalle remonttihommiin! Saas nähdä kummoinen hökkeli syntyy, ihan itse olen sen luvannut valmistaa! :D

Kuttujuttuja

Kuten varmaan tiedättekin, meillä on kaksi supersuloista vuohta. Vuohi on sangen ihana ja helppohoitoinen lemmikki. Sanonta ”köyhän miehen lehmä” on mielestäni erittäin kuvaava.

Vuohet ovat kyllä omapäisiä, mutta sangen älykkäitä (etenkin kissoihin ja lampaisiin verrattuna, kuten olen tullut huomaamaan..eikä muuten sanonta ”kananaivo” hieman yksinkertaisen ihmisen kohdallakaan ole kovin kaukaa haettu… ;) Ajattelin nyt kirjoitella hieman meidän ”tyttöjen” kuulumisia.

Ihana jääräpäinen Bertta-kuttumme on tänä keväänä/ kesänä mystisesti alkanut tuottaa jälleen maitoa lähes vuoden tauon jälkeen.Eräänä kevätiltana huomasin, että sen utareet olivat kumman turvonneet ja säikähdinkin josko olisi joku tulehdus iskenyt.Lähempi tarkastelu osoitti, että maidostahan siinä olikin kysymys. Tuon illan jälkeen aloin pikkuhiljaa lypsämään Berttaa. Aluksi joka toinen ilta ja nyt joka ilta.Maitomäärä on alun parista desistä kasvanut lähemmäs litraa. B suhtautuu lypsypuuhiin hyvin ja tuntuu jopa odottavan sitä iltaisin.Se antaa ottaa itsensä kiinni ihan vastustelematta ja seisoo pääosin kiltisti lypsyn ajan. Mustasukkainen pikkukuttu Cecilia tulee usein häiritsemään Berttaa (ja lypsäjää) operaation aikana. Olenkin ottanut tavaksi antaa sille ison satsin kauroja toiselle puolelle aitausta lypsyn ajaksi ja usein minulla on myös lypsyavustaja joka pitää C:n poissa ja B:n tyytyväisenä.

Minulla on ennen lypsyä tapana pestä utareet ja etenkin vetimet hyvin ihan vedellä ja pyyhkeellä. Käytännössä lysypuuhat tapahtuvat siten, että haen sisältä ämpäriin lämmintä vettä ja puhtaan maitoastian. Sitten nappaan B:n kiinni ja annan sille kipon kauroja eteen. Kun B mutustaa kaurojaan, laitan ämpärin sen alle ja pestä huljuuttelen utareet puhtaiksi ja kuivaan ne pyyhkeeseen. Sitten suihkaisen ensimmäiset maitotipat maahan ja alan lypsämään purkkiin.  Kun ensimmäinen utare on tyhjä, nappaan kauravadin B: nenun edestä ja siirrän pehvan puolelle. B on niin fiksu, että useimmiten ymmärtää tässä vaiheessa kääntyä ihan itse. Sitten lypsän toisen puolen ja kun homma on valmis, vapautan neidin liekastaan. Lypsypuuhaan menee kaikkiaan n.10 minuuttia aikaa.

Aina kun meillä on vieraita iltasella, he tahtovat tulla seuraamaan meidän pienen ”maatilan” iltatoimia. Yksi hauskimmista lypsytapahtumista sattui jokunen viikko sitten kun kaksi iäkkäämpää sukulaistätiä oli meillä kylässä. Tädit, joista toisella on aiemmin ollut lehmiä itsellään, tulivat katsomaan myös lypsyhetkeämme. Kun olin hakenut sisältä tarvittavat lyspyroippeet ja  Bertta oli asemoituna liekaan aidan viereen, nakkasin pienen vesiämpärin tuttuun tapaan vuohen vatsan alle ja aloin loiskutella. Tässä vaiheessa tädeistä toinen (se jolla oli ollut lehmiä) kiekaisi, että ”herrantähden, sehän lypsää vettä!”. Minua nauratti niin, että meinasin jakkaralta tippua! Pysyin kuitenkin jakkaralla ja lypsyhommat saatiin kunnialla loppuun. Ja tulihan sieltä sitä maitoakin J

Toinen surkuhupaisa kommellus sattui yksin lypsyllä ollessani. Istuin tavalliseen tapaan etukumarassa jakkaralla ja B söi kaurojaan kaikessa rauhassa. En huomannut laisinkaan, että lyhyt paitani oli hivuttautunut vyötäröltä hieman ylöspäin. En huomannut myöskään että C hiipi yllättäin taakseni ja puraisi minua ”jenkkakahvasta”. Yllätyin ja säikähdin ihan mielettömästi tätä yllättävää märkää näykkäisyä ja kiekaisin kovaan ääneen kauniita sanoja! B säikähti minun huutoani ja poukkosi ilmaan kaikilla neljällä jalallaan. Lyhyt lieka esti sen karkaamisen, mutta minä säikähdin sitten jälleen B:n äkkiliikettä. Ihme kyllä, maitokippo säilyi pystyssä kädessäni koko tämän surkuhupaisan näytelmän ajan eikä sorkkakaan käynyt kipossa. Jälkeenpäin olen kyllä visusti varonut paljastelemasta nahkaani, etten jälleen tulisi yllätetyksi. Vuohilla on tapana maistella kaikkia ”ulkonevia” asioita, yleensä kuitenkin lähinnä vetoketjua, hupparin nyörejä, silmälasin sankoja yms. Mutta näköjään niille maistuu myös ihmismakkara :D

Cecilia on siis Bertan tytär. Sukulaisuussuhteestaan huolimatta niillä on tyystin erilainen turkki. C:n turkki on lyhyt ja takuton, kun taas B:llä on hurjan pitkiä karkeita karvoja etenkin kyljissä ja peffan päällä. Kun B:n nukkainen aluskarva lähti keväällä ja kesällä, se jäi kiinni pitkiin päälliskarvoihin ja teki koko vuohesta melkoisen rastapallon. Myös lypsäessä nämä pitkät karvat ja karvapaakut olivat ikävästi tiellä. Yritimme alkuun puunata Berttaa sukimalla ja kampaamalla alusvilloja irti, mutta muutaman tunnin huhkimisen jälkeen jouduimme luovuttamaan. Saimme kyllä valtavan karvapallon aikaiseksi, mutta vuohi näytti silti melko samalta.  B ei myöskään pitänyt tästä takutteluoperaatiosta vaan puski minua (huolimatta siitä että hän oli lyhyen narun päässä kiinni) kipeästi reiteen ja polveen. Koska tällainen hellä kampailuyritelmä ei tuottanut tulosta, turvauduimme järeämpiin toimenpiteisiin ja ”julmasti” leikkelin Bertan mahtavat vauhtivillat keittiösaksilla lyhyiksi. Siitä tuli muuten melkoisen sporttisen näköinen otus, eikä se vaikuttanut kovinkaan loukkaantuneelta vaikka hänen upeat villansa sillä tavalla vietiin! Pari ison rotan kokoista takkukasaa saimme muistoksi (ei oikeasti, kyllä ne vietiin ihan roskiin).

Alunperinhän yksi syy hankkia vuohi oli pikkupoikien maitoallergia. Tiedän toki, että kaikille maitoallergikoille vuohenmaitokaan ei sovi, mutta halusimme kokeilla. Hommahan meni alkuun hieman pieleen siinä, kun sitä maitoa ei sitten tullutkaan. Nyt kun maitoa jälleen on saataville, olemme pikkuhiljaa testailleet sitä pojille. Raakana en ole maitoa ainakaan vielä pojille juottanut, mutta erilaisina oheisvalmisteina sitäkin enemmän. Ainakaan toistaiseksi en ole havainnut mitään oirehdintaa kummallaakaan! (hurraa!!) Isommat lapset olivat alkuun hieman epäluuloisia vuohenmaitoa kohtaan, mutta maitoherkkujen myötä ennakkoluulot ovat karisseet. Ekan kerran tosin huijasin lapsia pannarilla ja paljastin vasta jälkikäteen että se oli tehty vuohenmaitoon. Isäntä käyttää vuohenmaitoa kahvimaitona ja onpa sitä muutamalle pahaa-aavistamattomalle vieraallekin kaffekuppiin lorauttanut.

Maidosta olen valmistanut mm. pannukakkuja, lettuja, köyhiä ritareita, riisipuuroa ja uunijuustoa. Tulee ihan hirmu hyvää! Pannarit ja letutkin maistuvat taivaalliselta vaikka ne tekisi gluteenittomiin jauhoihinkin (aiemmat soijamaito-gluteenitonjauho-letut ovat olleet usein hieman sitkeitä tai veteliä ja maku on aivan toinen) ja taikinan paistettavuus on ihan omaa luokkaansa. Ja hyvää uunijuustoakin siitä tulee. Perinteisiä juustoja en ole vielä ennättänyt tehdä, sillä minulla ei ole ollut juustomuotteja (toki olisin voinut käyttää siivilääkin tms.) eikä kerralla riittävän suurta maitomäärää. Nyt olen kuitenkin ostanut muutaman käytetyn juustomuotin ja maitoakin tulee jo lähemmäs se litra päivässä, joten piakkoin päästänee juustonvalmistupuuhiin ;)

Loppuun vielä helpon uunijuuston ohje:

Uunijuusto

5 dl (vuohen)maitoa

2-3 kananmunaa

1 tl suolaa

1 rlk sitruunamehua

Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. 

Vatkaa maito ja munat sekaisin, lisää suola ja sitruunamehu.

 Sekoita. Voitele uuninkestävä vuoka ja kaada seos vuokaan. 

Paista uunissa n. 1 - 1,5 tuntia. 

Nauti esim. kanelisokerin tai mansikoiden kanssa. 

Parhaimmilaan lämpöisenä, 

mutta hyvää seuraavanakin päivänä.

Mattopyykillä

Lomalla ja loman jälkeen on juuriharja heilunut. Ollaan pesty vaikka mitä! Pyykkiä, tiskiä, lattioita, poneja, vessoja, lapsia, hirsiseiniä ja ennen kaikkea mattoja! Olen ollut mattonpesupaikalla pesemässä mattoja jo useampana päivänä/ iltana, välillä yksin, välillä pienten apulaisten kanssa eikä loppua näy. Myös anoppi otti osaa mattotalkoisiin ja vei muutamat matot pestäväksi (Kiitosta vain tästä!) ja karvamatot (niitä isoja ja kamalia) pesin juhannuspäivänä urakalla kotona painepesurilla. Aiempina vuosina olen pessyt matot painepesurilla (joskaan viimeiseen pariin vuoteen en ole pessyt syystä tai toisesta mattoja laisinkaan, joten siksi urakka tänä vuonna olikin melkoinen! Aina on vaan vaihdettu puhtaampi matto laittaan ja jemmattu likaiset matot jonnekin.) Ekalla kerralla mattojen pesupaikalle jouduinkin soittamaan pikaisen ”vinkkipuhelun” anopille mattojen pesupaikalla toimimisesta :D  Ja paljon hyviä ”kikkoja” olen oppinyt ihan vaan pitämällä silmät ja korvat auki seuraillessani muiden pesijöiden toimia. (Muun muassa palamäntysaippua on paljon parempi  ja riittoisampi kuin nestemäinen versio, vink vink!)

Meidän pitäjässä on kyllä hieno mattojen pesupaikka. Pesuvesi tulee joesta, mutta huuhteluvesi tulee ihan vesijohtoverkostosta. Valutustelineitä on runsaasti ja mankelikin löytyy.

Mattojen pesupaikka itsessään tuntuu olevan kyllä varsinainen juorupiste. Korvat punaisina olen kuunnellut ”kylän muijien” juttuja. Itse kun en kyliltä tunne juuri ketää, olen saanut tietooni sangen mielenkiintoisia juttuja itselleni ventovieraista ihmisistä. Erään kerran tunsin oloni niin vaivaantuneeksi ”salakuuntelijan” roolissani, että hain kännykän ja kuulokkeet autosta ja kuuntelin lopun pesusessiosta radiota.

Mattojen kuivuminen on melko hidasta, joten kotiin piti kehitellä hyvä kuivauspaikka, jonne saa paljon mattoja riippumaan. Ulkorakennuksia meillä on vaikka kuinka paljon, alun perin suunnittelinkin kuivaavani mattoja konehallissa, mutta melko pian totesin tämän turhaksi ajatukseksi. Konehallin suunnalla on tällä hetkellä useampiakin projekteja (maalausta yms) menossa, joten sinne ei mattoja sovi. Navettaan mattoja en halunnut vielä, sillä siellä haisee (tunkkaiselle, ei enää lehmänkakkalle…) ja on kovasti sotkuista edellisten asukkaiden jäljiltä (jostain syystä emme ole kohdistaneet kovinkaan paljoa aikaa / energiaa sen siivoamiseen toistaiseksi). Paikaksi valikoitui siis pyörävarasto, jonka ”lattia” hiekoitettiin ja tasoitettiin viime syksynä. Pyörävarastoon kyhättiin hienot telineet ja näin ollen saatiin kuivauspaikka parillekymmenelle matolle kerrallaan. Pyörävaraston etuovea on pidetty auki ja takaovea raollaan. Matot ovat siis kuivuneet kuin ulkona, mutta katoksen alla ja seinien sisällä, joten säänvaihtelut eivät ole kuivatusta haitanneet.

Vielä olisi jäljellä mattoja yhteen tai kahteen pesukertaan riippuen innokkaiden apulaisten määrästä. Ja pestyt matot säilön kyllä visusti sisätiloissa. Muovisäkeissä varastossa sälytettyihin mattohin oli tarttunut niin pinttynyt tunkkainen tuoksu, ettei sitä meinannut saada kuuraamallakaan pois!

 

Päätin kirjoittaa vielä pienen ohjeen aloitteleville mattopyykkäreille, koska itsekin jouduin neuvoja kysymään. Ohje siis pätee mattojen pesupaikalla puuhasteluun, mutta on (varmaan) sovellettavissa laituripyykkääjillekin.

 

Mattojen pesu

(for dummies)

 

Tarvikkeet:

mattoja

juuriharja

mäntysuopa (neste tai pala), tai muu pesuaine

(nestemäinen pyykinpesuaine)

kauha tai ämpäri

Valuta pesuallas täyteen vettä, veteen voit laittaa pienen määrän nestemäistä biohajoavaa pyykinpesuainetta (etenkin jos matot ovat todella likaisia tai pahan hajuisia).

Aseta pesuritilä/lauta paikalleen. Avaa matto rullalta (ravista mahdolliset irtoroskat pois) ja upota matto veteen. Anna kastua hyvin.

 

Nosta maton toinen päätyreuna ritilän päälle ja lorauta matolla pesuainetta tai hieraise palasaippuaa reippaalla liikkeellä koko ritilän päälle olevalle osiolle. Vaihtoehtoisesti voit tehdä pesuaineliuoksen ämpäriin ja kaataa siitä pieniä määriä matolle. Näin säästyy pesuainetta ja ympäristöä. Aloita harjaaminen pystysuuntaisin liikkein maton reunasta ja jatka edestakaisilla vaakaliikkeillä tai pyörivin liikkein kunnes koko ritilän päällä oleva matto-osio on hangattu. Hankaa tahrapaikkoja voimakkaammin pienin pyörivin liikkein.

 

Nosta seuraava matto-osio ritilälle ja jatka samaan malliin. Tarvittaessa voit kostuttaa mattoa lisää harjauksen aikana ämpäristä kaataen, saunakauhalla, harjalla altaasta koukkaisten tai suihkuttelemalla (jos sellainen mahdollisuus on). Kun koko matto on pesty, mukaan lukien mahdolliset hapsut, käännä matto ja pese toinen puoli samalla tavalla.

 

Lopuksi upota matto veteen ja huljuttele liiat saipput pois. Huuhteluun onkin sitten monta vaihtoehtoa. Itse huuhtelen maton mankelissa letkulla, eli rullaan maton pesuritilän päälle ja painelen ylimääräiset vedet altaaseen. Sitten siirrän maton mankeliin ja samalla kun toisella kädellä pyöritän mankelia, huuhdon mattoa letkulla suunnaten vesisuihkun juuri siihen kohtaan mattoa, joka seuraavaksi on menossa mankelin läpi. Näin likainen huuhteluvesi valuu oikeaan suuntaan, eikä jää mattoon. Huuhdon maton 2-3 kertaa molemmilta puolilta. Lopuksi vielä mankeloin maton, jotta ylimääräinen vesi valuu pois ja ripustan maton valumaan. Maton voi huuhtoa myös altaassa. Laitat vain puhdasta vettä altaaseen, upotat maton sinne ja huljuttelet. Tai sitten voit huuhtoa mattosi  tyhjän pesualtaan päällä letkulla pesuritilän päällä siirrellen mattoa aina eteenpäin. (Tähän tapaan toimin kun pesen mattoja kotosalla painepesurilla).

 

Lopuksi ripusta matot valumaan vaakasuunnalla, jotta mahdolliset väriraidat eivät sekoitu keskenään eikä tule valumajälkiä. Jatkokuivatukseen matot voi ripustaa  pystysuunnassa keskeltä roikkumaan. Kuivuminen kestää helposti useamman päivän, joten hyvä kuivatuspaikka on syytä miettiä etukäteen. Mattojenpesupaikan tangot on tarkoitettu vain tilapäiseen valuttamiin, ei kuivatukseen!

 

Itse pesen samalla pesuvedellä useamman maton (jos mistään ei ole irronnut väriä, tai matto ollut todella likainen.). Valitsen samalla pesukerralle samansävyisiä mattoja ja jätän likaisimmat viimeisiksi. Upotan yleensä seuraavan maton likoamaan jos siinä vaiheessa kun lähden huuhtomaan edellistä. Puhdasta on tullut ja kivaa ollut! Vielä olisi pari mattoa pesemättä, joten pääsee nauttimaan tästäkin lystistä vielä tänä kesänä J

 

 

Mansikka-raparperimehu

Tänä vuonna viinimarjasato tuntuu jäävän kovin laihaksi. Suuressa osassa pensaita, etenkin punaherukoissa, on vain muutama raakile. Liekö tähän sitten syynä nopea ja myöhäinen kevät vaiko jotain muuta. Joka tapauksessa koska viinimarjamehua ei ole tänä vuonna odotettavissa kovinkaan runsaasti jos lainkaan, piti kehitellä jotain muuta talven varalle pakkaseen. Olen joskus aiemmin sanonut, että mansikka on ”liian hyvä” marja tuhlattavaksi mehuksi, mutta  nyt jouduin syömään sanani.

Lomani päättymisen kunniaksi keittelin nimittäin kolme maijallista mansikka-raparperimehua pakkaseen. Voi jestas, että siitä tuli hyvää! Mansikat ostin kaupan pihalta myyntikojusta (riistohintaa, joka oli muuten kaiken lisäksi  noussut viime vuodesta 5e/laatikko!) ja raparpereja hain muovikassillisen naapurista. Heillä on valtavat raparperipuskat, lähinnä koristekasvina,  eivätkä he tee niistä mitään ”herkkuja”. 

On meillä toki omalla pihallakin niin mansikkaa kuin raparperiakin, mutta omat mansikat eivät olleet kypsiä vielä mehunkeittoaikaan, enkä varmaan olisi niitä raaskinut mehuksi laittakaan. Raparperit meidän pihalla ovat vielä onnettoman pieniä, pikkirillin paksuisia huituloita. Enkä muuten varmuudella muista, muistimmeko lannoittaa ne viime syksynä (luultavasti emme, koska ovat niin pienikasvuisia, vaikkakin varsia on runsaasti). Viime syksynä kyllä perkasin raparpereilta elintilaa vievät piparjuuret lähestulkoon kaikki pois (kenen idea on istuttaa piparjuuria raparpereiden väliin!?!)  ja kitkin ja möyhin raparperipenkin muutenkin. Lisäksi istuttelin toisaalle uusia raparperia naapurista saamistani taimista. Ensi vuonna (jos vain muistan lannoittaa) pitäisi sitten olla kunnon sato luvassa! 

Joka tapauksessa mehun keitto itsessään oli periaatteessa hyvin simppeliä, osittain kuoritut, huuhdotut ja pilkotut raparperit maijaan, sokeria väliin ja mansikat päälle. Raparpereiden pilkkominen sen sijaan on hetkittäin hivenen hermoja raastavaa puuhaa, kun ovat niin sitkeitä. Mansikoista en viitsinyt edes rontteja poistaa. Haastavaksi tuon mehun keittelyn tekee tuo meidän induktioliesi. Vanha maija kun ei ole induktioliedelle sopiva. Viime syksynä yritimme kaivaa konehallin uumenista vanhaa kaksilevyistä liettä mehunkeittotarkoituksiin, mutta sepäs ei toiminutkaan (ilmankos olikin sinne konehalliin joutunut rojukasaan lojumaan…). Onneksi Tero keksi laittaa paksun metallilevyn mehumaijan ja lieden väliin ja mehut saatiin keitettyä . Nyt kaivelin tuon kullanarvoisen levyhärpäkkeen taas esiin ja hyvin se toimi edelleen. Mehunkeitto on muutenkin hirmu kiitollista puuhaa, tulee hyvä tuoksu taloon ja mehu keittyy itsekseen kun puuhailee muuta (kunhan muistaa välillä käydä katsomassa ja valuttamassa valmiit mehut astiaan).

Syksymmällä mehupuuhat jatkuvat sitten ainakin omenoista, ehkä niistä herukoista jos jostain onnistun sellaisia hankkimaan, sekä aronioista, jos niitäkin taas jostain saisi. Viime vuonna ihana työkaveri toi minulle ison kassillisen meheviä aronioita jotka keittelen mehuksi omenoiden kanssa. Jos jollakulla on ehdotella jotain muita mukavia mehuideoita niin laitelkaas kommenttia! (Mustikkaa / puolukkaa on turha ehdotella, ne menevät itsellään parempiin suihin, jos vain suinkin niitä satumme saamaan pakkaseenJ Mustikat loppuvat muutenkin joka talvi kesken, vaikka niitä kuinka laittaisi pakkaseen!)

Mansikka-rapaperperimehu

(mehumaijalla)

 2/3 maijan läviköllistä raparperia

1/3 maijan läviköllistä mansikkaa

5dl sokeria

vettä

 

Pese ja kuori raparperin varret ainakin osittain. Leikkaa palasiksi ja lado mehumaijan lävikön pohjalle. Laita muutama desi sokeria päälle. Laita perkaamattomat mansikat raparperien päälle ja kaada loput sokerit mansikoiden päälle.Kuumenna vesi kiehuvaksi maijan alaosassa ja jätä kiehumaan pienellä teholla. Kun mehua alkaa irrota, valuta ensimmäiset pari desiä puhtaaseen astiaan ja kaada marjojen päälle.

Anna mehustua rauhassa ja valuta valmistunut mehu tasaisin väliajoin puhtaaseen astiaan (iso kattila tai kannu käy oikein hyvin). Sekoita mansikka-raparperiseosta kauhalla kääntelemällä muutaman kerran mehustumisen loppuvaiheessa, jotta kaikki mehut varmasti irtoavat (varo sekoittamasta liian kovakouraisesti, jotta mehusta ei tule sakkaista).

 

Mehustuksen lopuksi mansikat ovat muuttuneet harmahtaviksi löllyköiksi ja raparperi on puuroutunut. Sekoita astiaan valuttamasi mehu ja maista (laimentamattomana sekä laimennettuna!). Jos mehu on liian kirpeää, lisää sokeria ja kiehauta mehu kattilassa, jotta sokeri liukenee. Jos maku on ok ja haluat säilöä mehun pakastamalla, jäähdytä mehu, kaada pakasteastioihin ja pakasta. Jos taas haluat pullottaa mehun, liota, pese ja kuumenna pullot ja korkit, kiehauta mehu kuumaksi (~80 astetta), kaada kuuma mehu pulloihin ja sulje tiiviillä korkilla.

 

p.s Melkein kaikki mehuohjeet neuvovat laittamaan 300-500g sokeria marjakiloa kohden. Minusta tuo on turhan paljon, etenkin mansikkamehussa joka on muutenkin makeaa. Jos kuitenkin tykkäät makeammasta mehusta, laita toki enemmän sokeria J