Kurkistus lattian alle

Päätimme isännän kanssa tiistai-illan ratoksi tehdä hieman remonttihommia ja suurimpana huokutuksena oli kurkistaa ison tuvan lattian alle. Ajattelimme homman käyvän nopsasti, nyt kun aiemman lattianpurkutoiminnan toiminnan estäneet seinäpaneelitkin ovat poissa. Lattia ei ole alkuperäinen, vaan se on uusittu jossain vaiheessa. Uusi se ei kuitenkaan missään nimessä ole, sillä nyt jo purettujen kaapistojen (niiden, mitä huutokaupasta jäi jäljelle…) perusteella remonttia tuvassa on tehty viimeksi 50-luvulla.

Lattia olikin jossain määrin tiukasti kiinni, mutta sorkkaraudan, rautakangen ja muutaman voimasanan saattelemana ensimmäinen poikittainen lankku nöyrtyi irti. Odotimme molemmat, että lattian ja eristekerroksen alla olisi ollut suurempikin rako, mutta lattia olikin melkein kiinni eristeissä. Jatkoimme purkua ikkunaseinän vierestä ja lankut olivat kyllä pahuksen tiukassa kiinni.

Parin ensimmäisen lankun irrottua järkytyimme hieman kai molemmat. Jotain valkoista tahmaa/purua/jauhetta oli joka paikassa. Ensireaktiona taisi olla molemmilla: Homettako? Onneksi aika pian tajusimme, että  tämä hajuton ja mauton (emme oikeasti toki maistaneet!) hienojakoinen valkoinen tavara tuskin lie hometta. Seuraavaksi pohdimme mystisen aineen vaarallisuutta ja turvauduin ystävämme Internetin apuun. Pikainen ”googlaus” epämääräisellä ”valkoinen jauhe lattian alla vanha talo” (tms) antoi onneksi vastauksen: ureavaahtoa! Huokaisimme helpotuksesta, että aine osoittautuikin vain sinänsä harmittomaksi ureavaahdoksi.

Ureavaahtoa käytettiin joskus 70-luvulla lämmöneristeenä vanhoissa taloissa. Vaahto asennettiin poraamalla seinään/ lattiaan reikä ja ruuttaamalla tavarat sisään. Jonkin aikaa tuo varmaan toimikin eristeenä, mutta haihtui/kutistui ajan myötä pois. Yleisimmin sitä ruuttailtiin kaiketi ikkunoiden alle seiniin ja lattian rakoihin, joista voitiin olettaa purujen ja muun eristeenä käytetyn materiaalin painuneen kasaan. Ureavaahdossa on siis kyse jonkin sortin eristehuijauksesta (tiedä sitten oliko tarkoituksellista vai tahatonta) ja ainut joka voitti asiassa pidemmän päälle oli vaahtokauppias. Meillä tuota vaahtoa on jonkin verran säilynyt lattian alla, mutta sen eristävyyteen en kyllä usko pätkääkään.  Tuvan lattian alla on maa-eristekerroksen ja lankkujen välissä vanhoja paperisäkkejä (Luojan kiitos paperisia, eikä muovisia!). Yritimme arvuutella remonttiajankohtaa säkkien perusteella (rehusäkeissä usein on jokin päivämäärä), mutta turhaan.

Muutaman lankun irrottamisen jälkeen kohtasimme uuden järkytyksen. Yksi hirsi keittiönurkkausen ikkunan alla oli osittain laho! Koputtelimme ja naputtelimme hirttä ja totesimme, että lahoa tuskin on läpisaakka (onneksi) ja hyvällä tuurilla hirren voisi säästää, kunhan putsaa siitä kaiken pehmeän materiaalin pois ja eristää/ tukee huolella. Asia vaatinee kuitenkin vielä tarkempaa tutkiskelua, kunhan koko lattia saadaan purettua vanhat eristeet poistettu, mutta vielä olemme toiveikkaita sen suhteen, ettei hirttä tarvitsisi kokonaan vaihtaa!

Kaiken kaikkiaan purimme tuvasta hiellä ja vaivalla viitisen lankkua, kunnes päätimme luovuttaa ja siirtyä siihen hommaan, jota alun perin olimme kyseiselle illalle suunnitelleet. Viikonlopuksi meillä on jälleen suunnitteilla pienet talkoot, joten loput tuvan lattiasta puretaan silloin.

Ureavaahdon pursotuskoloja reunimmaiseissa lankuissa.

Mystinen valkea jauhe.

Alun perin meidän piti siis purkaa lattia peräkammarista, joka on muuten ollut remontin alla jo koko kesän. Siellä lattia olikin alkuperäistä leveää ja painavaa lankkua. Lankut kuitenkin nöyrtyivät suhteellisen helposti sorkkaraudan ja rautakangen avulla irti. Hankalia työvaiheita säästääksemme numeroimme lankut heti irrottuksen jälkeen ja nakkasimme ne ikkunasta pihalle. Isäntä kävi ne sieltä sitten poimimassa trukkilavalle. Lattian alla oli tässäkin huoneessa yllättävän pieni ilmarako eristeisiin nähden, eli eristeet eivät olleet painuneet mitenkään valtavasti kasaan.( Eikä ureavaahtoakaan löytynyt.) Muita rakoja sen sijaan löytyi runsaasti. Nimittäin hiirenkoloja! Hyi yök! Niitä meni pitkin lattian alustaa siellä täällä ja tuollakin! Olipa hauskaa, kun astui johonkin kohtaan eristehiekkaa ja jalka humahti 10cm alaspäin hiirenkoloon. Onneksi kolot taisivat olla melko vanhoja, sillä elämää niissä ei näkynyt. Se nyt vielä olisi puuttunut, että olisimme törmänneet hiirenpesään. Minä niin kammoan hiiriä! (Meillä oli yksi päivä hiiri pellossa ja sain siitäkin sen päiväisen sätkyn, että kuului varmaan naapuriin saakka ja Tero jaksaa nauraa vieläkin…) Joka tapauksessa lattia saatiin purettua ja eristeet jäävät odottamaan ensi viikkoon imuauton vierailua.

Lattian alta paljastui valtava hiekkalaatikko :D

Vanha lattia oli kiinni sangen "vaatimattomilla" (n.10 cm pitkillä) takonauloilla.