Askelta lähempänä valmista eteistä

 

Voi jestas miten onnellinen ihminen voi olla siitä että sillä on kaappi! Ihan oikea kaappi, minne voi laittaa tavaraa.Minulla ei puoleentoista vuoteen ole juuri kaappeja ollut. Siis tuollaisia "oikeita" kaappeja. Ja nyt on. Eteinen on muuten vielä vähän vaiheessa (kuten kuvista näkyy), mutta ajattelin silti hieman hehkuttaa tätä! Sanotaanhan, että eteinen on kodin käyntikortti. Oi ja voi. Aiemmin me olemme vuorotelleet remontin tilanteesta riippuen kahden porstuan ja eteisen väliä ilman sen kummenpia vaatesäilytyssysteemejä. Voitte uskoa kun seitsemän ihmisen kengät, saappaat, koulu-ulkovaatteet, kotiulkovaatteet ja remonttivaatteet tuuppastaan pieneen kenkähyllyyn ja kahteen naulakkoon + rekkiin, ei se ole kovin vakuuttava "käyntikortti".

Mutta mutta, paljon tuolla on vielä tekemättäkin, vaan talvella on hyvä aika sisäremontille. Jos alan tähän luetella mitä kaikkea tuolla eteisessäkin (muusta puhumattakaan) on vielä tekemättä, masennun vallan. Hulluilla on halvat huvin, ja vaikkei kaappi edes ollut halpa nautin siitä hetken aikaa, ennen kuin alan ajatella tekemättömyyksiä. Eteisen valmiiksi saattamista tärkeämpää on kuitenkin yrittää saada puuttuvat lattiat (tuvasta, toisesta eteisestä ja peräkammarista) sen verran kasaan, ettei pakkaspoika hiivi sisään. Peräkammarin ikkunat saatiin jo vaihdettua, yritän laitella siitä projektista muutaman kuva jahka ehdin... 

Tiputapetti, vihdoin seinässä! (Sähköhärdellit puuttuu ja puolipaneeli ja ullalkon ovi ja ja ja...)

Pakollinen eläinkuva; eiks ookin söpöjä! ;)

Vain vähän rottaiset hyllyt

Alemmassa kuvassa näkyy lankkujen värimuutos (tosin, lankut ovat vielä märkiä kuvaushetkellä) sekä "yleinen" käytön jälki.

Meillä on erittäin vähän säilytys tilaa keittiössä (ja eipäs sitä ole kyllä muuallakaan) ja tämän puolentoista vuoden aikana varsinkin keittiöön on kertynyt yllättävän paljon uutta tavaraa (jolle saattaa kyllä olla aiempi vastine jossakin salissa olevista purkamista odottavista pahvilaatikoista, jota ei sillä hetkellä löytynyt kun oli tarvis) jolle ei ole mitään säilytyspaikkaa. Siis ihan käyttötavaraa, kaikenmaailman kippoja ja kuppeja. Keittiöön ei mahdu enää yhtää hyllykköä, kaappia tai lipastoa (ei sillä, että sellaisia lojuisi tyhjänä nurkissa, vaan kaikki olemassa olevat lipastot sun muut ovat nekin ammutun täynnä epämääräistä tavaraa, joka odottelee jatkoisijoituspaikkaansa...) sillä lattiapinta-ala on melko tarkkaan käytetty. Koska keittiön tasoilla lojuva tavara on puoliksi toisarvoista, mutta kuitenkin käytännöllistä ja tarpeellista, päätin hyödyntää keittiön huiman huonekorkeuden ja vapaan seinäpinta-alan väsäämällä muutaman avohyllyn. Olisin toki voinut tehdä hyllyt lastulevystä tai liimapuulevystä, mutta halusin tehdä niistä kivannäköiset ja talon henkeen sopivat. Eli vanhat. 

Eräänä sadepäivänä tepastelin ympäri meidän ulkorakennuksi etsien sopivan "rottaisia" leveitä lautoja hyllyiksi. Lautoja löytyi, mutta kaikissa oli jotain "vikaa". Joko ne olivat liian lyhyitä, liian lahoja, liian uusia tai liian kapeita. Yhden mukannäköisen lankun bongasin tallin aulan lattiasta, mutta onneksi isäntä keksi aitassa olevan vielä paremmin tarkoitukseen sopivia lankkuja ennen kuin ehdin käydä irroittelemassa tuon lattialankun.

Aitta itsessään melko hyväkuntoinen rakennus josta kaavailemme myöhemmin jonkilaista kesähuonetta (ellei esikoinen ehdi tehdä siitä itselleen bändikämppää sitä ennen, kuten hän hinkuu...) Aitassa on suurista lankuista rakennetut viljasalvot (?) ja aitan vintillä on samaisesta lankusta tehdyt viljalaarit. Pisimmillään lankut ovat noin kolmemetrisiä ja niistä rakentunee myöhemmin meille myös ruokapöytä. Pääosin lankut ovat valtavan hyvässä kunnossa. Hyllylankut otettiin vilja-arkun kannesta ja ne olivat juuri sopivan rottaiset. Siis valitettavan kirjaimellisesti. Aitta on ollut jo vuosia "tyhjillään" poissa käytöstä ja itsessään täynnä vanhoja lannoitesäkkejä muuta roinaa, joten siellä on rottien ollut hyvä pitää bileitä. Niin paljon kakkaa kaikkialla.Siis Hyi! Hetkittäin oli vaikea nähdä lankkujen potentiaali sen kaiken kakan takaa. Kakkaa oli onneksi pääosin lattialla (jopa kasoissa), joten ei tarvitse pelätä että meillä nyt olisi keittiössä rotankakkahyllyt.

Lankut irroiteltiin arkusta sorkkaraudalla ja vietiin ulos tarkempaa tarkastelua varten. Ne olivat juuri sopivan rottaiset, reunoiltaan kuluneet ja muutenkin käytetyn näköiset. Pesin lankut ensin pelkällä vedellä, sitten vahvalla mäntysuovalla ja juuriharjalla (hahaa, lisää harjattavaa!) ja sitten vielä vedellä. Väri muuttui silmissä ja sontakerros katosi. Tilalle tuli kauniisti puunväriset, raikkaantuoksuiset lankut. Lankkujen kuivuttua hioin ylösnousseet "karvat" alas, mutta en pintakäsitellyt lankkuja mitenkään. Alle ruuvattiin Biltemasta ostetut hyllynkannattimet ja eikun seinään. Aluksi laitoimme (isäntä siis avusti tässä) hyllyt vatupassin avulla suoraan, mutta jouduimme hetken kuluttua heivaamaan vatupassin ja katsomaan silmällä sopivan suoruuden. Sen verran kierossa nuo seinät ovat.

Karhu tallissa

Hih, otsikon mukaisesti, meidän tallissa on nyt ”karhu” siellä sun täällä. Tällä kertaa kyse ei ole eläimestä, eikä edes vienosti sihahtelevasta oluesta, vaan Tikkurilan Valtti Color-puunsuoja-aineesta väriltään ”karhu”. Pikkumies oli apunani sutimassa ja häntä nauratti kovasti ajatus siitä, että purkissa olisi karhu jonka äiti sutii seinälle :) Tallissa näyttää nyt siis hienolta. Kaikki neljä karsinaa odottavat käyttövalmiina asukkaitaan kesälaitumilta ”kotiin”, sekä mahdollisesti uusia tuttavuuksia (jollakulla on siis ponikuume…) tai tilapäisiä vierailijoita (mietinnässä mahdollisesti vuohien talvimajoitus, jos B on yhä lypsyssä). Tosin, toiveissa olisi että ennen talvea myös tallin vesityöt (varaaja & putket, lavuaari ja juoma-automaatit) saataisiin hoidetuksi, ettei ensitalvena mentäisi enää kantovesisysteemillä.

Kivikivikivi

Kanalan kiveys.

Vinkeri ulkoilemassa.

Hunaja alias Humppa

Sylvia ja ilta-aurinko

Olen yrittänyt epätoivoisesti pitkin kesää laitella pihaa sieltä sun täältä edustuskuntoon. Lääniä vaan riittää ja vaikka yksi nurkka näyttäisi hetken hyvältä, "masennus" iskee samantien kun kääntää päätään. Ruokkoamatonta, rehottavaa puutarhaa piisaa. Kanalan ehostusprojektin yhteydessä aloitin kanalan edustan ruokkoamisen rikkaruohoista ja laitoin portaiden alle/väliin suodatin kankaan, siihen päälle ollaan muksujen kanssa kerätty pihalta kaikki pyöreät ja vähän kulmikkaammatkin kivet. Siinä kiviä pyöritellessä iski jonkinsortin "kivihulluus", halusin laittaa kiviä joka paikkaan ja somistaa koko pihan kivillä. Kivi kivi kivi. Meinasin iskeä pikkuisen hätä kun kivet loppuivat kesken, ratsastusreissuillakin katselin tien poskessa nököttäviä yksinäisiä hyvännäköisiä kiviä "sillä silmällä". Suunnittelinkin jo ties mitä metsäretkeä kivien keruuta varten, mutta onneksi ei lähdetty. Kaivinkoneen myllättyä vanhoja ojia umpeen, maan uumenista paljastui paratiisi: tuhansittain sopivia kiviä. Lapsityövoimalla kivet saatiin kottikärryihin ja siitä kanalalle. Hyvä tuli. (Ja hulluuskin alkaa helpottaa, kivien osalta siis, sen verran niitä on tässä pyöritelty sinne sun tänne, vaan kyllä minä vielä koko talon aion kivillä reunustaa ja pienen kivipuronkin kenties väsätä. Ne kivet kyllä tulevat sitten kuorma-auton kyydissä, en taida lähteä metsästä keräilemään :D)

Mustaa ja valkoista

 Päätin päivänä eräänä toteuttaa yhden pidempään hautomani asian. Nimittäin liitutaulun.
Vanhassa kodissa meillä oli keittiöstä ovi kodinhoitohuoneeseen. Ovi oli samanlainen kolmipeilinen kuin muutkin talomme ovet ja minä päätin tehdä sen ylimmästä peilistä liitutaulun. Silloin maalaus suoritettiin liitutaulu-spray-maalilla ja lopputulos oli kaikin puolin ok.

Koska tuo liitutaulu havaittiin näppäräksi ja toimivaksi viestintävälineeksi ( esim. aamuviestejä kouluunlähteville lapsille tai sitten matikan laskujen harjoittelua yhteistuumin...) halusin myös tänne Uuteentaloon liitutaulun. Ovet meillä on tarkoitus maalata myöhemmin pikkuhiljaa valkoisiksi, joten ajattelin että en maalaisi liitutaulua tällä kertaa oveen, niin näppärä kuin se olikin. Päätin maalata liitutaulun "oikeaksi taluksi" eli siis vanhoihin kehyksiin. Sain eräältä ystävältä loppuvuodesta syntymäpäivälahjaksi ihanat vanhat kipsiset taulunkehykset enkä ensin meinannut edes raaskia ottaa niitä liitutaulukäyttöön, mutta lopulta joulun jälkeen maalasin sopivankokoisen havuvanerin palan tällä kertaa sienellä sudittavalla liitutaulumaalilla ja kiinnitin sen noihin kehyksiin. Taulusta tuli oikein sievä ja erinäisiä pikkuviestejä sen välityksellä vaihdettiinkin.

Kovin paljon asiaa tuohon pikkutauluun ei kuitenkaan kerralla mahtunut, joten lomalla sisustusvimman iskettyä (sellainen tulee aina välillä) asiaa uudelleen puntaroituani päätin maalata tämän hetkisen keittiön ja eteisen välisen oven ylimmän peilin liitutaulumaalilla. Tiesin että maalia on kotona vielä jemmassa ja puoliksi isännältä salaa toteutin maalausoperaation kaikessa hiljaisuudessa. Liitutaulu on tällä kertaa maalattu siis Bauhausista loppuvuodesta ostamallani mustalla Deco-merkkisellä liitutaulumaalilla (uskokaa tai älkää, sitä oli tarjolla myös mm. pinkkinä ja kirkkaan vihreänä) ja maalausvälineenä toimi vanha keittiösieni. Maalasin liitutaulun kolmeen kertaan: ensin pitkittäisin vedon, sitten parin tunnin kuluttua poikittaisin vedoin ja lopuksi vielä pitkittäin. Hyvä tuli!

Mustan vastapainoksi olen suorittanut myös valkoisella maalausta. Nimittäin maalailin eteisen ullakkoporraspömpelin sekä levytetyt seinät valkoisella. Tällä hetkellä eteisremppa on jo hieman pidemmälläkin, mutta palataan siihen myöhemmin. Se saattaa jopa tulla tänä vuonna valmiiksi, jihuu! :)

 

Vanhassa vara parempi

Ainakin mitä kärpäsiin tulee. Nimittäin olemme olosuhteiden pakosta joutuneet pitämään ulko-ovea melko paljon auki viime päivinä ja sehän tietää toki melkoista kärpäslaumaa sisätiloihin, maalla kun ollaan. Lätkällä lätkimällä noista ei ole eroon päästy ja myrkyttelemäänkään en ole viitsinyt alkaa ja vaikka Vinkeri tykkää pyydystää kärpäsiä, se ei ole tarpeeksi tehokas tuhoamana tätä pörrääjälaumaa. Siispä kaivoin kaapin perukoilta esiin viime kesänä ostamani kärpäspaperit. Itse muistan niitä roikkuneen lapsuudessani mummolan katossa (ja navetassa tottakai!), mutta nykyhuusholleissa niitä harvemmin näkyy. Viime kesäinen kärpäspaperikokeiluni ei ollut mikään järin suuri menestys. Kärpässaldo jäi melko laihaksi ja onnistuin paperia ripustaessni tipauttmaaan koko komeuden isännän tietokoneen upouuteen näyttöön (!) jossa vieläkin komeilee hienoinen liimalaikku ( on se sitkeää tavaraa!). Yritin jopa kiinnittää paperiin aiemmin kuoliaaksi lätkimiäni kärpäsiä ikään kuin houkuttelemaan kavereitakin mestoille, mutta eipä ollut kummoinenkaan suksee. Tänä vuonna paperi ripustettiin suosilla ruokapöydän yläpuolelle valaisimee ja kappas, alta aikayksikön ensimmäinen kaveri oli jo liisterissä. Ja pianhan tuo sai seuraakin. Kyllä täällä yhä pörrää jonkin verran eläviä kärpäsiä, mutta muutamassa päivässä myös paperi on lähes täynnä. Hiukka hianoo!

p.s naureskelin etukäteen että joku muksu jää varmasti tukastaan kiinni tuohon paperiin, kun kurottaa varomattomasti pöydän yli jotakin. Kuten yleensäkin, pilkka osuu omaan nilkkaan ja varmaan arvaattekin, kuka siinä on jo tukastaan killunut...

Kampola ja kaivuuhommia

Jälkimmäisen osion ensimmäinen lomaviikko ja samalla lasten viimeinen lomaviikko hurahti vauhdilla. Onneksi itse saan jatkaa lomailua pikkumiehen kera vielä toisen viikon koululaisten (nyt jo neljä kappaletta!) aloittaessa urakkansa huomenna.  Vaikka meillä nyt sitten olikin lomaviikko lähes kaikilla (isäntä raataa edelleen töissä ja vain haaveilee lomastaan..) emme juurikaan lomailleet sanan varsinaisesa merkityksessä ja saimme aikaan vaikka mitä.

Typykän kanssa kävimme viimeistä kertaa tänä kesänä mattopyykillä.  Nyt on urakka ohi ja kaikki matot odottavat pääsyä puhtaille lattiolle, jahka remontti antaa siihen myöden. Eikä onneksi käynyt minulle kalliiksi, vaikka neiti palkkaa urakastaan vaatiikin. Säästää rahat kuulemma Jopo-pyörään.

Lisäksi aloitimme porukalla uuden lammassuojan sekä kanalan raivaamista /remontoimista ensi talveksi. Nykyisen huussi-kanalan takana on vanha varastohuone joka ilmeisesti on aiemmin toiminut jonkinlaisena eläinsuojana, sillä siellä on kaksi betonista valettua karsinaa. Siihen päätimme rakentaa uuden kanalan /lampolan. Kanamäärää olisi tarkoitus talveksi lisätä muutamalla, joten vanha kanala käy niille pieneksi  ja lampaat tarvitsevat kunnon suojan slumminsa tilalle joten päädyimme sijoittamaan kanat ja lampaat samaan tilaan, kun sopiva tila kerran on tarjolla. Varasto oli täynnä kummaa ryjää (= mm. pesupulverisäkkejä, saappaita, vaatenyyttejä, pumppu, juottoautomaatti, rännejä, kalsareita, kattotiiliä ja kissan ja rotan maalliset jäännökset) edellisten asukkaiden jäljiltä, joten porukalla kannoimme roinat pihalle ja pistimme roihun pystyyn.

Kampola siivottuna alkuperäisessä kuosissaan.

Romahtanut lattia ja"rotankolo".Karsinoiden ovissa on sentään komeat saranat.

Isäntä ja pojat tyhjensivät myös varaston yläpohjan sinne kertyneestä puutavarasta, jotta kampolan (=kanala+lampola) katto voitaisiin eristää yläpuolelta. Vintistä löytynyt roina oli pääosin huonokuntoista ja arvotonta, mutta epämääräisen puutavaran alla oli kolme vanhaa hauskaa luistinta sekä heikkokuntoisethevoskärryt , joiden renkaista puuttui vanteet.

Luistimia

Kun suurin ryjä oli saatu ulos, aloimme tyttären kanssa (joka muuten jälleen kiristi itselleen urakasta kunnon palkan) harjaamaan hirsiseiniä ja kattoa maalauskuntoon. Karsinoissa oli valetut betoniset ruokintakaukalot, jotka olivat melko huonossa kunnossa ja osin jopa sortuneet. Päädyin purkamaan ne lekalla pois, jotta eläimet eivät loukkaisi itseään niiden teräviin kulmiin. Tytärtä nauratti kun äiti päästeli kunnon karjahduksia lekaa heilutellessaan. En saanut kaukaloita täysin purettu, niin tiukassa ne olivat, mutta kun karsinoihin tulee kunnon kerros turvetta ja olkea jota sitten lisäillään talven myötä (kestopehku), jäävät kaukalon jäänteet piiloon pehkun alle. Tulipahan muuten jälleen huomattua että nainen ja leka on vaarallinen yhdistelmä. Terv. nimim. ”sääri mustana”.

Oli muuten melko sottaista puuhaa, etenkin katon maalaaminen.

Seinät ja katon maalasimme valkoisella kalkkimaalilla, jotta tila avartuisi ja raikastuisi. Karsinoissa on betonilattia, joka on paikoitellen hieman romahtanut. Lattian korjaukseen kelvolliseen kuntoon riittänee pieni satsi betonia. Seinien maalaus oli aika kova urakka, mutta lopputulos on mielestäni oikein hyvä, joten urakka kannatti. Kalkki saatiin naapurilta, joka oli nyt kesällä maalannut oman tallinsa kalkkimaalilla.Maali valmistettiin krouvimmalla mahdollisella tavalla ihan näppituntumalla kalkkijauhosta ja vedestä ilman sen suurempaa kikkailua.

Tällä hetkellä kampola odottaa maalin kuivumista ja sen jälkeen päästään noihin  edellä mainittuihin lattiahommiin. Kanaverkon asennuksen ja muut rakennushommat jätän suosiolla isännälle. Lopputulos lienee siten onnistuneempi.

Ensimmäisen maalauspäivän saldo, noin puolet maalattuna. Kontrasti on melkoinen.

...ja valmiina.

Isäntä on viimepäivät keskittynyt sähkö – ja vesijärjestelmien uusimiseen niin talossa kuin puutarhassakin.

Viikonloppuna meillä oli jälleen kaivinkone myllämässä pihalla ja vesihommat saatiin ymmärtääkseni aika pitkälti tehtyä. Myös uusi vesivaraaja otettiin lauantaina käyttöön. (Tai niin me luulimme. Lauantai-saunassa lämmin vesi loppui kesken pesujen ja isäntä epäili, että vika olisi putkiliitännöissä. Näin ei kuitenkaan ollut, vaan vika piili siinä, että uusi varaaja ei ollutkaan vesikierrossa mukana, vaan lämmin vesi tuli yhä vanhasta varaajasta, joka oli sammutettu jo aiemmin päivällä. Onneksi asia huomattiin ennen kuin alettiin purkamaan mitään putkiliitäntöjä ja asia saatiin korjattua avaamalla oikea venttiili.) Vanha varaaja tyhjennetiin ja kannettiin ulos odottamaan jatkosijoituspaikkaansa.

Kaivinkoneella tehtiin myös minun kauan odottamani etupihan  kukkamaa. Tai siis laitettiin kukkamaata ympäröivät kivenlohkareet paikoilleen. Multa ja istutukset puuttuvat vielä, mutta lopputulos on jo kivien osalta oikein hyvä. Kukkamaan keskelle tulevalle lipputangollekin kaivettiin perustukset kaivinkoneella, joten isännän ei tarvitse tällä kertaa huhkia lapion varressa päiväkausia, kuten viimeksi kun asensimme lipputankoa edelliseen pihaamme.

Itselläni alkaa huomenissa viimeinen kesälomaviikko ja tehtävää olisi vielä vaikka kuinka. Suunnitemissa olisi ainakin mansikkamaan perkaaminen, kanalan reunakiveyksen saattaminen valmiiksi, maalinpoistoa lattialankuista, pyykkihommia ja mankelointia, pientä ompeluprojektia sekä viikonloppuna ystävän häät ja sitä ennen eläinhommien (mm. lypsäminen) opettamista hääreissun ajaksi ”lomittamaan” ja lapsia hoitamaaan tulevalle anopille.

Syreenimajassa

Isäntä täytti menneellä viikolla vuosia, ollen nyt lähempänä neljää- kuin kolmeakymmentä. Syntymäpäivän kunniaksi vietimme ei-niin-rentouttavan ja mukavan päivän lasten kanssa asuntomessuilla. (Sen verran muuten hehkutan, että asuntomessualueella oli useita jätskikiskoja ja Ingmanin kioskista löysin koko kesän etsimääni Tofu-jädeä irtojäätelönä. Syötiin siis synttäri”kakuksi” jäätelötötteröt, kun kerrankin pikkupojillekin löytyi sopivaa jätskiä!) Messuanti oli muuten vähän köyhä tälläiselle vanhaan hurahtaneelle remontoijalle. Olihan siellä toki useita komeita taloja, mutta meikäläisen sydän sykkii enemmän ajan patinoimille nurkille! Illaksi koitin järjestää meille mukavaa kahdenkeskistä aikaa ja koska olosuhteet ovat mitä ovat, piti tämän kivan ja mukavan tapatua kotioloissa. Päädyin virittelemään tunnelmallista illanviettoa syreenimajassa.

Syreenimaja on aivan ihana ja minä tykkäisin istuskella siellä enemmänkin ja useamminkin. Muuten ihan hyvä, mutta tuo ylenpalttinen istuskelu ei kuulu tämän hetkiseen elämäntilanteeseen juuri missään muodossa. Viime kesänä virittelin optimistisena riippumaton talon päätyyn luku- ja torkkupaikaksi itselleni. Mahdoinkohan kerran siellä kymmenisen minuuttia lueskella kirjaa, kunnes velvollisuudet kutsuivat jälleen... Syreenimajassa ollemme sentään nauttineet muutamat päiväkahvit ja nyt siis viettäneet tunnelmallista synttäri-iltaa.

Ostin jo aiemmin kesällä pieniä värikkäitä lyhtyjä majaan ripustettavaksi ja olisin ostanut enemmänkin, mutta tarjonta oli tuolloin sangen vähäistä. Värillisten lyhtyjen kaveriksi ripustinkin siis muutaman vanhemman ja suuremman IKEA-lyhdyn ja lopputulos oli sangen näineenkin viehättävä. Syntymäpäiväiltana sain lyhtyihin ensimmäistä kertaa niiden olemassaoloaikana myös tuikut palamaan.Vietimme siis ihanaa iltaa lasten jo nukkuessa Trivial Pursuitin parissa punaviiniä siemaillen. Arvaattekos muuten kumpi voitti? ;) 

p.s Minulla ei ollut aikaa eikä ideaa kunnon syntymäpäivälahjaan isännälle (yritän keksiä jotain sitten myöhemmin), mutta huomasin illanviettoa valmistellessani ensimmäiset kypsät karhunvatukat, joten poimin ne lahjaksi :)