Kurpitsalyhty

Kuten jo aiemmin kirjoitin, saimme naapurilta ihanan ison Halloween-kurpitsan ja tänään väsäsimme siitä lyhdyn. (Ja otimme runsaasti kuvia, kun niitä oli niin kiva napsia. Kuvaajana toimi itseni lisäksi myös tyttäreni, joten tällä kertaa myös meikäläisen nassu vilahtaa kuvissa. Pikkupojat olivat innoikkata apulaisia itse lyhdyn teossa. Isoja poikia ei yllättäen taas(kaan) kiinnostanut meidän askartelupuuhat.)

Ekaluokkalainen oli ollut alkuviikosta luokkansa kanssa kirjastossa ja lainannut oma-aloitteisesti Halloweenkirjan jotta voisimme katsoa siitä mallia. Pikkumies piirsi "työpiirustukset" kurpitsan leikkaamiseksi. (Isoveljen mielestä pikkuveljen piirustuksesta ei saanut mitään selvää, mutta minusta se oli hieno!)

 

Kurpitsalyhty

Tarvikkeet

kurpitsa

veitsi

iso kulho/kattila

pieni kulho
jäätelökauha tai lusikka

etikkaa 

vettä

tussi

Leikkaa kurpitsalta hattu pois. (Pikkumies kutsui meidän kurpitsaa Heikiksi ja seurasi tarkasti ettei Heikkiä satu, kun hattu lähtee). Käsittele hattua ja etenkin "ronttia" varoen, sillä se murtuu herkästi. Leikkauksessa minä käytin fileerausveistä, se oli riittävän notkea ja sillä oli hyvä vuolla hatusta isoimmat "hedelmälihat" talteen. Tyhjennä kurpitsa siemistä ja "verkosta" käsin. Ota siemet talteen pieneen kulhoon (ne ovat paahdettuina ihania esim. keiton päällä, salaatissa tai sellaisenaan). Kun verkko-osa ja siemenet on poistettu, kaavi "lihaa" talteen veitsellä ja jäätelökauhalla (minä teen omastani huomenna keittoa). Kun seinämät on kaavittu n. 2 cm paksuiksi ja tasaisiksi, huuhtele kurpitsa sisältä etikka-vesiseoksella. (Tämän osuuden voit jättää myös väliin, mutta etikka parantaa kurpitsan säilyvyyttä). Kuivaa kurpitsa ja piirrä vesipestävällä tussilla kurpitsalle silmät, nenä ja suu. Me piirsimme omallemme aika perinteisen kurpitsanaaman. Leikka piirroksesi mukaan varovasti ja muotoile sisäreunat veitsellä ohuemmiksi, jotta valo pääsee paremmin läpi. Sitten lyhty alkaakin olla valmis.

Kurpisalyhty säilyy parhaiten viileässä, mutta ei kestä pakkasta eikä voimakkaita jatkuvia lämpötilan vaihteluita. Meidän lyhtymme majailee porstuassa ja näillä keleillä kestää hyvänä luultavasti aika pitkään. Tänä iltana poltan lyhdyssä perinteistä tuikku-kynttilää, mutta siirtynen paloturvallisuussyistä led-versioon, jahka ennätän kaupasta sellaisen hakea.



Kuvissa poseeraa suloisten pikkuherrojen lisäksi myös suloinen Seita-kissa. Mikäs sen paremmin Halloweeniin sopisikaan kuin pikimusta kissa. Seita oli kuvaushetkellä melkoisen yhteistyökykyinen ja maisteli innokaasti kurpitsan rontteja sekä nuoleskeli kurpitsojen pintaa. Seita kävi eilen eläinlääkärillä "nips-naps"ja samalla kuulimme iloisia uutisia hänen sydämestään. Pentuna sydämestä kuulunutta sivuääntä ei ollut enää kuultavissa ja Seita on kaikin puolin terve ja hyvinvoiva kissa! Äidin murunen <3

Muuttopuuhissa

Kanojen munintapesänä on vanha navetasta löytynyt kaappi. Ja komeasta nurkkaorresta huolimatta neidit päättivät mennä nukkumaan kaapin päälle "lautaorrelle". Repe-kukko pötköttää "kukkona tunkiolla" kanojensa välissä :D

Kesällä hartaudella kunnostamamme "Kampola" on vihdoin vihitty käyttöön ja lampaat ja kanat ovat muuttaneet yhteen.  Lampaat muuttivat "Kampolaan" ja parisen viikkoa sitten ja kanat pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa viime sunnuntaina ja muuttivat Repe-kukon johdolla uuteen asumukseensa. Kanojen muutto sujui ongelmitta ja hienosti nuo tuntuvat myös kotiutuneen. Lampaiden kanssa meillä sen sijaan oli enemmänkin ongelmia. Tai no, ei se muutto niinkään vaan siihen johtaneet "valmistavat" toimenpiteet eli lampaiden pyydystäminen pellolta, tuottivat suunnattomia vaikeuksia; verta, hikeä ja kyyneleitä. Kirjaimellisesti.
 

  

Eräänä lauantai-aamupäivänä lähdimme lasten kanssa jaakaamaan lampaita pellolta muutaman narun ja laudan sekä yltiö-optimistisen asenteen kera. Olimme jo perjantaina pienentäneet lampaiden aitausta siten, että niiden pyytäminen pienemmältä alueelta olisi helpompaa. Aikeenamme oli ajaa lampaat pienelle alueella ja siitä sitten näppärästi napsia narunjatkoksi ja taluttaa lampolaan. Hieman hätiköiden tehty lähestyminen kuitenkin sai lampaat kirmailemaan kauhistuneina ympäri peltoa ja lopulta painelemaan sähkölangoista läpi kohti vapautta. Aluksi lampaat vaeltelivat puolivauhkoina pitkin pihamaata sekä myös taloa ympäröivä lähipeltoja, mutta rauhoituttuaan hieman, ne lähtivät määrätietoisesti tietä pitkin talsimaan kohti naapuria /metsää. Kävelimme perässä, mutta meillä ei ollut aavistustakaan miten saisimme ne kiinni. Karkumatka jatkui (naapurin puutarhan läpi) muutaman kilometrin päähän kurapeltoon, ja kaiken kruunaten tässä kohtaa taivaaltakin puski vaakatasossa rakeita. Tunnelma oli korkealla (viimeistään tässä kohtaa koettiin myös sitä hikeä ja kyyneleitäkin). Naapuritkin olivat tulleet avuksi lammasjahtiin. Olin aivan varma, että elävänä emme lampaita kotiin saisi. Isäntä soitteli jopa hirvimetsällä olleelle isälleni (ja eläinlääkärille ja ties kelle...), että tulisi ampumaan lampaat illemmalla, jos niitä ei muuten kotiin saataisi. Minä soitin puolihysteerisenä tutulle lampurille ja sainkin ihan käyttökelpoisia ohjeita lampaiden pyydystämiseksi, joskin loppujen lopuksi päädyimme sattuman kautta hieman toisenlaiseen ratkaisuun.. Naapurin emäntä sai lampaat houkuteltua syömään leipää kädestään, mutta niiden kiinni saaminen olisikin sitten toinen juttu. Koitimme marssittaa niitä osittain takaa-ajaen  ja leivällä houkutellen läheiseen latoon, mutta lampaat kyllästyivät Seuraa Johtajaa-leikkiin melko pian ja tekivät lähtöä metsään päin. Tässä vaiheessa tuli naapurinkin kanssa puheeksi lampaiden iltainen lahtaaminen, sikäli että niitä ei kiinni saataisi. Tämä teki suuren vaikutuksen kasvissyöjärouvaan, joka päätti pelastaa lampaat keinolla millä hyvänsä. Hurjalla ninjaloikalla rouva nappasi johtajalampaan kiinni ja piteli sitä villoista kunnes ehdin apuun ja päädyin selälleni makaamaan lampaan alle kurapeltoon. Muut lampaat seisoivat hölmistyneinä paikoillaan muutaman metrin päässä seuraillen kiinnostuneena tapahtumia. Johtajalammas rauhoittui melko nopeasti siinä painiessamme ja alistui köytettäväksi (tässä välissä naapurin isäntä kiisi paikalle köyden kanssa). Johtajalammas marssitettiin neljän ihmisen voimin köydessä läheiseen latoon ja pienemmät seurasivat perässä. Ladossa pikkulampaat napattiin kiinni (lammas muuten potkii ja lujaa kun sille päälle sattuu....). Ja siellä sitten odoteltiin isäntää noutamaan kadonneet lampaansa kotiin (oli kyllä piiitkä puolituntinen). Päätimme nimittäin kuskata lampaat tratorikyydillä, sillä hanttiin pistävän lampaan kävelyttäminen pellolta latoon  oli jo sen verran hikinen urakka, että muutama kilometri olisi voinut olla turhan optimistinen tavoite. Etenkin kun lampaat säpsyivät vähän väliä ja hysteria tarttui lampaasta toiseen. Kotimatkakaan ei sujunut ihan kommelluksitta mutta onneksi tämä tarina sai kuitenkin onnellisen lopun ja lampaat pääsivät turvallisesti omaan karsinaansa mutustelemaan heinää. Ja hienosti ne ovat kyllä sopeutuneet, tuntuvat jopa viihtyvän, vaikka eivät nyt sitten pääsekään enää vapaasti ulkoilemaan. Seuraava koetinkivi lampaiden kanssa onkin sitten keritseminen, kunhan keritsimen terät saadaan takaisin teroituksesta. Ai niin ja se veri (kun ne hiki ja kyyneleet virtasivat tuossa jo useampaan otteeseen aiemmin), se tuli isännän rystysestä joka otti jossain vaiheessa hieman kiinni johonkin, eli vakavammilta vammoilta säästyttiin, vaikka hetkittäin oli kyllä melkoisen "hurjia" tilanteita.

Kanat ovat siis kotiutuneet hienosti. Nyt niillä on reilusti enemmän tilaa temmeltää kuin aiemmassa kanalassa. Tosin, tästä kanalasta niillä ei ole suoraan pääsyä ulos - joskin ulkoilukausi alkaa muutenkin pakkasten myötä olla tältä vuodelta ohi. Aiemmin kanat ovat siis ulkoilleet joka päivä vapaasti kanalan vieressä olevassa ulkohäkissään tai kotona ollessamme vapaana pihalla. Ja nyt kun kanalassa on lisää tilaa, se saattaa tietää myös muutamaa lisäkanaa. Eli suunnitelmissa olisi hakea muutama munija joukon jatkoksi. 

Naapuri oli jättänyt minulle tänään ihanan yllätyksen postilaatikon luokse. Tästä syntyykin sitten elämäni ensimmäinen kurpitsalyhty ja toivottavasti myös makoisa keitto :) Ensi vuonna näitä laitetaan itsellekin kasvamaan. Kasvupaikkakin on jo valmiina; lannoitettu ponin kakalla muhevaksi, kynnetty ja äestetty.

Ponitarha ja mysteerikakka

Ponien viettäessä laatuaikaa kesälaitumella, laitoimme niiden tarhan pohjat uusiksi tarhat kun olivat keväisin ja syksyisin melkoista kuravelliä viime syksyisestä rännien asennuksesta huolimatta. Ensin purimme vanhan tarhan lankoineen ja tolppinen pois. 

Seuraavaksi täytimme pihassamme olevan vanhan päärakennuksen takana olleen talokaivon ja laajensimme tarhapohjaa näin ollen vanhan talon taakse. Kaivon täyttö oli melkoinen operaatio. Kaivo nimittäin oli talossa kiinni oleva, peltikatoksella suojattu 3x3m kokoinen noin 5 metriä syvä hirsikaivo. Vettäkin siellä oli varmaan neljään metriin asti. Kaivo tyhjennettiin uppopumpulla ja täytettiin sitten hiekalla reunojen sortumisvaaran vuoksi. Kaivon keskelle asennettiin kuitenkin ennen täyttöä "uusi kaivo", eli pinottiin metrisiä kaivorenkaita ja päälle laitetiin betoninen (ponin kestävä) kansi. Toisaalta oli sääli täyttää tuollainen upea historiallinen muinaisjäänne, mutta kaivon pitämiseen ennallaan olisi liittynyt valtava määrä erinäisiä turvallisuus riskejä (lapsi/eläin hukkuu kaivoon, maa kaivon ympäriltä sortuu yms), joten halusimme muokata sen hieman turvallisemmaksi ja lapsiystävällisemmäksi. (Kerran alkukesästä pikkumies oli kadoksissa ja sydän kurkussa hiivin kaivolle kurkistamaan luukun alle ettei vaan olisi tipahtanut sinne. Sitä jännityksen ja pelon tunnetta jota silloin tunsin, en halua enää koskaan kokea. Pikkumies löytyi onneksi lopulta ihan omasta huoneestaan. Sinne se oli hiiviskellyt leikkimään kaikessa rauhassa hiljaisia leikkejään ja leikkikin niin keskittyneesti ettei huomannut vastata vaikka etsittiin ja huudeltiin.)

Kaivuri kaivoi tarhan ympärille suuren ojan, jotta sade- ja sulamisvedet saadaan jatkossa ohjattua oikeaan paikkaan. Myös rännien alta kaivettiin putki suoraan ojaan. Kaivurin avustuksella asennettiin myös metalliset aitatolpat paikoilleen. Viime vuonna tolppia iskettiin maahan lekalla sekä traktoriavusteisesti trukkipiikeillä sillä seurauksella, että isännällä oli kädet piiitkään sangen kipeänä.

Kun tarhapohja oli saatu tasoitettua, tyhjennettiin pihatto viime talven jäljistä hyvin muhineesta turve-kakka-seoksesta. Muhevaksi käynyt turvemössö lapioitiin käsipelillä traktorin kuuppaan ja kipattiin kasvimaalle odottamaan kyntämistä. 

Esivalmistelujen jälkeen tarhaan ja pihattoon ajettiin kuormakaupalla hiekkaa, joka sitten tasoitettiin traktorivoimin sileäksi. Siloitettu hiekkatarha jätettiin lepäilemään vajaaksi viikoksi ennen aitanauhojen laittamista ja sinä aikana tapahtui kummia! Meidän tarha oli ilmeisesti öiseen aikaan lähitienoon villieläinten kohtaamispaikka! Tarhan sileästä hiekkapinnasta nimittäin löytyi lukuisia mysteerisiä eläintenjälkiä sekä kahmalokaupalla mysteerikakkaa! Kakkakasoja oli yltympäriinsä ja mikään minulle tuttu elukka ei kyllä ole tuollaisia tuotoksia vääntänyt. Sitä oli siis todella paljon, se oli pientä ja kasoissa. Ei ollut hiirenkakkaa, ei rotankakkaa, ei linnunkakkaa....vaan ihan silkkaa mysteerikakkaa! Jälkiäkin oli tosiaan jos jonkin moisia! Kissan, kanan ja peuran (isompia ja pienempiä) jäljet tunnistin. Lisäksi tarhassa näkyi pienempiä linnunjälkiä ja muutama isohko tassunjälki! Hui kamala!

Tässä kuvassa näkyy kissantassuksi liian iso tassun jälki, kanan jälki sekä kissantassujen ympäröimä mysteerikakka!(jota oli paaljon lisää siellä sun täällä)

Sorkan jälkiä oli isoja ja pieniä.

Jahka aitalangat saatiin vedettyä ja ensimmäiset kunnon pakkasaamut koittivat, ponit pääsivät kirmailemaan uuteen tarhaansa. Uusi hiekka oli molemmista todella houkuttavaa ja kumpikin neitokainen otti lähituntumaa maahan alta aikayksikön. Siellä ne piehtaroivat antaumuksella ja taisi olla ihhanaa! :)

Aidassa ei vielä ole sähköä, mutta ei kerrota sitä poneille. Sen verran monet tällit lienevät aiemmin saaneet, että kunnioittavat pelkkää lankaakin. Ja sähköt laitetaan jahka ehditään. 

Syyslomalla

 

Otsikko lie hieman harhaanjohtava, sillä "loma" sanaa ei kyllä meillä päin juuri tunneta! Viime päivät (tai viikot tai kuukaudet tai jopa vuodet) ovat olleet melkoista hulabaloota ja aika ei riitä mihinkään. Blogissakin on ollut hiljaista kroonisen aikapulan vuoksi.  Olen päässäni kyhäillyt hienoja blogipäivityksiä ja olin erityisesti suunnitellut kuvapäivitystä meidän ja talon ensitapaamisenvuosipäivälle (joka oli siis jo syyskuun puolivälissä...) mutta illat ovat ihan liian lyhyitä ja pyykkihommia ja muuta pakollista on i h a n l i i a n p a l j o n.Viime viikolla minulla ja lapsilla oli syysloma. Lapset lomailivat koko viikon, minä vain kolme päivää, mutta ehdimme puuhastella kaikkea kivaa "pakollisten" kotihommien lisäksi.

Syyslomalla me ehdimme....

....haravoida ja nauttia kauniin syysvärin saaneista vaahteran lehdistä. (Joita kyllä piisaa yhä pitkin pihaa. Lehtipuhallin odottaa joutilaana konehallissa sitä hetkeä "kun on aikaa"...hah...

Orvokki katseli ihmeissään meidän intoiluamme vaahteran lehdistä ja luikki pikaisesti pakoon lähes jouduttuaan lehtisateeseen.

 

....asetella loputkin syyskukat, kanervat, callunat, hopealangat, koristekaalit ja krysanteemit paikoilleen, sekä perata etupihan kuistien välissä olevan valtavan vanhan juhannusruusun puhtaaksi nokkosista ja kuolleista oksista. Löytyipä tuolta puskan juuresta myös yksi kuollut (ja vain hieman mädäntynyt) lintukin, sekä vaahteran ja viinimarjan taimia. Myös jo vuosi sitten hankkimani suloinen "Tervetuloa"-kyltti pääsi omalle paikalleen pääsisäänkäynnin oven pieleen. Aiemmin se roikkui toisen porstuan ikkunalaudan alle tökättynyt tipahdellen sielta maahan luvattoman usein...

 

Kävimme myös oikealla syysretkellä. Vietimme yhden ihanan iltapäivän lähes koko perheen voimin läheisen harjun ulkoilualueella. Lapset ovat kyseisessä paikassa olleet ennenkin mm. koulun kanssa hiihtämässä, mutta meille aikuisille tuo oli ihan uusi tuttavuus. Paikka oli sangen upea hyvinen kävelyreitteineen (myös valaistu muutaman kilometrin lenkki löytyy), laavuineen ja näkötorneineen (johon allekirjoittanut ei uskaltanut kiivetä kuin toiselle tasanteelle. Mokoma jänishousu! Muu perhe kävi yläkerroksessa asti ihailemassa kauniita maisemia samalla kuin meikäläinen makoili pers pystyssä sammalikossa yrittäen saada täydellistä valokuvaa yksinäisestä puolukasta :D ). Laavulla grillasimme makkarat ja sitten reippailimme pienen lenkin ihan raikkaassa ilmassa. Kotimatkalla ajelimme  "oman tien" toisestä päästä kotiin asti ja matkalla näimme myös peuroja.

 

Pienimpien lasten kanssa askartelimme aakkoslippunauhoja. Lähinnä tarkoitus oli innostaa pientä ekaluokkailaista lukemisen saloihin (se kun tuntuu tökkivän vielä melko pahasti), mutta melkein yhtä innokkaana askarelupuuhissa oli niin vitosluokkalainen kuin äitikin. :) Lippunauhat tehtiin leikkaamalla lehdistä kaikki aakkosten kirjaimet (koolla ei ole väliä, meidänkin "Q"-kirjain löytyi vain tekstistä ja on niin pieni että kaukaa katsoen sen lippu on tyhjä). Liput leikkaisin värillisestä melko ohuesta kartongista (siten että yläreunassa on taite, jolloin lippu on helppo liimata nauhaan) ja nauhana on ohuehko hamppunauha. Kirjaimet lapset liimasivat tuubilimalla lipun muotoon leikattuun kartonkiin. Nauhan pingotin kahden tuolin välille ja aloin liimailemaan lippuja kiinni kuumaliimalla (siten, että liimaa ei mennyt ihan lipun yläosaan, jolloin lippuja voi vielä siirrellä tarvittessa). Lopputuotos oli vallan upea ja ripustettiin sängynpäätyyn roikkumaan.

Viikon aikana sattui myös monen moista muutakin enemmän tai vähemmän merkittävää. Eräs kohokohdista lienee kuitenkin se, että Pikkumies oppi viimein pyöräilemään apupyörittä. Tämän kunniaksi hän sai kauan toivomansa poliisilelusetin ja minä leivoin kakkua. Päätin tehdä Brita-kakkua pitkästä aikaa ja sen seurauksena käytiin mielenkiintoinen keskustelu:

Pikkumies: Mikä kakku tuo on?
Minä: Se on Brita-kakku.
Pikkumies: Ai Riitta-kakku...Onko siellä välissä sitten vanhaa muijaa?
Minä: *reps* Anteeksi mitä? Miten niin?
PM: No kun mansikkakakussa on mansikkaa ja suklaakakussa suklaata, niin Riittakakussa on sitten vanhaa muijaa....

Mitäpä tuohon sitten sanomaan. Riittakakussa ei kyllä ollut vanhaa muijaa vaan mansikkaa ja banaania, mutta pojat olivat kyllä löytävinään "tätipiirakasta" tissejä ja varpaita. Anna mun kaikki kestää... :D :D

 Hyvä hiirikausi jatkuu edelleen ja myös pikkukissat ovat pätevöityneet hiirestyksen saralla.

Seitan taidonnäyte: pikku-iltapala omin konstein hankittuna.

Syksyinen ilta...

... ikuistettuna kuviksi.