2014-10-16

Laidunkauden loppu ja lammasaitaus


Syksy tulee ja talvikin pelottavan pian. Tänään illalla maa oli jo kuuran peitossa, ensi yönä taitaakin tulla pakkanen (jollei ole jo). Hevoset muuttivat yöksi talliin jo edellisen parin yön pakkasjakson aikana, kun Herra Hienohelmalla oli laitumella vilu. Päivisin ne kävivät vielä muutaman viikon ajan nyrhimässä laitumelta loputkin ruohot, mutta siirtyivät sitten talvitarhaan kuivaheinäruokintaan. Tällä hetkellä kaikki kaviolliset ulkoilevat samassa tarhassa ilman mitään väliaitoja ja näin aiomme ne pitääkin, jos mitään konflikteja ei ilmaannu.

Lampaat jatkoivat laidunkauttaan tähän viikkoon saakka, pienen lisäheinän turvin tosin. Isäntä sai lammasaitauksen eli lampaiden talvitarhan valmiiksi viikonloppuna ja kun pahaa aavistaman serkkuni perheineen tuli meille kyläilemään, päätimme siirtää lampaat pois laitumelta pikimiten.


Siirto suoritettiin tälläkin kerralla lammas per mies- periaattella, kuten laitumelle vientikin. Kauraämpärit ja köydet varusteena lähdimme rohkeasti matkaan. Mielessä toki kummitteli viime syksyinen hirveä laitumelta siirtoreissu, jolloin lampaat karkasivat kilometrien päähän ja rämmimme kurapellossa räntäsateessa... Nyt päätimme jo etukäteen, että jos homma ei ota heti onnistukseen, yrittäisimme seuraavana päivänä uudelleen.


Lampaat saatiin pientä alkuselkkausta lukuunottamatta hienosti kiinni ja liekaan. Itse talutin yhtä lammasta, serkkuni toista ja isäntä otti johtajalampaan. Lähes juoksujalkaa jolkottelimme kohti lampolaa illan hämärtyessa yllemme.  Homma sujui hienosti, lampaat saatiin lampolaan ja ovi tiukasti säppiin. Serkustakin paljastui oikein kunnon lammaspaimen, hän nimittäin roikkuneensa villoissa ennenkin. Ja mainiosti suoritui hommastaan tälläkin kertaa. Siirrosta ei tällä kertaa otettu kuvia, sillä ajattelin minimoida karkaamisen riskit ja jättää kameran (ja etenkin sen salaman) pois kuvioista.


Lampaat viettivät pari ensimmäistä päivää sisätiloissa asennoituen jälleen laidunkauden jälkeiseen elämään, mutta tänään päästin ne ulkoilemaan uuteen hienoon tarhaansa. Hienosti ne hoksasivat mistä oli kyse ja tulivat perässäni ulos lähes pyytämättä. Myös sisälle siirtyminen illalla tapahtui kuin itsestään ja mukaani varuiksi ottamaani kauraämpäriä tuskin edes tarvittiin. Tokihan nuo tuolla villamäärällä pärjäisivät vielä yötäpäivää ulkonakin, mutta kanat tarvitsevat pikkuhiljaa "lammaspattereitaan" yhteiseen makuukammariinsa.


7 kommenttia:

  1. Onko lampaat hyviäkin pattereita? Vaikka en mä taida saada millään kanoja ja lampaita samaan tilaan..:/
    Meillä ladyt on edelleen pihassa. On heillä tosin paksulla olkipatjalla varustettu tuulen ja sateensuoja. Edellisessä paikassa ulkoilivat vapaasti ympäri vuoden, mutta itellä oli ajatus ottaa ne yöksi sisälle, kun ilmat vielä kylmenevät.. (Ja lampola on kokonaan valmis;))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No siis, onhan meillä toki tuolla lampaiden ja kanojen mökissä sähköpatterikin, mutta kyllä lampaat aika kivasti tuottavat lämpöä. Lampaat pärjäisivät vaikka koko talven pihatossa, mutta kanat tarvitsevat muniakseen lämpöä (ainakin sen verran, että lämpötila pysyy plussan puolella), joten siksi olemme sijoittaneet ne samaan tilaan. Ensi talvena ajattelin kyllä antaa lampaiden ulkoilla (lähes) päivittäin, joten sähkölämmityksen osuus tulee varmaan kasvamaan suuremmaksi kuin viime talvena.

      Poista
  2. Minkälainen talvisuoja lapaille teillä tallissa on. Yritin katsella vanhoja postauksia mutten löytänyt selkeää kuvaa. Oletko laittanut vaan heinää pohjalle lämmikkeeksi vai siivoatko aina jokapäiväisesti nin kuin hevoskarsinat. Meillä lampaat tulisi viereiseen boxiin minihevosen viereen. Laitoin purua pohjalle ja soittelen vielä olkea jostain. En tiedä onko puru parasta (varmaan villat täynnä sitä...), mutta sitä nyt sattuu olemaan...mietin että jos laittaisi minillekin turvematton purujen alle lämmikkeksi ja putsaisi sen vasta keväällä pois. Minulla on nin pieni talli ettei sinne mahdottomia mahdu, mutta haaveilen suunnattomasti isommasta...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meidän lampaat eivät siis asu tallissa tai ylipäätään koko navettarakennuksessa, vaan erillisessä piharakennuksessa, jonka toisessa päässä on huussi(t) ja toisessa puuvarasto. "Väliosaan" oli edellinen asukas rakentanut jonkinlaisen eläinsuojan (hirsiseinät ja betonista tehty lattia ja karsinarakenteet puoleen seinään asti). Tuo tila on n.20 neliötä ja siellä on nyt siis pienen "aulan" lisäksi kanojen ja lampaiden karsinat (vajaa 10 m2 kumpainenkin). Yläpuolella on eristeenä purua ja hiukan villaa. Kanoilla on kestopehku ihan oljesta (eli lisäillään talvella ja siivotaan kesällä pois). Lampailla on alimpana kerroksena olkea (helpottaa siivousta ja lisää ilmavuutta), sitten turvekerros (imevänä kerroksena) ja lopuksi olkea, jota lisäillään pitkin talvea. Mitään ei siis kanneta talven aikana ulos. Turvetta en lisää talvella, vain tuota olkea.

      Löysitköhän tämän:
      http://unelmienuusitalo.blogspot.fi/2013/08/kampola-ja-kaivuuhommia.html

      Poista
    2. Juu näin, mutten saanut oikein käsitystä lapaiden tilasta. Meidän lampaiden tuleva karsina on n. 3,5-4 m2, mutta ulkoilevat päivittäin. Piha-aitaus kaipaa vielä tuulen ja sateen suojan johon mahtuu sekä lampaat että minihevonen. Ensi vuoden puolella tehdään joku sitten sellainen katseita kestävä, nyt vain tilapäisratkaisu tähän hätään. Tallin kylkeen olisi suunnitteilla pikkuinen pihatto pienellä jaloittelutilalla, koska meillä elukat saa olla aitauksessa joka metsäpohjaa niin läpi vuoden.

      Odotellaan että koska metsäkoneet tulevat että ryönäävät metsästä kaikki risukasvustot ja ylimääräisiä puita että saadaan eläimille parin hehtaarin laidun. Tarkoitus olisi että saataisiin sellainen puistomainen metsä. Meillä kun ei ole tasamaan tontti vaan talo on kalliolla ja piha on melkeinmpä metsäistä alamäkeä kaikki...vähän haasteellista eläinten kannalta, mutten lannistu, mielikuvitusta vaan peliin.

      Poista
    3. Niin ja vielä...annatteko kauraa vai lampaanrehua...kivennäishiekka minulla jo onkin koska ovat siihen tottuneet.

      Poista
    4. Meillä on tosiaan vain tuo kolme lammasta, joten karsinankaan ei tarvitse olla suuren suuri. Navetassa olisi kyllä tilaa laajentaa, jos lampaita on joskus enemmän. Tilapäiskatoksella pärjäätte varmasti ensi talven, meilläkin lampaiden katoksena ensimmäisen laidunkauden toimi trukkilavoista tehty pressukatos.

      Lampaat syövät pääasiassa heinää. Lisänä saavat vähän kauraa ja kivennäistä tarpeen mukaan. Herkkuina sitten leipää ja kasviksia. Meillä pyritään ruokkimaan eläimet mahdollisimma luontaisesti, teollisia rehuja käytetään aika vähän.

      Poista

Asialliset kommentit ovat tervetulleita! Kiitos kommentistasi!